Aamu. Istun ja hengitän, olen siis hengissä, mutta olenko hengessä, sen luomisvoimassa? Olen kuulolla, istun, kuuntelen, katson, aistin, havaitsen. Vastaan antamalla kaikelle tälle sen ainoan lisäarvon jonka voin – läsnäoloni. Se on vastaukseni, eli vastuuni.

Vanha sananparsi sanoo: miten metsään huutaa, niin metsä vastaa. Saan vastauksen metsästäni, siitä luonnollisesta sisälläni ja ympärilläni, mistä kaikki luomisvoima nousee. Tuo vastaus on elämän avautuva syke tai virta sisälläni ja sen mukana tieto yhteydestäni, ykseydestäni – olen elossa, olen elämä, nyt.

Nyt tiedän tämän, ja lepään tässä tiedossa, kunnes tämä luomisvoima saa minut tekemään jotain muuta. Teen, katson, olen. Teen ja olen, olen ja teen ja seuraan seurauksia.

Omassa psyykessäni, eli metsässäni, on monia auttajia, jotka vastaavat jatkuvasti siihen, miten toiminnallani sinne huudan, eli viestitän. Ollessani kuulolla noille hyville haltijattarille, saan arvokasta palautetta, joka ohjaa toimintaani luomuvoimalla.

Psyykeeni ja yhteiseen psyykeemme on kuitenkin myös päässyt oleskelemaan monia ryökäleitä, vetelehtijöitä, troijalaisia hevosia, viruksia, haittaohjelmia, perittyjä ajatusmalleja, uskomuksia, harhaluuloja, jotka pyrkivät yhtälailla ohjaamaan elämäni kulkua pois nykyhetken yksinkertaisen hyvän kapealta polulta.

Miten erotan jyvät akanoista? Siis minä? Niinpä niin, ainoastaan minä, tätä lukeva tai kirjoittava, voin olla tuo älykkään rakkauden tietoinen luova voima, joka näkee, aistii, kuulee, tuntee ja tietää, mitä elämän hyvä juuri nyt on.

Tiedänkö, mitä on hyvä, jolla ei ole vastakohtaa? Se on elämä nyt, siellä missä olen ja siinä, mitä olen, nyt. Minulla ei juuri nyt ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla ja tehdä, mitä olen ja mitä teen. En halua muuta, siis en halua. Olen ja teen, kumpaakaan minun ei tarvitse juuri nyt haluta. Olessani halusta vapaa, olen vapaa olemaan ja tekemään.

Tiedän paljonkin jo yksinkertaisesta hyvästä, ja teen parhaani pysyäkseni siihen yhteydessä. Se on minulle luomuelämää; luonnollista, ei keksittyä, nokkelaa, kikkailevaa, trendikästä, ovelaa, kiihottavaa.

Yksinkertainen hyvä on aina käden ulottuvilla; minun ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. (Occamin partaveitsen laki!)

Nähtävästi kaiken tämän oivaltaminen ja toteuttaminen on elinkautinen harjoitus. Ja miksi ei olisi – olenhan täällä maanpäällä ruumillistuneena henkiolentona koko elinkaareni, ja kuljen hetki hetkeltä sen viimeisimmän vaiheen läpi juuri nyt.

Älykäs tieto on kokemuksen keräämää ja tietoisuuden avaamaa tietoa siitä, mitä en enää halua tai tarvitse. Tämä hetki on mitä tarvitsen, ja saan sen haluamatta. Tästä kiitos.

Ja olen sekä auttaja että autettava. En voisi olla mitä olen, ilman lukemattomien näkyvien ja näkymättömien auttajien armeijaa. Olen yhtälailla auttaja toisille. Olen yksin omassa elämässäni, sisälläni, yhteydessä elämään itseensä. Olen sisälläni myös yhteydessä auttajien kuoroon, ja antaessani sinne oman osuuteni, tulen osaksi tuota kuoroa toisten ja tämän mahtavan kokonaisuuden hyväksi.

Omaa elämääni ja elämäntyötäni en voi tehdä erillisenä sinusta, toisesta. Saan ja annan, annan ja saan. Ja kaikki muuttuu ja kaikki muuttaa jotain joksikin toiseksi, uudeksi, viimeisimmäksi muodoksi, joka sitten taas elää aikansa ja muuttuu toiseksi, jälleen kerran.

Jokaisella meillä on jotain annettavaa, luomu-sellaista. Sen paljastaminen kaiken aikansa eläneen roinan ja perittyjen ajatus-uskomus-mallien sekamelskasta vaatii elinvoimaa, älykkyyttä, rakkautta ja elämän yksinkertaista hyvää, siis iloa ilman mitään syytä. Olen siitä tänä aamuna nauttimassa, ja tiedän, että saan tuon nautinnon jakaa ja pian.

Se on muuten luomua.

Lauri

Alunperin kirjoitettu 4.3.2013

Tervehdys aamuvarhaisen rauhasta! Aamutulen uunissa hiillos, istun ikkunan edessä katsellen lumiseen maisemaan, lumilyhdyssä elävä tuli vielä palaa. Elävää rauhaa, kauneutta tilassa, jossa ei ole eroa ulkoisen ja sisäisen välillä; ei kaksi vaan ainoastaan tämä yksi ihmeellinen elämä, joka olen, ja joka ilmenee havaintojen kirjona tilassa, täynnä kuhisevaa elämän mahdollisuutta.

Nostin aamulla taas kortin rakkaasta seuralaisestani vuosikymmenten varrelta, tarot- eli tarupakasta, myyttien, symbolien, ihmiskunnan taitotaiteen aarrearkusta. Sieltä eteeni nousi Lanttien prinsessa, maan elinvoiman edustaja, raskaana uudesta elämästä, suuri käärmeennahkaviitta harteillaan, valon sauva kohti maata. Käytännöllisen, käsinkosketeltavan luovuuden äiti; rakastava, rakastettu nainen, tuntosarvet elossa, juuret syvällä maan vihreässä voimassa, yin ja yang tasapainossa. Hänen suora yhteytensä elinvoimaan, maahan, valoon ja voimaan luo aina uutta rakkauden työtä tänne maailmaan, jossa sitä kipeästi tarvitaan. 

Toinenkin symbolikartta vahvistaa samaa viestiä. Astrologisesti Venus, Saturnus ja Pluto ovat kaikki Kauriin merkissä haastamassa meitä katsomaan, mitkä käytännön rakenteet ja asenteet kaipaavat remonttia palvellakseen paremmin yhteistä hyvää. Rakentamamme maailma ei ole kestävällä pohjalla, ei se ole sitä koskaan ollut eikä tule olemaan niin kauan kuin emme osaa yksilöinä, yhteisöinä, kansoina ja elämän muotojen kokonaisuutena olla yhteydessä tähän yhteiseen hyvään, elämän/kuoleman tanssiin, josta olemme joka iikka kotoisin.

Näinä välipäivinä, talvipäivän seisauksen ja uuden vuoden välimaastossa, on hyvä pysähtyä, levätä, tutkia mitä todella arvostan ja olen valmis tuomaan tähän yhteiseen elämään Maa-planeetalla. Olen sekä antaja että vastaanottaja, ja oman elämäni lähipiirissä ovat lähimmäiseni, kukin kerrallaan.

Elämäni koko spiraalin on tarkoitus säilyä yhteydessä  ja nivoutuneena suureen yhdistävään kokonaisuuteen ja voimaan. Tämä tietoisuuden ja oikeudenmukaisuuden spiraali pyrkii sisältämään kaiken, minkä alkuräjähdys hajotti lukemattomiin hiukkasiin. Se pyrkii sisältämään sen astiassa, joka on potentiaalisesti tarpeeksi kaikensisältävä ja suuri ottamaan tämän kaiken vastaan ja huomioon, häiriintymättä siitä lainkaan. Tämän vuoksi universumi laajenee koko ajan.

Homma on loputon, ja tärkein hommaaja olen minä, yksilö, ollessani jakautumaton, yksi, ja samalla yhteydessä siihen tietoon, että jokainen toinen on kotoisin samasta yhdestä elämästä, vain toisessa muodossa, paikassa, kokemuksen vaiheessa.

Takapihamme metsässä lukemattomat puut osaavat olla puiksi ihan sopuisasti. Osaankohan minä olla ihmisiksi, vaikka ensin itseni kanssa, sitten sinun, toisen kanssasi, ja sitten sen laajenevan piirin kanssa, joka juurtuu samaan maaperään, nousee kohti samaa aurinkoa, samoja tähtiä, tuolla äärettömällä taivaan kaarella?

Tervetuloa ihmettelemään tätä kaikkea ja elämäsi kokonaisuutta Ajattoman sylissä – loppiaisretriitissäni Sipoossa, jossa on muutamalle vielä tilaa, tai tammikuun aikana kahdenkeskisissä tarotsessioissa, joko Skypen välityksellä tai kotonani Tampereella.

Lauri

https://laurisiirala.fi/uuden-vuoden-kynnyksella-tarotsessiot/

https://laurisiirala.fi/kurssikalenteri/ajattoman-sylissa/

”Mikä sinut toi tälle pitkälle tielle?” Seppo Tanhua inspiroi minua puhumaan yhteydestä, ajattomuudesta, ei-tietämisestä, nykyhetkestä, luovuudesta, luopumisesta, elämästä, elävyydestä….6.10.2017

Olemme luoneet itsellemme mukavuuskulttuurin. Elämä nykyhetkessä, juuri siellä missä olen, mistä koostun ja mihin olen yhteydessä on aina todellista nyt. Mikä on todellisinta, on aina elävää nyt. Olen elossa, elävä, en mukavuusalueella, vaan juuri siinä paikassa ja tilanteessa, jossa olen valmiina vastaamaan hetken ja olosuhteen tarpeeseen. Hetki voi olla rauhan täyttämä, mutta rauha ei ole mukavaa. Se on rauha tässä elävässä palasessa maata, joka olen ja tämä rauha nyt on hyvää, ei mukavaa. Tästä rauhasta olen mahdollisesti syvästi kiitollinen. Todellinen kiitollisuuskaan ei ole mukavaa.

Mukavuuskulttuurimme on oikeastaan turruttavan tylsää.

Täällä Viron rannikolla, missä olemme Iinan kanssa olleet nämä viime päivät, on paljon luonnollista, siis luontoa, joka elää aina nykyhetken muuttuvaa ikihetkeä. Meri on joko tyyni tai kuohuu. Pilvet ovat joko taivaalla tai poissa. Puut huojuvat tai vaan ovat.
Spa, joka mainostaa luonnonrauhaa, on puolestaan täynnä ostoskeskusmusiikkia. Ainoa musiikiton sauna on Suomalainen puusauna, joka ei ole päärakennuksen sisällä. Julkisissa tiloissa soi monta musiikkia samaan aikaan. Monta televisiota on päällä, eri kanavilla. Mukavaako? Kun huomautin tästä kirjallisesti ja pyysin ainakin jotkin saunat tai jotkin kellonajat musiikittomiksi, joku oli kirjoittanut pyyntöni perään: ”We love it – Perkele”.

Kysyin kohteliaasti myös henkilökunnalta, olisiko mahdollista jättää jotkin saunat hiljaiseksi ainakin osaksi päivää tai ainakin hiljentää musiikkia ja poistaa popmusiikki. Vastaus oli mielenkiintoinen: ”Tietokoneasiantuntija on vastuussa musiikkiohjelmasta, ja hän on niin kiireinen, että häneltä ei kehtaa pyytää”. Ehdotin kuitenkin mahdollisuutta painaa tietokoneen stop-näppäintä…

Kullekin omansa! Voin sulkea paljon pois, voin vetäytyä syvemmälle sisäänpäin, voin poistua paikalta – olen siis vastuussa joka hetki ja vastaan toiminnallani itseni puolesta. Toista tai toisia en voi muuttaa. Voin ehdottaa, jos minulta kysytään. Ja koska Spa on minulta palautetta kysynyt jättämällä palautekirjan pöydälle, vastasin antamalla palautteeni.

Nyt pilvet poistuvat, joten on aika lähteä ulos, sinne missä luonto elää nykyhetkeä luomatta siitä mukavuusaluetta!

Lauri