Nykyhetki, poissa mukavuusalueelta

58674178-5C02-4B11-A373-54BC74F75A83Olemme luoneet itsellemme mukavuuskulttuurin. Elämä nykyhetkessä, juuri siellä missä olen, mistä koostun ja mihin olen yhteydessä on aina todellista nyt. Mikä on todellisinta, on aina elävää nyt. Olen elossa, elävä, en mukavuusalueella, vaan juuri siinä paikassa ja tilanteessa, jossa olen valmiina vastaamaan hetken ja olosuhteen tarpeeseen. Hetki voi olla rauhan täyttämä, mutta rauha ei ole mukavaa. Se on rauha tässä elävässä palasessa maata, joka olen ja tämä rauha nyt on hyvää, ei mukavaa. Tästä rauhasta olen mahdollisesti syvästi kiitollinen. Todellinen kiitollisuuskaan ei ole mukavaa.

Mukavuuskulttuurimme on oikeastaan turruttavan tylsää.

Täällä Viron rannikolla, missä olemme Iinan kanssa olleet nämä viime päivät, on paljon luonnollista, siis luontoa, joka elää aina nykyhetken muuttuvaa ikihetkeä. Meri on joko tyyni tai kuohuu. Pilvet ovat joko taivaalla tai poissa. Puut huojuvat tai vaan ovat.
Spa, joka mainostaa luonnonrauhaa, on puolestaan täynnä ostoskeskusmusiikkia. Ainoa musiikiton sauna on Suomalainen puusauna, joka ei ole päärakennuksen sisällä. Julkisissa tiloissa soi monta musiikkia samaan aikaan. Monta televisiota on päällä, eri kanavilla. Mukavaako? Kun huomautin tästä kirjallisesti ja pyysin ainakin jotkin saunat tai jotkin kellonajat musiikittomiksi, joku oli kirjoittanut pyyntöni perään: ”We love it – Perkele”.

Kysyin kohteliaasti myös henkilökunnalta, olisiko mahdollista jättää jotkin saunat hiljaiseksi ainakin osaksi päivää tai ainakin hiljentää musiikkia ja poistaa popmusiikki. Vastaus oli mielenkiintoinen: ”Tietokoneasiantuntija on vastuussa musiikkiohjelmasta, ja hän on niin kiireinen, että häneltä ei kehtaa pyytää”. Ehdotin kuitenkin mahdollisuutta painaa tietokoneen stop-näppäintä…

Kullekin omansa! Voin sulkea paljon pois, voin vetäytyä syvemmälle sisäänpäin, voin poistua paikalta – olen siis vastuussa joka hetki ja vastaan toiminnallani itseni puolesta. Toista tai toisia en voi muuttaa. Voin ehdottaa, jos minulta kysytään. Ja koska Spa on minulta palautetta kysynyt jättämällä palautekirjan pöydälle, vastasin antamalla palautteeni.

Nyt pilvet poistuvat, joten on aika lähteä ulos, sinne missä luonto elää nykyhetkeä luomatta siitä mukavuusaluetta!

Lauri

 

Päivän kartta

Mitä kertoo, näyttää,
heijastuma tämä
pinnalla, vihreällä,
elävällä lehdellä
tänä elämäni viimeisimpänä
varhaisena aamuna?

On pisaroina vesi,
helminä, kirkkaina,
kuin linssit, lasit, kirkkaat,
radoilla, suonilla, joista jokainen,
keskustasta yhdestä, johtaa
omaan suuntaansa.

Siis katson myöskin sisäänpäin
kohti sitä yhtä lähdettä,
syvällä, psyykessä,
yhteisessä, omassa,
josta jokainen, mahdollinen
pisara ja suunta
saa oman osuutensa
yhdestä ja yhteisestä
voimasta, elävästä virrasta.

Tämä yhteys oleellinen on,
jotta osaa ottaa voin,
tähän yhteen virtaan elävään
aina uutta kohti vetävään.

Ja vanhat, suonet, rihmastot
sisältäni aukeavat ja suuntaani
tänäkin päivänä ja hetkenä
ravitsevat, ohjaavat,
kohti lähdettä ja sen virtaa,
sen uutta vanaa suuntaavat;
antamaan, mitä sieltä saan
jonnekin, jollekin,
sen ravintoa kaipaavaa.

Pisara, jokainen, on mahdollisuus
uusi, elävä ja suuri
avautua, selkeytyä, nähdä
heijastaa ja antaa
mitä olen, mitä koen
tähän yhteen virtaan.

IMG_4220

Puiden maailma

On puiden maailma
todellinen, ihmeellinen
yhtälö, kohta, paikka
aito, elävä, missä
voima maan, vanha,
ikuinen, kohtaa, yhdistää
ihmeeseen ilmaan,
ilmeiseen – ilmaiseen,
sen korkeuteen
kosmiseen ja älykkyyteen
elävään ja ikuiseen
Maa-Ilmaan, maailmaan
yhdistävään, yhteiseen
olennoille kaikille, eläville
sekä päällä maan
kuin myöskin manalaan
maan alla missä
elämä ja kuolema
kohtaa toisensa
yhtenä tämän
tuodakseen myöskin
päälle maan
kautta tammen, ytimen
ihmettelevän ihmisen.

Enttilauri

E01613CF-85F1-41E0-94BA-454CAE977797

Läsnäolojamit

imageOlen osanen ihmeellistä, valtavaa, kosmista, näkyvää ja näkymätöntä rihmastoa, jota kutsumme elämäksi. Se ilmenee ajassa ja ajattomuudessa, muodossa ja muodottomuudessa, aaltoina ja hiukkasina ja vieläpä samanaikaisesti. Ihmeellinen elämä! En ole siitä erillinen, sillä elämä on minussa ja minä elämässä – alati ja ikuisesti, aina tässä hetkessä ja juuri nyt.

Kaikki alkaa syvenevästä läsnäolosta, jonka kautta avautuu väylä myös syvemmän todellisuuden ja totuuden maisemiin, jokaiselle omalla ajallaan ja tavallaan. Alku on myös loppu, ja loppu on myös alku, tässä ikuisessa Uroboroksen spiraalissa. Aikamoiset kosmiset jamit!

Läsnäolojamit ovat seuraava vaihe tutkimusmatkallamme läsnäolon, hiljentymisen, meditaation, asenteettomien asentojen ja määrittelemättömyyden ihmemaahan. En tarvitse sinne päästäkseni mitään muita aineita kuin oman aineellisen ”nahkasäkkini”, veden eri ulottuvuuksia omassa ruumiissani, sekä oman elinvoimani eli chi:n, pranan tai suomalaisittain sanottuna löylyn sisäisessä saunassani. Mukana jameissa on myös kosminen virta, joka laskeutuu sisälleni pääni lakiaukileen kautta ja asettaa minut kosmiseen lainalaisuuteen, kunhan sen itse tajuan ja oivallan, kantapään kautta.

Jammailu on spontaania, läsnäolosta nousevaa, moniulotteista tutkimusmatkaa uuteen, vielä tuntemattomaan mahdollisuuksien maastoon. Se on ennakkoluulotonta yhtymistä omaan elinvoimaani ja luovuuteeni, sekä resonointia alati muuttuvan kokonaisuuden kanssa. Jotain tapahtuu, jossain avautuu tilaa, ja syntyy mahdollisuus. Kun astun tuohon tilaan ja täytän sen hetkeksi liikkeellä, äänellä, kosketuksella, katseella, tai vain olemalla, se muuttaa kokonaisuuden koreografian uudeksi. Tämä ihmeellinen kellopeli liikkuu, muuttuu ja muuttaa sen osasia ja kokonaisuutta kaiken vaikuttaessa kaikkeen, sekä yksilön että kokonaisuuden hyväksi. Kaikki tapahtuu ilman mentaalista ennakointia, luonnollisesti.

Jammailemme tämän kellopelin rytmissä kevätkauden läsnäolotreeniemme viimeisellä kerralla, Katajanokalla 7.6. klo 18-20. Jatkamme jammailua ja kosmisen kellopelin tutkimista myös viikonloppuna 1.-3.7. Kemiönsaarella Labbnäsissä teemalla Uskomatonta elämää. Tervetuloa mukaan!

Mietin perimääni

Olen suomensukuisten jälkeläinen; kannan siis ilmeisesti aika kapeata geneettistä kaistaa viimeisimmän tutkimuksen mukaan. Lapsilleni olen sen antanut omalta puoleltani, heidän äitinsä toi sinne luultavasti laajempaa sisilialais-ukrainalaista kaistaa ja tyttäreni miehineen ovat rikastuneet tätä kirjoa vielä anglo/irlantilaisella osiolla. Ja kuinka monta salarakasta on matkalla livauttanut oman osuutensa näille geeniväylille, vain DNA haltijat tietävät.

Kuullessani tämän uutisen pari päivää sitten TTT-Pressiklubilla, ilahduin. Oli aivan kuin olisin saanut pienen sähköiskun systeemini. Tässä laajentuvien kaistojen globaalissa maailmassa, erikoistuminen, ainutkertaisuuden lahja, antaa todelliselle yksilöitymiselle tilaa. Eläessäni maahanmuuttajana eri kulttuureissa on usein ollut suuri etu olla kotoisin jostain tuntemattomasta; se luo tilaa olla liittymättä niin helposti viimeisimpään massaan tai laumaan, uskomukseen tai dogmaan. Monet heimot, laumat, perheen tai suvun korvikkeet määreineen olen toki päälleni pukenut – ja sitten riisunut.

En ole elämästä itsestään erillinen, mutta kaikkien muiden määreiden kanssa olen nyt viisastuttuani tosi varovainen – siis suomalaisuus mukaanluettuna. Tänään kysymys heräsi samassa tilaisuudessa valmiudesta kuolla isänmaan puolesta. Minulle maa on ensinnäkin äiti; isä on paljon uudempi sana kuin äiti ja maasta olen syntynyt ja maahan maadun kun aikani maahanmuuttajana on täyttynyt. Siis totuudessa olen valmis kuolemaan maani puolesta, kun se minut kutsuu luokseen. Isänmaa on poliittinen ja vääristyneen maskuliininen käsite, joka luo rajoja, sotia ja verenvuodatusta. Toistaiseksi olen kieltäytynyt kaikista armeijoista maissa, joissa olen asunut tai olen kansalainen.

Jokaisella DNA säikeellä on yhteys ihmisen alkujuuriin, sekä fyysinen, että psyykkinen. Monet tutkijat ovat ehdottamassa huikeita uusia tiedon ja kollektiivisen muistin ja luovuuden kytköksiä, jotka tulevat avaamaan uuden ajankauden, kunhan luovumme vanhoista määreistä jotka ovat tulleet tuhoisaksi rasitteeksi ihmiskunnalle.

Minulle kapea kaista ehdottaa mahdollisuutta olla yksinkertaisesti monimuotoinen, luottaa siihen ainutlaatuiseen elämän jälkeen, jota maaperä, josta olen syntynyt edustaa. Aikamme on heterogeenisyyden, monimuotoisuuden, synteesin ja fuusion aikaa, kunhan kukin meistä ottaa kasvavan vastuun löytää oma määreettömyytensä rikastamaan aikamme malmia. Kapealla kaistalla on helpompi palata kotiin, sisälleni, takaisin siihen alkuräjähdykseen, jota elämä kokonaisuudessaan nykyhetkessä  ikuisesti on.

Globaali ihmiskunta ei saisi tulla homogeeniseksi massaksi samalla kun emme saisi eristää itseämme toisistamme tai tästä luomakunnan kokonaisuudesta poteroitumalla aikansa eläneisiin määreisiin,tapoihin, tottumuksiin, pakkomielteisiin ja tuhoisiin identiteetteihin. Kansalliset määreet perustuvat pelkoon; kansakunnan psyykestä nouseva rakkaus, luovuus ja kunnioitus omaa perimää kohtaan on arvokasta; senhän annan mahdollisen kumppanini kanssa lapsilleni, höystettynä, rikastettuna jollain toisella kirjolla perimää. Ihmiskunnan ja kaiken elävän perimä on kotoisin kaiken eletyn elämän psyykkis/vitaalisesta sisäisestä Alexandrian kirjastosta.

Kunkin oma elävä ihmisruumiis on kaista tuohon elävään tiedon, taidon ja taiteen pankkiin. Kapealla kaistalla on mahdollisesti helpompaa vaeltaa eksymättä liian usein polulta matkalla kotiin, sillä tuossa yhteisessä psyykessä piilee yhtälailla kaikki vielä puhdistamaton ihmiskunnan menneisyyden ongelmajäte. Maanpäällisen elämäni tarkoitus on osallistua yhteiseen siivoustyöhön ja samalla luoda kierrätetystä raakamateriaslista viimeisintä uutta muotoa, joka yhdistää osaset kokonaisuuteen kaikensisältäväksi, siis yhdeksi yhteiseksi ja samalla monimuotoiseksi kirjoksi elävää, alati muuntuvaa muotoa. Kas siinä seikkailu!

Oma ruumiini on ensimäinen kotini, sinne saavun äitini kohdun rakennustyömaalla, jonne isäni on käväissyt tuomassa oman oleellisen osuutensa. Tuo kahden yhtymä yhdeksi on taidetta, josta tiedämme vain vähäsen ja senkin vähän pilaamme väärin määrein.

Sitten perheeni vie minut mukaan laajenevaan olemassaolon piiriin, yhteiskuntaan. Jossain vaiheessa vanhat vedenjakajat muuttuvat; sukuni, heimoni ja muut aikansa palvelleet yhteydet eivät enää ravitse avautuvaa uutta. Jätän yhä enemmän taakseni kaiken menneen. Alan siis kulkea laajemmilla valtaväylillä, mutta samalla uskollisena omalle yhteydelleni kaikken eletyn elämän elinvoimaan ja luovuuteen, kuten oma kaistani sen paljastaa ja pitää minut juurtuneena omaan kultasuoneeni.

Kaikki ulkoinen ilmaisu ja muoto kumpuaa jostain alkulähteestä. Suomensukuisten kansojen alkulähteet liittyvät kokemukseni mukaan kielen viisauteen ja alkumyytteihin. Suomen saneeraamaton kieli on rikasta ja alkuvoimaista. Olen kiitollinen, että olen palannut uudelleen äidinkieleeni, kuuntelemaan sen syntyjä syviä ja samalla rikastamaan sitä puhumalla sitä niin elävästi kuin maaperä, johon olen juurtunut eripuolilla maankamaraa sen sallii.

Kaiken  menneen arvo ei koskaan katoa, mutta matka on aina eteenpäin ja kannan kapean kaistani lahjan kaikille maailman ja lopulta kosmoksen eri linnunradoille kulkiessani tätä ikuista vaellusta ainutkertaisena, alkuperäisenä olentona – ilman pysyviä määreitä. Siis ennen Abrahamia, minä olen. Se pätee kaikkiin muihin väliaikaisiin määreisiin, kuten suomalaisuuteen, sukupuoleen, ikään ja kaikkiin muihin mahdollisiin vaatekertoihin, joihin kaikki maailman  keisarit ja valtaa pitävät pyrkivät pukeutumaan ja pukemaan alamaisensa. Niin kauan kuin minä yksilönä suostun sokeasti olemaan alamainen tämä hullu näytelmä jatkuu ja kaikki tämä usein tuhoisa  draama kertautuu eri näyttämöillä ennen kunkin näyttelijän vääjäämätöntä kotiinpaluuta silkan olemisen kuolemattoman tilaan.

Tätä tarinaa jatkan jonain toisena hetkenä. Yö lähestyy ja hyvä niin. Yö tekee syvää siivoustyötä, päivittää instrumenttini uusia olemassaolon haasteita kohtaamaan kun hyvä huomen avautuu ja saan, jos herään vielä, jatkaa tätä ikuista vanhasta luopumisen ja uuden syntymän ihmettelyä.

Lauri