Aamu. Istun ja hengitän, olen siis hengissä, mutta olenko hengessä, sen luomisvoimassa? Olen kuulolla, istun, kuuntelen, katson, aistin, havaitsen. Vastaan antamalla kaikelle tälle sen ainoan lisäarvon jonka voin – läsnäoloni. Se on vastaukseni, eli vastuuni.

Vanha sananparsi sanoo: miten metsään huutaa, niin metsä vastaa. Saan vastauksen metsästäni, siitä luonnollisesta sisälläni ja ympärilläni, mistä kaikki luomisvoima nousee. Tuo vastaus on elämän avautuva syke tai virta sisälläni ja sen mukana tieto yhteydestäni, ykseydestäni – olen elossa, olen elämä, nyt.

Nyt tiedän tämän, ja lepään tässä tiedossa, kunnes tämä luomisvoima saa minut tekemään jotain muuta. Teen, katson, olen. Teen ja olen, olen ja teen ja seuraan seurauksia.

Omassa psyykessäni, eli metsässäni, on monia auttajia, jotka vastaavat jatkuvasti siihen, miten toiminnallani sinne huudan, eli viestitän. Ollessani kuulolla noille hyville haltijattarille, saan arvokasta palautetta, joka ohjaa toimintaani luomuvoimalla.

Psyykeeni ja yhteiseen psyykeemme on kuitenkin myös päässyt oleskelemaan monia ryökäleitä, vetelehtijöitä, troijalaisia hevosia, viruksia, haittaohjelmia, perittyjä ajatusmalleja, uskomuksia, harhaluuloja, jotka pyrkivät yhtälailla ohjaamaan elämäni kulkua pois nykyhetken yksinkertaisen hyvän kapealta polulta.

Miten erotan jyvät akanoista? Siis minä? Niinpä niin, ainoastaan minä, tätä lukeva tai kirjoittava, voin olla tuo älykkään rakkauden tietoinen luova voima, joka näkee, aistii, kuulee, tuntee ja tietää, mitä elämän hyvä juuri nyt on.

Tiedänkö, mitä on hyvä, jolla ei ole vastakohtaa? Se on elämä nyt, siellä missä olen ja siinä, mitä olen, nyt. Minulla ei juuri nyt ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin olla ja tehdä, mitä olen ja mitä teen. En halua muuta, siis en halua. Olen ja teen, kumpaakaan minun ei tarvitse juuri nyt haluta. Olessani halusta vapaa, olen vapaa olemaan ja tekemään.

Tiedän paljonkin jo yksinkertaisesta hyvästä, ja teen parhaani pysyäkseni siihen yhteydessä. Se on minulle luomuelämää; luonnollista, ei keksittyä, nokkelaa, kikkailevaa, trendikästä, ovelaa, kiihottavaa.

Yksinkertainen hyvä on aina käden ulottuvilla; minun ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. (Occamin partaveitsen laki!)

Nähtävästi kaiken tämän oivaltaminen ja toteuttaminen on elinkautinen harjoitus. Ja miksi ei olisi – olenhan täällä maanpäällä ruumillistuneena henkiolentona koko elinkaareni, ja kuljen hetki hetkeltä sen viimeisimmän vaiheen läpi juuri nyt.

Älykäs tieto on kokemuksen keräämää ja tietoisuuden avaamaa tietoa siitä, mitä en enää halua tai tarvitse. Tämä hetki on mitä tarvitsen, ja saan sen haluamatta. Tästä kiitos.

Ja olen sekä auttaja että autettava. En voisi olla mitä olen, ilman lukemattomien näkyvien ja näkymättömien auttajien armeijaa. Olen yhtälailla auttaja toisille. Olen yksin omassa elämässäni, sisälläni, yhteydessä elämään itseensä. Olen sisälläni myös yhteydessä auttajien kuoroon, ja antaessani sinne oman osuuteni, tulen osaksi tuota kuoroa toisten ja tämän mahtavan kokonaisuuden hyväksi.

Omaa elämääni ja elämäntyötäni en voi tehdä erillisenä sinusta, toisesta. Saan ja annan, annan ja saan. Ja kaikki muuttuu ja kaikki muuttaa jotain joksikin toiseksi, uudeksi, viimeisimmäksi muodoksi, joka sitten taas elää aikansa ja muuttuu toiseksi, jälleen kerran.

Jokaisella meillä on jotain annettavaa, luomu-sellaista. Sen paljastaminen kaiken aikansa eläneen roinan ja perittyjen ajatus-uskomus-mallien sekamelskasta vaatii elinvoimaa, älykkyyttä, rakkautta ja elämän yksinkertaista hyvää, siis iloa ilman mitään syytä. Olen siitä tänä aamuna nauttimassa, ja tiedän, että saan tuon nautinnon jakaa ja pian.

Se on muuten luomua.

Lauri

Alunperin kirjoitettu 4.3.2013