Juuri eilen illalla
auringonlaskun aikana
kulki kaksi ihmislasta,
aikuista ja silti nuorta
käsi toisen kädessä,
kohti pizzeriaa läheistä,
taivaan rantaa tutkien,
liittoa Jupiterin, Venuksen
sieltä etsien.
Eivät löytyneet ne
pilvisenä iltana
taivaalta tai sen rannalta,
vaikka tarkkaan katsoimme,
taivaankaaren tutkimme
sen alla kulkeissamme.
Mutta pizzauunin loisteessa
capricciosaa ootellessa
katse eläväinen
välillemme syttyi
Jupiter siis Venukseen,
Venus Jupiteriin, yhtyi.
Pizzojamme syödessämme
jatkui sama yhtymä,
sanat soljui lihaksi,
talon viini punainen
rakkauden vereksi
eläväksi myöskin muuttui
ehtoollisella tällä
tavernassa eräässä
lähes typötyhjässä.
Astrologiaa arkipäivän
onkin tämä lukeminen,
yhtymien näkeminen
tavallisen elämän
elävässä maastossa,
ei vain astrokartalla,
henkisillä poluilla
tai kaukaisina valoina
jossain taivaalla.
Aamuisella
kävelylläin leipomoon
hakemaan lahjaa
leivän, tuoreen
jokapäiväisen,
kävelin lähes
sumupilves kotiin
tietä etsien.
Leipä lähes uunituore
edessäni rapeena,
kävelyni sateisilla
sumuisilla kaduilla,
yhteyden hyvään
huomeneen ne luo,
voimaa päivään
kanssa toisten suo,
kulkemaan aina vaan
läpi talon, huoneiden,
tilanteiden kaikkien,
niin kuin kulkee
jokainen ihminen.
Suora, selvä katsastus
päiväni kun avaa saa,
auttaa turhat
höpötykset sulkemaan
pyhiinvaellusta omaa,
yhteistäkin jatkamaan,
askel, hetki,
ikuinen, kerrallaan.
”
Lauri Siirala 