Mistä koostuu älykkyys?

Mistä koostuu älykkyys?

Suoruudesta, selkeydestä,

rohkeudesta nähdä uusi hetki,

näkemänsä, kokemansa välittää,

olla kuulolla ja katsoa, kunnolla

asenteettomana ennalta.

 

Läsnäolosta, hetken keskellä,

levosta ja valppaudesta sen ytimessä,

juurtuneena paikkaan, tilaan,

tilanteeseen juuri niin,

juuri näin, katse suoraan eteenpäin.

 

Pää pystyssä, ilmajuuret

avoinna, korkeuksia kohti

väylänä, välittäjänä

voiman maan ja valon taivaan,

yhtenä, olen minä, yksi, yksilö

yhteydessä toiseen, suureen,

voimaan uuden uuteen.

 

Älykkyys on tuo uusi,

tuntematon toinen, toiseen

yhdistävä Hän!

Onhan hän? Hän on!

 

Näkemäänsä, kuulemaansa,

katsomaansa yhdistää Hän

voiman, katseen, liikkeen,

äänen, laulun – sanat, teot,

yhdistyvät, ryhdistyvät,

voimaantuvat, rikastuvat,

rakastuvat.

 

On läsnä yhdistävä tekijä,

olen osaltani Hän.

On läsnä älykkyyden kenno,

palvelija kerääntyneen kokemuksen,

ihmisihmeen elävän, tätä

lahjaa välittämään valmis

aina uutena, valppaana,

luovana, tästä suuresta

tietoisempana, ehkä

jopa tätä ihmettä

rakastavana, sen rakkaana.

 

Tätä lahjaa yhteistä

on hyvä vaalia, tutkia

ja jakaa, antaa ilmaan,

tilaan, joka tätä kantaa

lailla viserryksen lintujen

tuulen vireiden, hienojen,

tuoksun kevään,

värivivahteiden valon

auringon tai kuun,

kuin myös varjojen

pimeyden, syvän yön.

 

Älykkyys on voima elävä,

kaiken kattava ja terävä

voimaan, valoon nykyhetken

yhdistävä näkijä ja tekijä

voima palveleva saapumista

älykkyyden uuden, suuren,

voiman rakkauden tuulen.

Lauri

IMG_5742

Mitä luen ja mitä tarjoan luettavaksi?

Buenavista ihmekasvi2

Olemme kaikki oppineet lukemaan sekä faktaa että fiktiota. Mutta tajuammeko että luemme myös itseämme, toisiamme, elämää ympärillämme, koko ajan, tiedostamattamme tai tietoisesti?

Luenko sitä, mitä arvostan elämässä? Tarjoanko toisille luettavaksi kokemukseni suodattamaa viisautta, rakkautta, iloa, anteliaisuutta?

Kuinka usein luen eilisen uutisia: kuluneita menneen päivän tarinoita, joissa ei ole ravintoa minulle eikä muille?

Tarjoanko valitusta elämäni vaikeuksista: kivuistani, huolistani, ahdistuksistani, katkeruudestani, tai haluistani johonkin muuhun kuin mitä on, tai mitä olen?

Kerronko tarinaa elämäni todellisuudesta nyt, vai jotakin versiota menneisyydestä? Tai kenties tarjoankin viihdettä, fantasiaa tulevaisuudesta?

Nykyhetken maasto tarjoaa minulle ison skaalan vaihtoehtoja tylsimmästä kirkkaimpaan.

Äidinmaitomme ja oppimamme myötä olemme väistämättä omaksuneet itseemme sarjan uskomuksia, tapoja, tottumuksia, velvollisuuksia. Kukaan ei voi välttää näitä piilotajuisia voimia ennen kuin heräämme niiden raskauttavaan painolastiin.

Vaihtoehtona opituille uskomuksille – sille, mitä minun tai toisten pitäisi tai ei pitäisi olla – on pysyä aitona ja todellisena nykyhetkessä, ilman sanaa ”pitäisi”.

Elämme kukin omaa osuuttamme yhdestä elämästä, yhteisen näkymättömän rihmaston osasena, osana yhteisen maailman jokapäiväistä, haastavaa tanssia. Sen koreografia pyrkii kuitenkin luomaan elämästä eheää, korjaamaan menneisyyden valuvikoja, lievittämään kipua, löytämään sen, mikä on todellista kaiken suhteellisen todellisen keskellä, etsimään neulaa heinäsuovasta.

”Lue minua” on kutsu, joskus myös avunpyyntö tai hätähuuto: ”Näe minut sellaisena kuin todellisuudessa olen, varsinkin silloin kun en sitä itse näe! Kohtaa minut, tutki todellisuutta kanssani, ole kanssani!”

”Lue minua” on kutsu tulla näkyväksi, hetken mahdollisuuteen yhtyväksi voimaksi, muuttumaan ja muuttamaan. Tämän lukutaidon avautuminen yhdistää minut voimaan, joka on rakkauden ja tietoisuuden väline.

Käytämme Lue minua – ryhmissä apuna tarotkorttien moniulotteista symboliaineistoa, joka auttaa meitä löytämään helpommin neulan heinäsuovasta. Käytämme myös sovellettuja versioita ns. diadi-harjoituksesta, joka auttaa meitä pysymään omassa kokemuksessamme, nykyhetkessä, ja kommunikoimaan itsestäni toiselle.

Lopulta lukutaidon oppiminen on yksinkertaista kykyä lukea oman olemukseni, oman ruumiini hienovaraisia viestejä, ilman mielen liikettä, ja lakata epäilemästä omaa kokemustani tässä hetkessä.

 

Paluu nahkoihini – älykkääksi ikihetkessä

Allaoleva kirjoitukseni ajat sitten, vuonna 2001, on yhä ajankohtainen, tai ajaton.

IMG_3257Hiljeneminen, sellaisena kuin itse sitä harjoitan ja opetan, on ensisijaisesti paluuta nahkoihini, omaan elämän täyttämään ruumiiseeni, sen luonnolliseen aistilliseen tilaan. Aistimus on luonnollista ja paljastaa samanaikaisesti tietoisuuden potentiaalisuuden ihmisolennossa, sillä mitä aistin, sitä minun ei tarvitse ajatella. Aistimus on samaan aikaan puhdasta havaintoa, ja se on silkan älykkyyden eli liikkumattoman mielen paljastumista ajattelun ja tunteiden sumun taustalta.

Oman aistillisen ruumiini sisällä – kun olen irtautuneena pinnallisesta, harhailevasta ja alati ajattelevasta ihmisen itsensä luomasta inhimillisestä mielestä – avautuu Jumalan eli Elämän valtakunta, ihmeiden ja totuuden valtakunta. Ja se on siellä nyt, tässä ihmeellisessä ikihetkessä (ikuisessa nykyhetkessä), minun sisälläni.

Älä usko minua, vaan pysähdy tätä tekstiä lukiessasi: sulje silmäsi hetkeksi, vie huomiosi aistimukseen elämästä sisälläsi. Ole sen kanssa, lepää siinä, nyt. Älä ajattele – vain ole.

—————————————————————————-

Kun palaat tämän tekstin pariin, katsohan onko seuraavassa mitään tuttua. Mitä minä aistin, minä olen jo. Tekemättä mitään, etsimättä mitään, odottamatta mitään, vaatimatta mitään, yrittämättä mitään. Tämä puhdas aistimus elämästä vie minut yhteyteen siihen ongelmattomaan hyvään, siihen luonnolliseen elämän sykkeeseen, väreilyyn, aaltoiluun, joka on airut elämästä. Se minä olen tässä hetkessä ja joka hetki.

Tämän aistillisen tilan sisältä avautuu hiljaisuuden tila, joka hetkittäin tai usein pitkäksi hetkien jatkumoksi poistaa minut ajasta, vie minut niin syvälle tähän siunattuun olemisen tilaan, etten ehkä edes ole yhteydessä tuohon aistilliseen osaan itseäni omassa psyykessäni tai ruumiissani. Voisin sanoa, että poistun olemassaolosta ja olen kasvavasti yhtä elämän itsensä kanssa.

Oli miten oli, aina kun irtaudun pinnallisen mieleni harhailevasta ja tarkoituksettomasta ajattelusta, minusta tulee vähän älykkäämpi. Alan havaita ajattelun sijasta. Alan havaita tuon ihmeellisen lahjan, jonka elämä itse on antanut minulle – kyvyn heijastaa elämän todellisuutta sisälläni tässä ikihetkessä. Tämä on hiljenemisen ensisijainen tarkoitus; se sallii minun yhtyä elämän hyvyyteen ja totuuteen sisälläni, havaita se erehtymättömästi, olla se – nyt ja vain nyt.

 

IMG_3186