Keskus ja periferia

Minussa on keskus. Keskelläni, ytimessäni ja syvimmässäni olen, mitä olen. Tuosta keskuksesta nousee jatkuvasti elämän ehtymättömän hyvän – luovuuden, ilon, rakkauden, oikeudenmukaisuuden ja totuudellisuuden – impulsseja.

Nämä elivoiman impulssit joutuvat joskus kulkemaan kujanjuoksun monien haasteellisten psyykkisten maastojen kautta periferiaani, ruumiini äärirajoille, ihoni pintaan ja keskelle toisia ympärilläni olevia elämänmuotoja, olentoja, ihmisiä.

Olemisestani kumpuaa elinvoimaa, virtaa, voimaa. Siitä muodostuu myös toimintani; se mitä ja miten viestitän ja miten olen yhteydessä ympärilläni olevaan.

Tähän liittyy kysymys: miten osaan olla eksymättä?

Suuren osan aikaa kaikki sujuukin ehkä mutkattomasti. Onnistun olemaan mitä olen, tekemään mitä teen ja viheltelen, hymyilen, nautin elämästäni ja toisten vastakaiusta olemiselleni ja tekemiselleni. Elämä on hyvää, ja olen siihen yhteydessä kiitollisena, mutkattomana, ongelmattomana.

Joskus matkalla ytimestäni reunamille, keskustastani periferiaan, tapahtuu kuitenkin jotain aivan muuta kuin syvimmän tarkoitukseni ja impulssini toteutuminen. Elinvoimaani, virtaani tai aikeeseeni ilmestyy loisolioita, ryökäleitä, kaappaajia, jotka vääristävät sen, minkä kuuluisi olla suoraa ja yksinkertaista.

Viestini ei ole enää suora ja selkeä. Tarkoitukseni tai aikeeni sumentuu. Sanani ja tekoni mutkistuvat. Sanon ehkä sammakoita. En enää näe selkeästi. Koen, etten tule kuulluksi, loukkaannun tai muutun epävarmaksi.

Opin vääriä reittejä keskuksestani periferiaan. Ja nuo väärät reitit muuttuvat tavoiksi, tottumuksiksi, identiteeteiksi, joihin uskon, vaikka näen ja koen niiden vääristyneisyyden jokapäiväisen elämäni tapahtumissa.

Hyvä uutinen on se, että keskukseni, ytimeni ei kuitenkaan koskaan katoa. Olen nimittäin kotoisin ulottuvuudesta, jota olemassaolo ei voi ehdollistaa. Tulen elämän itsensä ytimestä, jossa olen yhtä elämän kanssa, olen elämä, nyt.

Matka ytimestäni periferiaan ja takaisin on kuitenkin elinkautinen. Se on alkanut jo, ja koko elämäni ajan olen paluumatkalla kotia kohti. Suuren osan ajasta olenkin jo kotonani, ytimessäni, luonnollisesti; kun en epäile, en toivo, en usko vaan ainoastaan yksinkertaisesti olen mitä olen, siellä missä olen, ilman ajatuksia. Mutta kun lisäksi yhä tietoisemmin harjoitan tätä kulkemista, eksyn matkallani aina vain harvemmin. Kulunohjaaja omassa elävässä instrumentissani, omassa ihmeellisessä ruumispsyykessäni, auttaa minua navigoimaan matkaani yhä selkeämmin.

Työ on yksinkertaista, eikä epäonnistumista ole. On vain lisääntyvää onnistumista, vaikka minun täytyykin poisoppia vanhasta uudelleen ja uudelleen – ja sitten vielä uudelleen!

Kullekin meistä on räätälöity oma reittinsä, sen mutkat ja matkat. Meidän jokaisen tulee navigoida oma matkamme, ja auttajia löytyy jokaiselle. Olen itse sekä auttaja että autettava, kumpaakin vuorollani, hetken ja tilanteen ohjaamana. Elämä itse on valtava, mahtava ja loputon muuntaja. Oma elimistöni on rakennettu ja ja rakentuu, päivittyy, muuntuu jatkuvasti vastaanottamaan uutta ja päästämään irti vanhasta.

Aikeeni on harjoittaa ja olla yhteydessä ytimeeni, sen voimaan. Energiani seuraa aiettani ja ruumiini seuraa energiaani.

Tervetuloa mukaan harjoittamaan kanssani ensi sunnuntai-iltana zoomilla ja kuukauden kuluttua Labbnäsissa. Tilaa on vielä muutamalle osallistujalle ja earlybird-hinta on voimassa heinäkuun 1. päivään asti.

Lauri

Jos koet kutsua lähteä tutkimaan omaa elävää voimakenttääsi, tervetuloa mukaan retriittiimme Elävä palanen maata, Kemiönsaarella, Labbnäsissa 23.-26.7.

Hiljentyminen olemisen tilaan ja siitä avautuva yhteys, sekä tuon yhteyden välittäminen toisille ja toisten kanssa luovat viikonloppumme perustan.. Erilaisten yksinkertaisten harjoitusten ja keskinäisen vuorovaikutuksen avulla meillä on mahdollisuus avata tätä luonnollista yhteyttä ytimeemme ja karsia pois turhaa. Päivien ohjelmaan kuuluvat myös järvi, rannat, sauna, isot nurmikentät ja Labbnäsin herkulliset ateriat. Tilaa on riittävästi sekä yhdessäololle että yksinololle. Huolehdimme yhdessä turvaväleistä ja hygieniasta, ja Labbnäs pitää hyvän huolen siisteydestä ja viihtyvyydestämme.

Elämän henki ja rakkauden pitopöytä

Kirjoitus on alunperin päiväkirjastani 18.6.2008
 

Olen rakastunut, jälleen kerran. Olen rakastunut kaikkeen siihen vihreään, jolla elämä maalaa olemassaolon pinnan kaikkialla ympärilläni.

Istun portaillamme ja ihailen ruohoa,puiden lehtien eri sävyjä, metsän reunan vihreiden värien skaalaa. Vihreä on ihanaa!

Tillin vihreä on erilaista kuin persiljan. Rakuunan lehden vihreässä on jalo vivahde, salvian lehden vihreä on pehmeä ja samettinen. Krassin vihreä on villi ja pelargonian lehden viehkeä. Ja koivun lehden vihreä maistuu makoisalta. Ja kaikki nämä vihreät muuttavat sävyään jatkuvasti. Viva vihreä!

On kauheata, että joku poliittinen puolue saa käyttää vihreän jaloa nimeä! Vihreä ei nimittäin suostu olemaan poliittinen, sillä politiikassa kompromisoidaan, rakkaudessa ei.

Elämän henki, joka synnyttää, ylläpitää ja tuhoaa lopulta kaiken olevaisen, ei suostu mihinkään järjestelmään; henkeä ei voi järjestää, eikä rakkautta.

Ulkona sataa, pehmeää feminiinistä sadetta. Maa kiittää kosteudesta, linnut riemuitsevat lätäköissä ja kohta ehkä saamme kuulla jälleen sammakon kurnutuksen läheisestä kosteikosta. Ja vihreä tulee vihreämmäksi, vehreämmäksi. Ja tähän runsauden sarven pitopöytään voi osallistua kuka hyvänsä jolla on kyky katsoa ja ihastua, rakastua näkemäänsä.

Koko olemassaolon tarkoitus on rakastumisen, rakkauden ja sen rikkauden löytäminen. Ainoastaa silloin antamisen ja vastaanottamisen tasapaino tuo rauhan, elävän villin ja rakastavan rauhan takaisin maan päälle.

Ja kaikki alkaa minusta, siis tätä lukevasta tai kirjoittavasta ja aina aja ikuisesti tässä hetkessä, juuri nyt.

Jos näissä sanoissa on mitää totta, vilkaisehan vihreään, missä hyvänsäsiitä pienimmänkään vivahteen näet tai nuuhkit. Katso, mitä vihreä tekee sisälläsi. Jos et voi sitä nähdä, mene ja nuuhki sitä, maista sitä, kosketa sitä.

Ympärillämme avautuu peltomaisema. Se on viime päivien sateiden ansiosta puhjennut vihreäksi matoksi, joka kattaa kumpuilevan pellon pinnan vihreään mekkoon joka korostaa maan pinnan muojen pehmeyttä. Kaunista!

Ota osaa, osallistu vihreän kutsuun olla vehreä, runsas, avautuva, antelias.
Missä hyvänsä elävää vihreää näet, mene ja nuuhki kaikilla aisteillasi, sillä vihreä on aistillista.

Maista, maiskuttele, märehdi kuin lehmä, joka on todellinen vihreän rakastaja. Makaa, loikoile, möyri, möyhi, kieri ja tee kuoerkeikkaa vihreällä, kun sitä kerran on.

Rakasta salaatteja, pinaattia, rukolaa, selleriä, persiljaa, tilliä, mangoldia, parsaa! Ihastu vihreään!

– Lauri