Oi äiti maa,
sun masun pinnallas
mä tassutella saan;
sua syödä, juoda,
nuuhkia, aisteissani kaikissa
sun ihmettäsi nauttia.

Sun sylistäsi oon mä syntynyt
ja samaan syvään syliin
palaan, kun aikani
täällä päällä maan,
on päättynyt.

Siellä syvyyksissä maan,
jota Manalaksi kutsutaan
mä jälleen lepään, muhin,
maadun, kuoliaaksi kaadun,
jotta uuteen muotoon
vihreään, elävään mä palaan
tätä matkaa maallista,
jatkamaan.

On sadonkorjuun aika, juuri ennen kuin maa menee martaaksi. Kaikki orgaaninen elävä muoto kukoistaa juuri ennen kuihtumistaan. Viljaa puidaan, juurekset kerätään säilöön ja siemenet varastoon. 

Ihmisruumis on avaruuspuku yhdellä ulottuvuudella; toisella se on siemenkota, kompostori.

Se on myös voimala, ydinvoimala, muuttumassa seuraavaan energiatuotannon vaiheeseen, maalämmön, fuusivoiman välineeksi.

Ja syvemmällä ulottuvuudella se on maameri, psyyken ihmeellinen plasma, välittäjäaine ja väylä, osan ja kokonaisuuden synteesi.

Nautinnon, kauneuden ja rakkauden loppumaton keidas on maameremme, jonka lapsi jokainen meistä on.

Sen pienenä osasena olen myös minä, väylänä maan ja kosmoksen välillä.

Minä olen kenno, joka kantaa kaiken eletyn elämän tietotaitoa – elävä Alexandrian kirjasto.

Minä olen myös Tellus-planeetta, avaruuslaiva linnunradalla!

Olemme kaikki yhdessä lähetin-vastaanotin,  luotsaamassa uuteen, vielä tuntemattomaan.

Huimaava maa! Vaikka täriset, järiset, ärjyt ja karjut, niin rikkaasti rakas oot!

Kiittäkäämme maata! 

Nyt on aika olla ruumiillistunut!

 Lauri

 

 

 

 

 

 

 

 

 

P.S. Kokoonnumme yhdessä Martaana olemisen retriittiin 4.-5.11., tervetuloa mukaan!