Allaoleva kirjoitukseni ajat sitten, vuonna 2001, on yhä ajankohtainen, tai ajaton.

Hiljeneminen, sellaisena kuin itse sitä harjoitan ja opetan, on ensisijaisesti paluuta nahkoihini, omaan elämän täyttämään ruumiiseeni, sen luonnolliseen aistilliseen tilaan. Aistimus on luonnollista ja paljastaa samanaikaisesti tietoisuuden potentiaalisuuden ihmisolennossa, sillä mitä aistin, sitä minun ei tarvitse ajatella. Aistimus on samaan aikaan puhdasta havaintoa, ja se on silkan älykkyyden eli liikkumattoman mielen paljastumista ajattelun ja tunteiden sumun taustalta.

Oman aistillisen ruumiini sisällä – kun olen irtautuneena pinnallisesta, harhailevasta ja alati ajattelevasta ihmisen itsensä luomasta inhimillisestä mielestä – avautuu Jumalan eli Elämän valtakunta, ihmeiden ja totuuden valtakunta. Ja se on siellä nyt, tässä ihmeellisessä ikihetkessä (ikuisessa nykyhetkessä), minun sisälläni.

Älä usko minua, vaan pysähdy tätä tekstiä lukiessasi: sulje silmäsi hetkeksi, vie huomiosi aistimukseen elämästä sisälläsi. Ole sen kanssa, lepää siinä, nyt. Älä ajattele – vain ole.

—————————————————————————-

Kun palaat tämän tekstin pariin, katsohan onko seuraavassa mitään tuttua. Mitä minä aistin, minä olen jo. Tekemättä mitään, etsimättä mitään, odottamatta mitään, vaatimatta mitään, yrittämättä mitään. Tämä puhdas aistimus elämästä vie minut yhteyteen siihen ongelmattomaan hyvään, siihen luonnolliseen elämän sykkeeseen, väreilyyn, aaltoiluun, joka on airut elämästä. Se minä olen tässä hetkessä ja joka hetki.

Tämän aistillisen tilan sisältä avautuu hiljaisuuden tila, joka hetkittäin tai usein pitkäksi hetkien jatkumoksi poistaa minut ajasta, vie minut niin syvälle tähän siunattuun olemisen tilaan, etten ehkä edes ole yhteydessä tuohon aistilliseen osaan itseäni omassa psyykessäni tai ruumiissani. Voisin sanoa, että poistun olemassaolosta ja olen kasvavasti yhtä elämän itsensä kanssa.

Oli miten oli, aina kun irtaudun pinnallisen mieleni harhailevasta ja tarkoituksettomasta ajattelusta, minusta tulee vähän älykkäämpi. Alan havaita ajattelun sijasta. Alan havaita tuon ihmeellisen lahjan, jonka elämä itse on antanut minulle – kyvyn heijastaa elämän todellisuutta sisälläni tässä ikihetkessä. Tämä on hiljenemisen ensisijainen tarkoitus; se sallii minun yhtyä elämän hyvyyteen ja totuuteen sisälläni, havaita se erehtymättömästi, olla se – nyt ja vain nyt.