Aamulehden sunnuntainumerossa 22.11 osana Tiina Ellilän laajasta reportaasista kansalaisuuden kysymyksestä julkaistiin alla oleva artikkeli kuvineen.

Aamulehti: Kuka on suomalainen? (pdf)

Haastattelu kuvattiin myös videona.

Lähde: Aamulehti

Olen suomensukuisten jälkeläinen; kannan siis ilmeisesti aika kapeata geneettistä kaistaa viimeisimmän tutkimuksen mukaan. Lapsilleni olen sen antanut omalta puoleltani, heidän äitinsä toi sinne luultavasti laajempaa sisilialais-ukrainalaista kaistaa ja tyttäreni miehineen ovat rikastuneet tätä kirjoa vielä anglo/irlantilaisella osiolla. Ja kuinka monta salarakasta on matkalla livauttanut oman osuutensa näille geeniväylille, vain DNA haltijat tietävät.

Kuullessani tämän uutisen pari päivää sitten TTT-Pressiklubilla, ilahduin. Oli aivan kuin olisin saanut pienen sähköiskun systeemini. Tässä laajentuvien kaistojen globaalissa maailmassa, erikoistuminen, ainutkertaisuuden lahja, antaa todelliselle yksilöitymiselle tilaa. Eläessäni maahanmuuttajana eri kulttuureissa on usein ollut suuri etu olla kotoisin jostain tuntemattomasta; se luo tilaa olla liittymättä niin helposti viimeisimpään massaan tai laumaan, uskomukseen tai dogmaan. Monet heimot, laumat, perheen tai suvun korvikkeet määreineen olen toki päälleni pukenut – ja sitten riisunut.

En ole elämästä itsestään erillinen, mutta kaikkien muiden määreiden kanssa olen nyt viisastuttuani tosi varovainen – siis suomalaisuus mukaanluettuna. Tänään kysymys heräsi samassa tilaisuudessa valmiudesta kuolla isänmaan puolesta. Minulle maa on ensinnäkin äiti; isä on paljon uudempi sana kuin äiti ja maasta olen syntynyt ja maahan maadun kun aikani maahanmuuttajana on täyttynyt. Siis totuudessa olen valmis kuolemaan maani puolesta, kun se minut kutsuu luokseen. Isänmaa on poliittinen ja vääristyneen maskuliininen käsite, joka luo rajoja, sotia ja verenvuodatusta. Toistaiseksi olen kieltäytynyt kaikista armeijoista maissa, joissa olen asunut tai olen kansalainen.

Jokaisella DNA säikeellä on yhteys ihmisen alkujuuriin, sekä fyysinen, että psyykkinen. Monet tutkijat ovat ehdottamassa huikeita uusia tiedon ja kollektiivisen muistin ja luovuuden kytköksiä, jotka tulevat avaamaan uuden ajankauden, kunhan luovumme vanhoista määreistä jotka ovat tulleet tuhoisaksi rasitteeksi ihmiskunnalle.

Minulle kapea kaista ehdottaa mahdollisuutta olla yksinkertaisesti monimuotoinen, luottaa siihen ainutlaatuiseen elämän jälkeen, jota maaperä, josta olen syntynyt edustaa. Aikamme on heterogeenisyyden, monimuotoisuuden, synteesin ja fuusion aikaa, kunhan kukin meistä ottaa kasvavan vastuun löytää oma määreettömyytensä rikastamaan aikamme malmia. Kapealla kaistalla on helpompi palata kotiin, sisälleni, takaisin siihen alkuräjähdykseen, jota elämä kokonaisuudessaan nykyhetkessä  ikuisesti on.

Globaali ihmiskunta ei saisi tulla homogeeniseksi massaksi samalla kun emme saisi eristää itseämme toisistamme tai tästä luomakunnan kokonaisuudesta poteroitumalla aikansa eläneisiin määreisiin,tapoihin, tottumuksiin, pakkomielteisiin ja tuhoisiin identiteetteihin. Kansalliset määreet perustuvat pelkoon; kansakunnan psyykestä nouseva rakkaus, luovuus ja kunnioitus omaa perimää kohtaan on arvokasta; senhän annan mahdollisen kumppanini kanssa lapsilleni, höystettynä, rikastettuna jollain toisella kirjolla perimää. Ihmiskunnan ja kaiken elävän perimä on kotoisin kaiken eletyn elämän psyykkis/vitaalisesta sisäisestä Alexandrian kirjastosta.

Kunkin oma elävä ihmisruumiis on kaista tuohon elävään tiedon, taidon ja taiteen pankkiin. Kapealla kaistalla on mahdollisesti helpompaa vaeltaa eksymättä liian usein polulta matkalla kotiin, sillä tuossa yhteisessä psyykessä piilee yhtälailla kaikki vielä puhdistamaton ihmiskunnan menneisyyden ongelmajäte. Maanpäällisen elämäni tarkoitus on osallistua yhteiseen siivoustyöhön ja samalla luoda kierrätetystä raakamateriaslista viimeisintä uutta muotoa, joka yhdistää osaset kokonaisuuteen kaikensisältäväksi, siis yhdeksi yhteiseksi ja samalla monimuotoiseksi kirjoksi elävää, alati muuntuvaa muotoa. Kas siinä seikkailu!

Oma ruumiini on ensimäinen kotini, sinne saavun äitini kohdun rakennustyömaalla, jonne isäni on käväissyt tuomassa oman oleellisen osuutensa. Tuo kahden yhtymä yhdeksi on taidetta, josta tiedämme vain vähäsen ja senkin vähän pilaamme väärin määrein.

Sitten perheeni vie minut mukaan laajenevaan olemassaolon piiriin, yhteiskuntaan. Jossain vaiheessa vanhat vedenjakajat muuttuvat; sukuni, heimoni ja muut aikansa palvelleet yhteydet eivät enää ravitse avautuvaa uutta. Jätän yhä enemmän taakseni kaiken menneen. Alan siis kulkea laajemmilla valtaväylillä, mutta samalla uskollisena omalle yhteydelleni kaikken eletyn elämän elinvoimaan ja luovuuteen, kuten oma kaistani sen paljastaa ja pitää minut juurtuneena omaan kultasuoneeni.

Kaikki ulkoinen ilmaisu ja muoto kumpuaa jostain alkulähteestä. Suomensukuisten kansojen alkulähteet liittyvät kokemukseni mukaan kielen viisauteen ja alkumyytteihin. Suomen saneeraamaton kieli on rikasta ja alkuvoimaista. Olen kiitollinen, että olen palannut uudelleen äidinkieleeni, kuuntelemaan sen syntyjä syviä ja samalla rikastamaan sitä puhumalla sitä niin elävästi kuin maaperä, johon olen juurtunut eripuolilla maankamaraa sen sallii.

Kaiken  menneen arvo ei koskaan katoa, mutta matka on aina eteenpäin ja kannan kapean kaistani lahjan kaikille maailman ja lopulta kosmoksen eri linnunradoille kulkiessani tätä ikuista vaellusta ainutkertaisena, alkuperäisenä olentona – ilman pysyviä määreitä. Siis ennen Abrahamia, minä olen. Se pätee kaikkiin muihin väliaikaisiin määreisiin, kuten suomalaisuuteen, sukupuoleen, ikään ja kaikkiin muihin mahdollisiin vaatekertoihin, joihin kaikki maailman  keisarit ja valtaa pitävät pyrkivät pukeutumaan ja pukemaan alamaisensa. Niin kauan kuin minä yksilönä suostun sokeasti olemaan alamainen tämä hullu näytelmä jatkuu ja kaikki tämä usein tuhoisa  draama kertautuu eri näyttämöillä ennen kunkin näyttelijän vääjäämätöntä kotiinpaluuta silkan olemisen kuolemattoman tilaan.

Tätä tarinaa jatkan jonain toisena hetkenä. Yö lähestyy ja hyvä niin. Yö tekee syvää siivoustyötä, päivittää instrumenttini uusia olemassaolon haasteita kohtaamaan kun hyvä huomen avautuu ja saan, jos herään vielä, jatkaa tätä ikuista vanhasta luopumisen ja uuden syntymän ihmettelyä.

Lauri