Podcastini on täällä nyt! Ensimmäinen jakso julkaistaan tänään 1.12.
ELÄMÄNI RIKKAUS
Vähän aikaa sitten Englannissa käydessäni äänitin elämäni ensimmäisen podcast-sarjan seitsemässä jaksossa. Tarkoitus oli tutkia joitakin niistä teemoista, joista olen kirjoittanut kirjassani Pyhiinvaellus nykyhetkeen, juuri näin – juuri nyt(Basam books 2022).
Monet tuntemani ihmiset eri puolilla maailmaa eivät osaa suomea. Siispä kun minulle tarjottiin mahdollisuus puhua aiheesta englannin kielellä, käytin tilaisuuden hyväkseni.
Nämä seitsemän jaksoa ilmestyvät joka torstai, jakso kerrallaan, 12.1.2023 saakka.
Podcastin tekeminen oli minulle uusi haaste ja hieno uusi kokemus. Se antoi mahdollisuuden käyttää omaa ääntäni houkutellakseni sinua mukaani siihen elämän iloon ja nautintoon, jota kutsun Laurina olemisen yltäkylläisyydeksi, the Bounty of Being Lauri.
Löydät sen pian kaikilta yleisimmiltä englanninkielisiltä podcast-kanavilta. Jos haluat kuunnella sen nyt, löydät sen jo täältä:
P.S. Podcastin logon on tehnyt Sanna Pelliccioni, joka on myös kuvittanut kirjani upealla ja inspiroivalla tavalla.
Lauri’s podcast is out now!
The first episode is released today December 1st. You’ll soon be able to find it on all the main English language podcast channels. To listen now go to:
Olemme hullaantuneet viime vuosina erilaisiin sovelluksiin, appeihin. Sovellus on eräänlainen oikotie, pikaväylä, suora reitti, jota pitkin kuljen määränpäähäni, kohteeseeni helposti. Oikotietä on kiva mennä aina, kun se näyttää mahdolliselta, mutta oikotie voi kuitenkin olla myös hukkareissu.
Suora, selkeä kulku tarkoittaa minulle, että tiedän tarkoitukseni ja suuntani hetki hetkeltä niin kuin sen itse oivallan oman kokemukseni ohjaamana. En siksi etsi oikoteitä, ne näyttäytyvät aina hetken ja tilanteen mukaan tai sitten eivät. Nuuhkin maastoa, tilaa, tilanteita kaikki hoksottimeni hereillä ja herättäen henkiin aina uusia taajuuksia puhdasta läsnäoloa, havainnon voimaa, elämän omaa eliksiiriä.
Ostetut ja omaksutut oikotiet määrittelevät kulkemani maaston ja sen mahdollisuudet ennakolta, ja siten ne ohjaavat minua, kulkijaa, pyhiinvaeltajaa, ennalta määritellyn pyhän, toiveen, halun tai uskomuksen luo ja samalla pois uskomattomattoman, määreettömän, uuden, oudon, eli pyhän, luota.
Pyhä yksinkertaisuus on yksinkertaisen hyvää ja uutta. Se paljastaa nykyhetken ainoan todellisuuden kaikkien tarjolla olevien muiden houkutusten joukosta. Heti kun sisäinen tilani avautuu sille mahdollisuudelle, nykyhetken voima välähtää lävitseni. Se vain odottaa valpasta, rentoa suostumuksen tilaani, jossa suostun itse olemaan appi. Silloin jotain loksahtaa uuteen paikkaan ja astun uuteen, vielä tuntemattomaan tilaan, pois vanhoilta raiteilta.
Minä, tämän tekstin lukija tai kirjoittaja, olen elämän itsensä alati muuttuva, soveltuva, elävä alusta. Suostun elämän sovellettavaksi, sävellettäväksi, siveltimeksi, soittimeksi, aina uudelleen ja uudelleen, siten kuin kertyvä kokemukseni ja muuttuva koostumukseni minua ohjaa ja kutsuu suostumaan, etäohjaukseen, lähietäisyydellä, juuri näin ja juuri nyt.
Mutta kuulenko elämän kutsun?
Kuuntelenko sitä, olenko kuulolla kaikkine hetkessä avautuvine hoksottimineni, elämän ohjauksessa nyt?
Tämä on suoraa lähetystä, puhdasta suostumusta muutoksen voiman ja ihmeen haltuun. Saatan tulla löydetyksi, onnen kantamoiseksi. Muutoksen tahdon alaisena ja sen älykkään voiman ohjaamana on aikamoisen hyvä vaeltaa tätä ajatonta pyhiinvaellusta, olemassaolevassa ajassa, aina vain nyt.
Se mitä minulla, kirjoittajalla, on tässä elämäni vaiheessa annettavana ja mihin haluan satsata, on ennen kaikkea joku pyhä yksinkertaisuus, pyhiinvaellus siihen, mikä on uutta minussa, sinussa, ja tilassa välillämme. Kun olen yhteydessä siihen, jotain heti muuttuu, asettaa kaiken uuteen valoon. Se on henkiin ja henkeen herättämistä. Se ei ole meditaatiota, koska meditaatiossa on liian vanhoja raiteita, menetelmiä, reittejä. Valppauden tila on sitä, että kuuntelen, katson, olen läsnä taajuuksille, jotka eivät houkuttele minua vanhaan maastoon. Ja se todella on niin yksinkertaista, silloin kun se avautuu.
Tarvitsetko sinä tukea omalla vaelluksellasi nykyhetken voimaan?
Ilmoittaudu mukaan seuraaviin voimala-tilaisuuksiini Helsingissä, Tampereella ja zoom-yhteydellä.
Ohjaan sinua yhtä lailla myös yksityisesti joko kotonani Tampereella tai jollain etäyhteydellä
Pyrin tuomaan pyhän yksinkertaisuuden ulottuvuuksia yhä enemmän elämääni ja työhöni, siis elämäntyöhöni. Ihmettelen sen erehtymätöntä ohjaavaa luovuutta ja voimaa mielellään myös sinun kanssasi.
Kyky pysyä läsnä nykyhetkessä on avain elämän yksinkertaisuuteen, elävyyteen, muutokseen, iloon ilman erityistä syytä. Läsnäolo ja oleminen on yhteyttä, suostumista, yhtymistä siihen muutoksen voimaan ja luovuuteen, jota ajatteleva ihmismieli on liian tylsä ja hidas havaitsemaan. Se tarkoittaa samalla uutta alkua ja kuolemaa jo edesmenneelle, sille mikä on turhaa nyt.
Oleminen on elävän yhteyden odotusta, lepäämistä, mahdollisuutta rakkauden tilan tai uusien oivallusten avautumiseen ilman ennakoivaa ajattelua. Kun elävöidyn olemisesta, se tyhjentää minut turhasta, jota ihmismieli aina kerää tajuamatta sen sumentavaa vaikutusta omaan selkeyteeni.
Missä kaksi tai kolme kokoontuu ja hiljentyy olemisen äärelle, tilaan ilmenee myös Hän, jonka kautta yhteys avautuu, kirkastuu, paljastuu. Hän ei ole henkilö, ei henkiolento, vaan kaiken muuntava tila ja voima, joka tuo joskus mukanaan jonkinlaisen kokemuksen pyhästä. Tämä tapahtuu ainoastaan hetkessä ilman mitään jatkumoa, kiinnittymättä mihinkään ulkoiseen muotoon tai persoonaan.
Olemisesta nousee myös kommunikaatiota. Se on suoraa, spontaania yhteyden luomista toiseen äänen, sanojen, liikkeen, kuulolla olemisen ja kosketuksen kautta.
Tämän hullun maailmamme sortuvien kulissien keskellä on hyvä pysähtyä yksinkertaisesti olemaan tässä hetkessä ilman ajatuksia, tässä missä olen ja mitä olen, ja joskus myös odottamaan, kunnes löydän selkeyden siitä, mikä on tarkoituksenmukaisinta elämäni arjen tilanteissa, muuttuvien olosuhteiden ja tapahtumien keskellä, aina vain nyt. Tämä on todellinen vastuuni. Vastaan tilanteeseen, jos tilanne siihen minua kutsuu, palvellen mahdollisuuksieni mukaan sen tarkoitusta, samalla tietoisena omasta tarkoituksestani olla yhdistävä tekijä palvelemassa jotain itseäni suurempaa.
Minulle tuo suurin on lopulta rakkauden ihme. Voin rakastaa rakkautta ja edistää sen ilmenemistä maaplaneetalla olemalla itse yhteydessä sen viimeisimpään kutsuun. Voin kutsua myös toisia palvelemaan sen ohjaavaa voimaa kanssakäymisemme kautta, hetkessä. Työtä riittää, ja rakkaus kiittää.
Se miten olen ja elän, kutsuu luokseni sen, mitä kulloinkin tarvitsen, mukaanluettuna kaiken mitä pyrin välttelemään ja ohittamaan huolimattomasti tai itsekkäästi, usein muiden luomakunnan jäsenten kustannuksella.
Vain olemalla tässä nyt voin antaa läsnäoloni myös toiselle ja ottaa vastaan sen kaiun, joka tulee minua kohti ulkopuoleltani. Olemalla läsnä vaikutan kaikkeen ja kaikkiin, ja kaikki vaikuttaa minuun. Parhaimmillaan se on kommuuniota, syvää yhteyttä rakkauteen.
Saamme tällä viikolla jälleen mahdollisuuden kokoontua yhdessä Labbnäsiin vuoden kauneimpana aikana, joka on täynnä elämän tulta ja kypsyvää elinvoimaa. Olemme eräänlainen pyhiinvaeltajien seurue, joka kokoontuu ihmettelemään, antamaan ja vastaanottamaan kokemusta, ravitsemaan itseämme ja toisiamme, hetkestä toiseen, yhdessä ja yksin. Olemme ikuisia kulkijoita pysähtymässä keitaille ja nuotiotulille tapaamaan hengenheimolaisia, rikastamaan itseämme ja toisiamme tiedolla elämän ihmeistä. Kukin vaeltaja vie tätä antia eteenpäin, omalla tavallaan ja tahollaan.
Elämä sisälläni on koostumus tilaa, elinvoimaa, psykofyysistä plasmaa. Se on maasto, jossa kaikki hiukkaset tanssivat yhteistyössä kokonaisuuden hyväksi hetki hetkeltä. Tämä kokonaisuus on parhaimmillaan myös elävä rauhan maasto, jossa on hyvä levätä.
Samalla elän myös maailmassa oman elinkaareni ajan ja osallistun sen tapahtumiin olemassaolon suorassa lähetyksessä. Elävää maastoa sisälläni kuitenkin rakastan, sillä se ei ole riippuvainen olemassaolosta, jossa tapahtuu mitä hyvänsä: niin sotaa kuin välirauhaa, onnistumista ja epäonnistumista, ylä- ja alamäkiä, jatkuvaa muutosta.
Elän vuorovaikuttajana elämän ja olemassaolon välillä. Kuolemattoman ytimeni avautuva älykkyys ja elinvoima ohjaa kulkuani kuolevaisen olemassaolon harjoituskentällä. C’est la vie!
Eräs minulle merkittävä opettaja aikanaan sanoi: elämä ei ole ongelma, joka täytyy ratkaista vaan mysteerio, jota voin ihmetellä ja rakastaa. Minä, ihminen, tämä ruumiillistunut ihme, olen osa elämän mysteeriota. Niin kauan kuin elän ainoastaan rationaalisessa maailmassa, joka on kiinnostunut ensisijaisesti tuloksista, tavoitteista, päämääristä, käsitteiden ja abstraktioiden maailmasta, en voi rakastua tai osallistua tähän ihmeeseen. Jossain vaiheessa – viimeistään, kun olemassaolon työ oman psykofyysisen muotoni kanssa alkaa olla loppusuoralla – totean, että elämän todellinen arvo ei ole tässä vähitellen rapistuvassa muodossa ja sen aikaansaannoksissa vaan elävässä tilassa ja tietoisuudessa, jossa kaikki havaintoni tapahtuu, jossa kaikki hiukkaset liikkuvat ja kuhisevat sisälläni, ja jossa kaikki suunnat ja mahdollisuudet avautuvat, kun avautuvat.
Kun muistan ihmetellä tätä ihmettä, olen Ihminen, välittömässä yhteydessä elämän ihmeeseen. Kun unohdan ihmetellä tätä, tylsistyn. Aina kuitenkin joku tai jokin muistuttaa minua siitä, ja voin elävöityä ihmettelemään, olemaan yhtä tämän elävän koostumuksen kanssa ja kiittää siitä, että saan yhä olla mukana elämän loputtomassa tanssissa. Sillä loppua elämälle ei ole, vaikka kaikki vaiheet elämääni loppuvat yhtä varmasti kuin ne ovat alkaneet.
Maaäidin rakkaus omaa muotoaan, minua, kohtaan, herättää minut myös syvenevään yhteyteen ympäröivän muun luomakunnan kanssa. Toisen kohtaaminen on niin ikään oleellinen osa ihmeellistä elämää. Jokaisen toisen kohtaaminen on mahdollisuus yhteyden avautumiselle, sisälläni ja välillämme. Siitä syntyvä vuorovaikutus johtaa joskus myös rakkauden ihmeisiin.
Oma vastuuni on miten vastaan nykyhetkeen, siihen minkä kanssa resonoin ja mihin tilaan yhdyn ollessani yksin tai toisten kanssa. Ollessani etsimässä elävää yhteyttä välillemme, minun on löydettävä yhteys ensin sisältäni. Samalla havainnoin, mikä on mahdollista toisen kanssa tässä hetkessä, miten toinen minulle vastaa. Se on vuorovaikutusta ilman vaatimusta, kuulolla oloa, kunnioitusta toista ja kokonaisuutta kohtaan. Siitä syntyy seuraava ihmettelevä askel, ja elämä liikkuu eteenpäin, ikuisesti, nyt.
Elämän mysteerio kutsuu sitä rakastavia ihmisihmeitä liittymään nykyhetken pyhiinvaeltajien seurueeseen. Oletko Hän?
Pari yötä sitten, jonain aamuyön hetkenä, unenkertojani perusti sisälleni Suklaasydän-orpokodin. Se sijoittui sydämeni alueelle ja sinne syntyi aina uusia huoneita, kerroksia, ottamaan vastaan jokaisen turvakotia tarvitsevan lapsen tai lapsenkaltaisen, myös jo kuolleen ihmisen, tai eläimen. Koti laajeni ja laajeni, ja tilaa vain löytyi aina tarpeen tullen.
Uneni lävitse kulki monia tuntemiani miehiä, naisia ja lapsia, omani mukaanluettuna, joiden kohtalot tekivät heistä jollain ulottuvuudella orvon, rikkimenneen, särkyneen. Näin oman ja toisten tarpeen eheytyä, yhtyä johonkin suurempaan. Tämä ilmeni minussa, minulle ja kauttani jokaiselle toiselle. Jäsennyimme yhdeksi yhteiseksi kodiksi, kodiksi rakkauden yhdistävälle voimalle.
Kotiin saivat tulla vierailemaan myös kaikkien lasten kaikki vanhemmat, sisarukset, sukulaiset, ystävät, salarakkaat, joiden kohtalot, ristiriidat, erot ja kuolemat olivat johtaneet orpouteen. Ainoa ehto sisäänpääsylle oli, että tässä turvakodissa vierailevat jättivät omat ristiriitansa pakettiin oven ulkopuolelle vierailunsa ajaksi. Monet unohtivat oman pakettinsa poislähtiessään.
Lisäturvatakuuna jokainen Suklaasydän-orpokotiin saapuva sai sisään astuessaan pienen, kodin keittiössä valmistetun sydämenmuotoinen suklaapalasen. Se sisältää salaisia ainesosia: rakkauden, armon, anteeksipyynnön ja antamisen yhdistäviä alkemistisiä yrttejä ja mausteita. Resepti on muinainen, unohdettu suurelta osin, mutta suklaasydän-orpokodin kokit tuntevat sen ja muokkaavat aina viimeisimpiä versioita sopivaksi jokaiselle tulijalle.
Tämä suklaa on niin suussa sulavaa, ettei sitä voi muuta kuin ihmetellä, hymyillä ja astua vanhojen kynnysten ylitse kynnyksettömään, yhdistävään tilaan. Täällä vieraillessaan jokaisen vanhat riidat, ristiriidat, kaunat, varaukset, syyllisyydet ja syytökset sulavat ja sulautuvat ongelmattomuuden yhdistävään, kaikensisältävän tilaan.
Kaikki asukit, vauvoista vanhuksiin, löytävät yhteyden iloon, kauneuteen, rauhaan, rakkauteen – siis elämän hyvään, luovaan tahtoon. Kukin on mitä on, tekee mitä tekee, tekemättä yhtään mistään mitään ongelmaa. Vierailun päättyessä, jos se päättyy, useat unohtavat ulkopuolelle jättämänsä paketin ja jatkavat omaa pyhiinvaellustaan sinne jonnekin, minne kunkin kuuluu kulkea, kohti kaiken sulauttavan muutoksen kosmista voimaa, rakkaussuklaan voimaa…
Maailma on niin lavea, siin on monta loukkua ja koukkua…mutta täältä löytyy myös Suklaasydän-orpokoti. Tervetuloa, ei tarvitse poistua!
Suklaasydän-orpokodin perustajajäsen ja sen ensimmäinen asukki pikku-Lauri Hervannasta
Nykyajan ristiaallokot ovat tempoilevia ja samaan aikaan tahmeita kuin etanan liike. Näissä muutospaineissa, olemassaolon muuttuvissa tilanteissa minun tulee olla toisaalta spontaani ja nopea, toisaalta selkeä ja vakaa, niin että en tee elämästäni ongelmaa eikä minusta tule ongelmaa muille.
Voin lukea tilannetta kuin tilannetta paremmin tietäessäni oman tarkoitukseni. Moniin tilanteisiin minulla ei ole mitään annettavaa. Usein pelkkä reagoimaton, odottava läsnäolo onkin avain tilanteen muuntumiseen ja hankalan hetken tai jakson ylittämiseen. En voi tietää, mikä on toiselle oikein, mutta ollessani valppaana ja läsnä nykyhetkessä voin tietää mikä on minulle oikein ja mihin minun täytyy vastata toimimalla. Silloin en saa epäillä tietoani vaan silloin on toiminnan hetki.
Ollessani kenno olemisen voimaa, nykyhetken voimaa, avaan väylän jollekin suuremmalle tuoda voimaa myös tähän pienempään sen osasen kautta. Samalla annan viestin suuremmalle, että olen käytettävissä, kun kutsun kuulen. Avaan väylän etäohjaukselle, havaintokykyni ja elinvoimani yhtälölle, ja se paljastaa ja aktivoi yksilöllisen vastaukseni kokonaisuuden hyväksi. Rakkauden kutsu on yhtyä rakkauteen, tietoisesti mutta ei-henkilökohtaisesti ja silti henkilön, yksilön kautta. Olen silloin hän, jonka kautta tietoisuus, luovuus ja rakkaus saavat mahdollisuuden ohjata tilanteita parempia ratkaisuja kohti.
Minä olen varteenotettava tekijä elämän suuressa kokonaisuudessa. Mihin minä suostun tai en suostu, miten suostun toimimaan tai olemaan toimimatta, eli miten juuri minä vastaan edessäni olevaan haasteeseen hetkessä, se määrittää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen siis vastuussa elämästä maan päällä!
Tarvitsemme samaan aikaan sekä suurempaa, avarampaa kuvaa elämän ja rakkauden tarkoituksesta ja toisaalta myös pienempää kuvaa, joka on aina käden ulottuvilla ja joka aina yhdistää meidät johonkin muuntuvaan tilaan ja tilanteeseen. Jokaisella on rooli tässä elämän suuressa näytelmässä, sen pienessä osassa, siellä missä olen juuri sellaisena kuin olen nyt.
Onko totta, että rakastat jotakin, jonka tunnistat rakkaudeksi jollain sen lukemattomista taajuuksista ja jonka kutsun kuullessasi et voi olla vastaamatta siihen? Oletko valmis olemaan hän, jonka kautta totuus, rakkaus, elämä paljastuu?
Tervetuloa syksyn 2021 tilaisuuksiini zoomilla. Aikeenamme on lisäksi järjestää lisäksi myös kaksi lähtapahtumaa eli pienryhmät Helsingissä että Tampereella, ja mahdollisesti myös muita pieniä sessioita zoomilla. Näistä lisää tietoa pian. Jatkan edelleen yksityisohjausta niin etänä kuin kotonani Hervannassa, ja mahdollisesti ajoittain myös Helsingin suunnalla.
Aikeeni on ottaa rokote heti kun kutsun saan, jollei kuolema rokota minua olemassaolon vuoristorataa vastaan ennen sitä.
Tapahtuma, toiminta on aina hetken todellisuus, nyt. Aie edustaa tarkoitusta, suuntaa. Aikeeni ja tarkoitukseni ohjaa toimintaani. Kokemukseni ohjaa aiettani ja tarkoitustani.
Rokotteet, joita olen saanut useita viimeisen 76:n vuoden aikana, pelastivat mahdollisesti henkeni isorokolta, poliolta ja useilta muilta vitsauksilta. Kaikista rokotuksista huolimatta olen kulkenut kuoleman varjon maaston lävitse tarpeeksi usein, jotta tiedän kuoleman olevan myös osa elämäni kokonaisuutta. Olen ollut jo ruumiini ulkopuolella, joten tiedän, että maallinen majani on vain maja, ei tämä suuri olohuone, joka sisältää sekä elämän että kuoleman.
Tunnen ihmisiä, jotka ovat ottaneet vastaan ensimmäisen aallon tätä virusta, sairastuneet ja joko selviytyneet tai kuolleet. Eloon toistaiseksi jääneet eivät soisi kokemusta koronaviruksesta kenellekään toiselle.
Kaikki edesmenneet ovat saaneet rokotuksen olemassaolon jakautuneisuutta vastaan. Monet kuoleman luokse jo matkanneet ovat tulleet luokseni juuri oikeina hetkinä muistuttamaan minua kuoleman totuudesta, siis siitä, että vain muoto, vain aika, vain pelko, kuolee.
Elämä itse, rakkaus ja muut todelliset ulottuvuudet ovat kuolematonta, aineetonta pääomaa. Sitä suodatan kulkiessani olemassaolon lävitse omalla pyhiinvaelluksellani nykyhetken todellisuuteen.
Kaikessa olemassaolon piirissä on aina riskitekijänsä; mikään ei ole varmaa, luotettavaa, paitsi tämä hetki, juuri sellaisena kuin tämä on nyt, ja sellaisena kuin minä olen juuri näin, juuri nyt. Oman kokemukseni tulee ohjata kulkuani. En tiedä, mikä on kenelläkään toiselle oikein. Teen mitä teen. Vastaan hetken ja tilanteen haasteisiin omalla vastuullani. Vastaukseni on vastuuni ja palaa luokseni uudelleen ja uudelleen tarkentamaan kulkuani. Pyrin maksimoimaan sen, mikä yhdistää minut jakautumattomaan yksinkertaiseen, todelliseen hyvään, ilman vastakohtaa. Ollessani tässä yhteydessä, olemiseni kutsuu mukaan myös toisen. Kokemukseni kertoo mikä on vastuuni ja vastaukseni, kun katson hetken, tilan ja tilanteen kokonaisuutta havaitsemieni tosiseikkojen ja kokemukseeni kerääntyneen tiedon valossa.
En kuuntele vainoharhaisia salaliittoteorioita – en omassa mielessäni, muiden mielipiteissä, uskomuksissa enkä somen lööpeissä. Nykyihmisen mieli on pakkomielteinen, vainoharhainen, ahneen ja pelkäävän ihmisen keksintö, jonka aika on minulle ohi. Respondeo, ergo sum – ei cogito ergo sum. Kaikelle on aikansa, nykyihmisen mieli on palamassa poroksi omien turhuuksiensa roviolla. Uusi ihminen, selkeämpi, suorempi, luovempi ja rakastavampi on jo synnytyskanavassa. Olet hän, olethan. Ole! Olé!
Teen mitä teen. En voi kertoa toiselle miten toimia. Voin ehdottaa, varsinkin jos joku sitä kysyy. Moni on kysynyt minulta, otanko rokotteen. Olen toistaiseksi vastannut kyllä, aikeeni on.
Älä kuitenkaan usko minua. Totuus elämästä, kuten myös kuolemasta, on uskomatonta. Kaikki uskominen sumentaa nykyhetken elävää kosmista voimaa ja Maa-äitimme luovaa elinvoimaa. Kuuntele oman kokemuksesi ääntä.
Oma aikeeni on myös varmistaa, etten tahattomasti tartuta ketään toista, paitsi sillä, mikä on todellista. Rakkaus on näistä todellisista todellisinta, rakkaus rakkauteen itseensä, siihen kuolemattomaan elämään, jonka osanen olen, samoin kuin sinä, jos ja kun tämän tiedät. Sen tartunnan otan vastaan ja laitan jakeluun aina, kun se tielleni tulee. Ja rakkaus aina tulee, ollessani tyhjä muusta, turhasta ja turhauttavasta.
Ainoa jäämäni rokotepelosta juontaa kansakouluaikaani Tuusulassa noin vuonna 1950. Oli vain yksi neula, joka tarvitsi keittää rokotusten välissä. Sukunimeni alkaa S kirjaimella. Ennen minua jonossa olivat kaikki A:sta S:ään. Parku oli suuri! Mutta soon kaikki menneisyyttä! Pelko pois, jotta tilaa elämälle ois!
Nyt elän täällä elämäntäyteisen metsän reunalla ja saan ihan oman piikin Hervannassa, kun vuoroni tulee, jos silloin hengissä vielä olen. Hengestä en luovu. Olen henki+lö. Lö on olemassaolon lööppikamaa. Henki on mitä olen, elämän kuolematon hiukkanen kuolevaisessa muodossa, toistaiseksi.
Ehkä nähdään terveysasemalla, turvaetäisyydellä ja maski päällä mutta muuten ihan yhtä tyhjän kanssa.
Siis ota tai jätä. Ei jälkipyykkiä. Elämä liikkuu eteenpäin. Minä myös, tuli mikä tuli. Tuli tulee. Se polttaa turhan pois, jotta tietoinen elämä jatkua vois.
Lauri valmiina piikkiin
P.S. Pelko pois, älä silti usko minua. Kokeile. Pelon poisto on mahdollista, jopa yksinkertaista. Kerron lisää tästä kaikesta tulevassa kirjassani ”Pyhiinvaellus nykyhetkeen – juuri näin, juuri nyt” (Basam Books). Julkaisu vuoden sisällä. Ennen sitä ja sen lisäksi kurssikalenterini kertoo seuraavista kujeistani. Tervetuloa seuraavaksi maalis-zetriittiin 6.3. Myös Pääsiäisen aikaan järjestän zoom-retriitin, josta lisää pian.
Lumihiutaleet ovat auttaneet minua näkemään, huomaamaan ja havaitsemaan aivan uuden maisemakudoksen, jossa on yhä enemmän tilaa ja vähemmän ainetta. Näiden helmikuun ihmeellisten puuterilumipäivien antia on ollut se, että voin nähdä ja kokea, miten tila syntyy, ja miten siitä avautuu ja avartuu lisää tilaa. Maailmasta tulee todellisuudessa maan ja ilman uusi yhtälö: vähemmän ainetta, enemmän tilaa.
Tilan ja aineen yhtälössä on valtava määrä uutta elinvoimaa, hiukkasten tanssia, joka kulkee vaivatta muodonmuutostaan kiinteän ja vähemmän kiinteän välimaastossa.
Tiukkapipo muuttuu harsohatuksi, ihon pinta huokoiseksi, hienonhienoksi hengittäväksi pinnaksi, joka yhdistää sisäisen ja ulkoisen tilan aineen ja elinvoiman yhtälöksi. Maa ja ilma, aine ja elinvoima tilassa yhtyvät evoluution painekentässä, omassa ruumispsyykessäni, uudeksi ihmisihmeeksi.
Tämä on reikien syntyä, rei’itystä, jonka avulla lävistän vanhojen aikansa eläneiden uskomusten, tapojen ja tottumusten tiukkapipoiset vanhat myssyt, kuosit ja vaatekerrat. Siten lapsen kaltaisena näen aivan uudella tavalla, ettei keisarilla tarvitse olla mitään uusia vaatteita.
Huokosia täynnä oleva, elämän henkeä hengittävä, elämän täyttämän ruumiini henki huokuu aineeni lävitse tilaan, maa-ilmaan. Se huokuu sinne luomaan sellaista uutta tietoisuuden taajuutta, jota maailma eniten kaipaa; elävää, tietoista rakkautta, yhteyttä rakkauden kaiken yhdistävään voimaan.
Reikien luominen on todellisuudessa yksinkertaista. Lapset osaavat sen hyvin ennen kuin menettävät yhteyden olemassaolon, vanhan maailmamme pukiessa heidät (siis meidät) nykyaikaisen tiukkoihin pukuihin, joissa ei ole tarpeeksi reikiä.
Tervetuloa puhaltamaan ja hengittämään reikiä kanssani omiin vanhoihin vaatekertoihisi! Saatat paljastaa itsestäsi sen hengittävän kerroksen, joka yhdistää toisiinsa aineen ja tilan, maan ja ilman, yhdistää toisistaan erilliset.
Luomme rei’ittämällä vähitellen uutta maailmaa vanhoista aineksista.
Kaikki alkaa havahtumisesta siihen, että minä olen. Kun olen yhteydessä olemiseen, tästä olemisen havainnosta käsin nousee spontaanisti vastaus tilanteeseen, jos tilanteen tarve on, että vastaan siihen muulla kuin olemisella. Kun olen mitä olen, olen yhteydessä siihen, mikä on hetken ja tilanteen todellisuus, kunhan poistan välistä ajattelevan, aikaa luovan mieleni. Aika ei ole koskaan suora vastaus; suora vastaus on liike, ääni, katse tai jokin muu toiminta, joka heijastaa tilanteen tarvetta.
Kun olen harmoniassa olemisen kanssa, oleminen sinänsä on jo elävä vastaus, joka heijastaa sitä, että voin vain olla tässä, minun ei tarvitse reagoida – kaikki hyvin juuri näin, juuri nyt. Mikä hyvänsä tilanne onkin, oleminen on stabilisoiva, rauhaa ja selkeyttä tuova vastaus. Kun olemukseni vastaa toimimalla, se palvelee tilanteen tarvetta, suostuen muuttumaan johonkin suuntaan, sillä kaikki muuttuu koko ajan. Kun olen harmoniassa sisälläni sen kanssa, mitä kokemukseni kertoo, olemiseni tarjoaa tilanteelle harmonisoivan vaikutteen, josta syntyy aina jotain uutta.
Tämä elävä palanen maata, joka olen, liikkuu suurten lainalaisuuksien voimakentissä koko ajan. Olen alkuhiukkanen potentiaalista tietoisuutta ja osa evoluutiota. Oma psykofyysinen koostumukseni on sormenjälki elämä-kuoleman yhtälöstä, se on työsarkani maan päällä. Se paljastuu hetki hetkeltä vastauksestani siihen kutsuun, jonka saan sisältäni ja ulkoapäin. Ja koko luomakunta vastaa koko ajan, vain olemalla, tai sillä mitä tapahtuu. Maailmassamme on paljon kauneutta mutta myös paljon kauheutta.
Työni tarkoitus on auttaa jokaista löytämään se ydin ja voima, joka yhdistää minut tarkoitukseeni olla juuri tätä, mitä olen, ja vastata tästä käsin mihin hyvänsä hetkeen ja tilanteeseen nykyhetkessä. Se on myös tilaisuus minulle aina uuteen vastaukseen niin, että en ainoastaan kertaa robottimaista reaktiivisuutta itsessäni. Siirryn yhä enemmän palvelemaan tietoisuuden tarkoitusta, jossa tiedän oman tarkoitukseni ja tottelen sitä. Sillä kun olen tietoinen tarkoituksestani, voin elää tarkoitustani joka hetki.
Ja kun otan vastuun vastauksestani, löydän sisälläni aina sen tilan, joka yhdistää minut kokonaisuuteen, joka puolestaan elävöittää minut ja mahdollisesti jokaisen toisen hiukkasen. Se on resonointia: niin metsä vastaa kun metsään huudetaan. Metsä vastaa koko ajan, tämä kokonaisuus ja sen jokainen osanen vastaa omalla kyvyllään ja tarpeellaan löytää yhteys siihen tietoon, että kaikki olemme yhtä, kaikki olemme elämää. Me tanssimme muodon ja muodottoman, elämän ja kuoleman muutoskentässä, josta meidän on tarkoitus suodattaa lisäarvoa. Sen lisäarvon nimi on nähdäkseni rakkaus. Näen yhä enemmän, että elämämme täällä on jatkuvasti muuntuva rakkaustarina, jossa uusi vivahde rakkautta aina syntyy. Ja muutoksen hetket pyrkivät luomaan mahdollisuuden sille, että jotain uutta ja todellista paljastuu, tulee näkyväksi, tietoiseksi.
Tulemme tänäkin vuonna tutkimaan yhdessä olemisen taajuuksia, sillä oleminen on avain tietoisempaan elämään; siihen, että osaan olla ilman jatkuvaa mielen liikettä, joka luo aikaa ja vie minut pois nykyhetkestä. Heti kun astun pois ajatusmyllystä, joka ihmismieli on, hetken todellisuus avautuu minulle yhä enemmän. Jos voin hypätä pois tästä oravanpyörästä nyt, kaikki elävä liikkuu, säteilee tai elävöittää minua sisälläni, ja ajan jana pysähtyy, mutta elämän vana yhä kuhisee. Mieleni ei liiku ja havaintokykyni herää toiseen todellisuuteen, jota jollain taajuudella voisi kutsua rakastumiseksi tai kuolemaksi. Jokin mennyt minussa romahtaa ja se onkin eräänlainen kuolema, kun tajuan, että jokin vanha kuvio, tottumus tai uskomus minusta haihtuu. Uskomukset sulkevat pois mahdollisuuksia, ne vievät minut pois tämän hetken mahdollisuudesta olla väylä, portti tai avain, joka avaa uuden vielä tuntemattoman oven.
Olemisen tila on jakautumatonta hyvää, jolla ei ole vastakohtaa. Se on suomalaista zeniä: tää on tätä, nyt. Ja kun tää on täysin vain just tätä, eikä minussa ole mitään vasta-lausetta, mieli-pidettä, odotusta, vaatimusta mihinkään muuhun, niin tämä tila avartuu, haihtuu ja aine muuttuu energiaksi, elinvoimaksi. Löydän ajattoman ulottuvuuden, ja kiitän.
Kevätkauden aikana teemme sarjan harjoituksia, jotka syntyvät hetkessä, ja niihin linkittyy jokaisen oma kokemus. Lopulta kohtaamisemme on vuorovaikutusta kaikkien osasten välillä, ja jokainen, joka on mukana ja läsnä, tuo yhteiseen tilaan oman ulottuvuutensa. Katsomme yhdessä miten metsä vastaa, kun siihen huudetaan.
Työni ei ole minkään tietyn menetelmän opettamista vaan elävän vanan seuraamista. Jokainen seuraa tätä vanaa omalla elävällä taajuudellaan. Havainnoimme myös siitä, minkälaisia vastauksia tästä elävästä vanasta nousee, mitä tarkoittaa ’nyhjästä tyhjästä’. Mitä enemmän tyhjennämme yhteistä tilaa menneisyydestä, pelosta, ahdistuksesta, tuosta tyhentyvästä tilasta nousee jotain, jota voisi kutsua tietoisuustaiteeksi.
Tämä on luopumisen ja luomisen työtä; luomme uusia yhteyksiä ja luovumme vanhoista. Kyse on lopulta elinkautisesta harjoituksesta. Sen aikana nousee myös ääntä, sanoja, liikettä, vastauksia. Hiljennymme yhdessä, mutta lähetämme myös katseemme siihen ihmeelliseen moderniin tilaan, minkä nettiyhteys mahdollistaa. Ja kun lähetämme sen tähän tilaan emmekä mihinkään kuvitteelliseen vempeleeseen, niin tämä tila, sisäinen rihmasto ja yhteys, inner-net, tekee sen olennaisen työn ja kone on sille vain väline. Inner-net on ollut olemassa jo paljon ennen internetiä, vaikka annamme usein enemmän todellisuutta sille kuin sisäiselle yhteydelle.
Osana tämän pandemian aikaa meillä on mahdollisuus nähdä, havaita ja vastata jollain uudella tavalla ja taajuudella siihen, mikä on mahdollista. Vaikka näennäisesti olemme etäällä toisistamme, olemme silti yhteydessä johonkin, joka yhdistää meidät, yhdistää kaiken.
Tervetuloa siis mukaan kevään tilaisuuksiini zoomilla tai tapaamaan minua yksityisesti, joko nokitusten turvaetäisyydellä Tampereella tai etäyhteydellä. Ja hyvällä onnella myös jossain vaiheessa taas yhteisissä viihtyisissä tiloissa ja paikoissa järjestettävissä tapahtumissa.
Muinaiset kreikkalaiset asettivat tienristeyksiin kiviröykkiöiden päälle valkosipuleita. Allium sativum on verraton lääkeyrtti, sillä se pitää ihmissudet ja pahat henget loitolla. Hekate puolestaan oli villin luonnon ja synnytyksen jumalatar tälle muinaiselle kansalle.
Olemme tällä hetkellä tienristeyksessä. Villi luonto kutsuu meitä rohkeuteen elää, olla elävä ja elävöittää jokapäiväistä elämäämme luonnon kaltaiseksi, elämän yksinkertaiseksi hyväksi. Synnyttäkäämme uusi ihminen, sillä häntä täällä kaipaamme. Minä voin olla hän, ja sinä voit olla hän. Synnytys on jo käynnissä, ja vanhan kuolema aina edeltää uuden syntymää.
Loppiaisena pidämme pienen retriitin tästä mahdollisuudesta ja valkosipulin hengen suojeluksesta käsin. Ehdit vielä ilmoittautua mukaan, jos kiinnostaa. Kokoonnumme tämän aikakauden uudella väylällä, Zoom-etäyhteydellä. Teemme päivän aikana kolme pientä harjoitussessiota, jotka toimivat rokotuksena aikaa vastaan, astumalla nykyhetkeen, kukin yksin ja kaikki yhdessä, yhteisellä aikeella tukea pyhän yksinkertaisuuden onnistunutta syntymistä. Sillä Loppiainen tarkoittaa jonkin loppua, jotta Uusi voi saada mahdollisuuden syntyä, juuri näin, juuri nyt.
Omassa puutarhassamme lumen alla lämpöhaudassa muhii kolme riviä valkosipulia. Ne ovat kolmea eri lajiketta, joista jokaisella on oma voimansa. Tammikuun ensimmäisenä 2021, siis tänään, tuosta haudasta nouseekin Allium sativumin henki, luomakunnan elävä kruunukupla, elävöittämään tämän alueen villin luonnon kaikkia edustajia yhteisellä hyvällä. Oravat ovat jo nyökänneet suostumuksensa, talon väki, tintit ja naapuri yhtä lailla. Metsähiirikin jätti oman puumerkkinsä.
Tähän intiimiin kuplaan saa astua jokainen, joka muistaa suostua yhtymään nykyhetken jakautumattomaan hyvään. Hymy riittää, ja valkosipuli kiittää.
Lauri Siirala 