Tässä olen jälleen kerran, elämäni viimeisimpänä aamuna. Aamu muuntuu, liukuu päiväksi, päivä illaksi, ilta yöksi ja jälleen uudeksi aamuksi. Tämä liukumo koostuu hetkistä, elävistä nykyhetkistä, jossa poraudun aina mahdollisuuksieni mukaan hetken ytimeen, olemiseen täällä jossakin ajan ja tilan tällä puolen, sisälläni. Täällä avaudun eri ulottuvuudelle ja taajuudelle, yhä todellisemmalle sanoinkuvaamattomalle olemiselle, jota rakastan ja jonka rakastettu tiedän olevani. Tämä on aina lahja ja ihme, syvä nöyryyden ja kiitollisuuden höystämä tila katettuna kauneudella. Tämä lahja on katettu jaettavaksi aina myös jollekin toiselle ja sitä kautta kaikille, jotka kokevat saavansa kutsun tähän juhlapöytään.
En ole kirjoittanut päiväkirjaani sitten viime kevään. Kesän aikana riimittelin runonpätkiä ja sarjan runoja unikoista, joiden elämää ja muuntumista muodosta toiseen seurasin pihallani samalla innostuksella ja ihmettelyllä kuin aikanaan seurasin vastasyntyneen lapsen tuloa maailmaan. Unikossa tuo kiertokulku tapahtuu paljon nopeammin ja ehkä on minulle sopivampi juuri sen takia; oman elämäni vaiheet tällä elinkaareni osuudella muuttuvat nopeammin ja paljastavat ulottuvuuksia, jotka liittyvät muodonmuutoksen liukumoiden yllättäviin käänteisiin ja muodosta luopumisen vääjäämättömyyteen.
Nykyhetkessä eläminen on ihmeellinen hyppy/putous ajan liukumosta ajattomaan, ilman että ajan liukumo katkeaa. Olen silloin sitä, mitä fyysikot kuvaavat energian mahdollisuudesta olla hiukkanen tai aalto samanaikaisesti, sekä sen mahdollisuudesta muuttua jälleen toiseksi hetkessä. Olen tällöin samanaikaisesti sekä ajassa että ajaton – en voi itse tätä aikaansaada, mutta voin suostua putoamaan/hyppäämään yhdestä toiseksi ja takaisin ja olla molempia samanaikaisesti, vaikka ohjelmoitu mieleni ei voi sitä ymmärtää eikä hallita. Olen tällöin ihmettelyn tilassa ja ulottuvuudessa – vapaa ajasta ja menneisyydestä, kuten myös tulevasta, tulevaisuudesta.
Olen tässä elinkaareni vaiheessa kiinnostunut tutkimaan elävän läsnäolon ja tietoisuustaitojen avautumista, valaisemaan sisäisen ja ulkoisen elämämme avautumisen ja sulkeutumisen rytmiä, niin yksin kuin yhdessä sinun, toisen, ja tämän valtavan monimuotoisen olemassaolon kirjon kohtaamisissa.
Olen havahtumassa alati suurempien mahdollisuuksien avautumiseen pienen pienistä siemenistä. Unikkojen seuraaminen näytti tämän minulle jälleen kerran. Kesän hienoin unikko nousi maasta sinne unohtuneen siemenkodan yhdestä siemenestä. Yhdessä siemenkodassa on lukemattomia siemeniä, ja jokainen kantaa erilaisia mahdollisuuksia avautua johonkin ainutkertaiseen muotoon.
Aika, jossa elämme, näyttää miten tarpeellista ja oleellista on antaa uusien luovuuden siementen avautua pienistä, spontaaneista kylvöistä, korvaamaan sitä kuolettavaa massatuotantoa ja vanhoihin muotteihin jumiutuneita ihmissuhteita ja toimintamalleja, jotka hallitsevat yhdessä elämisemme kaikkia alueita.
Minä, yksilö – kuka hyvänsä minä olen – olen tämä oleellinen unikon siemen olemassaolon maaperässä. Olen jo onnistunut syntymään, kasvamaan siihen vaiheeseen, jossa olen, ja juuri tässä vaiheessa antini oman ja yhteisen, eli tämän yhden elämän hyväksi, on oleellinen.
Kaikki oleellinen alkaa minusta ja aina nykyhetkessä. Siinä on aina ja ikuisesti kysymys luomis- ja luopumistyöstä, leikistä, tanssista, tutkimuksesta, kommunikaatiosta – rakkaudesta jotain suurempaa kohtaan, ja rakkaudesta, joka on jostain suuremmasta kotoisin.
Vaikka oman elinkaareni vaihe kutsuu minua enenevästi vain olemaan, tästä olemisesta kumpuaa yhä tarve tuoda jotain tämän olemisen taidosta ja taiteesta jakeluun toisille oleskelijoille. Olemisesta kumpuaa aina jotain uuden luomista ja samalla jostain vanhasta luopumista. Konstit on monet ja yhä monimuotoisemmat, yllättävät ja sekä haastavat ja vapauttavat.
Olen tänä syksynä aloittanut Tampereella elävän läsnäolon ja tietoisuustaitojen kymmenen viikon harjoitus-tutkimus sarjan. Aikeeni on jatkaa sitä ensi vuonna ja tuoda jotain samankaltaista myös pääkaupunkiseudulle ja kaikkialle, missä kutsu kuuluu ja mahdollisuudet toteutuvat.
Pyhäinpäivän retriittimme Sopukassa, joulukuun kurssimme Inarissa, läsnäolojamipäivämme Pitskun kulttuurikirkossa 17. joulukuuta ja Loppiasretriittimme Sopukassa tammikuun alussa kiteyttävät tämän työmme antia ja vaihetta. Työni, yhdessä Iinan kanssa, on aina avautumassa jakamaan ja kylvämään otolliseen maaperään kuolemattoman elämän luovuuden ja rakkauden viimeisimpiä siemeniä. Nämä siemenet ovat jo omien unelmieni unikoiden siemenkodissa sisälläni, ja sisälläsi. Ne vaativat martaana olemisen vaihetta kypsyäkseen uuteen kylvöön, kun hetki on oikea. Elävän läsnäolon harjoittaminen sekä luo että paljastaa tämän hetken.
Tervetuloa mukaan olemaan, odottamaan elävästi ja avautumaan, kun hetki on!
Lauri Siirala 