Kuukausi: tammikuu 2018
Ilmaisun vapautumisesta
Siis se kuvaa yhdellä tasolla myös ihmisen omaksumaa vapautta ja oikeutta suostua tunkemaan ulos kaikki, mitä sisältäni paineen alla nousee.Yli seitsemänkymmenen vuoden kokemuksen perusteella, tunnen tuon painekentän psyykessäni/psyykessämme koska sen myös yhteinen sellainen.
Olen luojan kiitos löytänyt vapauden olla ilmaisematta suurinta osaa siitä, mitä painekentästäni nousee ja pyrkii tunkeutumaan ihmisten ilmoille, koska mieleni luulee, että minulla on oikeus siihen. Mieleni on robottimainen typerys; mieleni ilmenee ajoittain ruumiissani. Minä olen yhteydessä johonkin syvempään ja suurempaan tilassa ennen mieltäni poistuessani ajasta nykyhetken ajattomuuteen.
En yleensä myöskään ulosta tai piereskele julkisesti parhaani mukaan. Sulatan kokemukseni, annan sen kompostoitua ja muuntua sisälläni jonkin suuremman todellisuuden hyväksi, tietoisesti. Kiertoon se, mitä olen ja ilmaisen kaikilla ulottuvuuksilla menee joka tapauksessa. Tämä on termodynamiikan toisen lain alaista toimintaa.
En ole sensuurin uhri. ’Censere’ alunperin latinaksi: ’harkita, punnita, arvostaa’ antaa ehkä vinkin siitä, mitä oma kokemukseni ilmaisun vapaudesta on. Tämä harkinta, punninta ei ole mentaalista rationaalista vaan psyykkistä, loogista, kokonaisvaltaista, spontaania sulattamista ja raaka-aineen jalostamista. Vastaus ja vastuu tulevat myös samasta juuresta ’respondeo’. Eugen Rosenstock-Huessy tietääkseni muokkasi lauseen: Respondeo, ergo sum – Vastaan, siis olen. Minä vielä kääntäisin sen näin päin, Olen – siis vastaan. Se on vastuuni.
Kuka hyvänen sen sanoi, se istuu minulle omassa kokemuksessani. Olen vastaava olento, kommunikoiva, ilmaiseva olento. Vastuullani on vastata tilanteisiin niiden tarpeen ja totuuden mukaisesti, hetki hetkeltä ja spontaanisti; olenhan suorassa lähetyksessä joka hetki.
Silkka elävä läsnäoleva oleminen on taito ja taide – aina ja ainoastaan siellä missä olen juurtuneena siihen paikkaan, tilaan tilanteeseen jossa juuri minä olen juurtunut maajuuriini ja samanaikaisesti ilmajuuriini; elävä ihmispuu osana valtavaa metsää yhteydessä kokonaisuuden rihmastoon, näkyvään ja näkymättömään, juuri näin, juuri nyt!
Olen siis enenevästi vapaa pakkomielteisestä tarpeesta ilmaista mitä sylki suuhun tuo, tunkea jokainen mielipiteeni ja asenteeni, varsinkin tarkoituksenmukaisesti tai pakonomaisen reaktiivisesti loukkaavat ja vihamieliset sanat ja teot ihmisten ilmoille toisten taakaksi ja rasitteeksi.
Sanon mitä sanon ja kannan vastuun sanoistani. Olen varmasti ilmaissut elämäni aikana paljon roskaa ja mahdollisesti teen sitä ajoittain edelleen. Nuo roskat joudun tai saan siivota jossain toisessa elämäni vaiheessa tai tilanteessa. Kokemus opettaa, ohjaa. Omaan kokemukseen perustuva syvenevä tietoisuus ja kiitollisuus on se oikea sensuuri.
Tästä vapaudesta kiitän, sillä se vapauttaa yhtälailla sanan, kuten myös kaiken muun ilmaisun hengen esiintymään elävänä oikealla hetkellä, oikeassa tilanteessa palvelemaan jotain suurempaa ja arvokkaampaa kuin vain itsekästä ja usein tyhmää, tuhoavaa ja arvotonta mielipidettä.
Ehkä jopa vapauden ilmaista jotain todellista rakkaudesta elämään itseensä.
Ah, mikä elämä, rakkaani!
Lauri
Sanan vapaudesta
On aika vapauttaa
Sana.
Alussa oli Sana.
Sana on yhä:
rasitettuna,
raiskattuna,
turmeltuneena,
väsyneenä
Sanan hengen
piiloutumiseen
sanojen hölinään,
meluun, tyhmyyteen,
väkivaltaisuuteen,
uskomuksiin ja
oikeaoppisuuksiin.
Elävä sana
etsii helinäänsä,
sointuansa ja sointiansa
totuuden ja rakkauden
vehreällä niityllä,
kaukana maailman
melusta ja hälinästä.
Sisälläni
Elämäni syvyyksissä.
Tähtitaivaan
korkeassa kirkkaudessa.
Elävä sana odottaa
vapautumista
mielipiteistä,
puolesta tai
vastapuolesta,
kaikesta kiivastelusta.
Kun elävän sanan
painoarvo palautuu
se tyhjentää,
hiljentää, vapauttaa
ja yhdistää
puhujan ja
kuulijan
johonkin yhteen
suurensuureen
hiventä pienempään,
kaiken kattavaan
paljastavaan,
puhdistavan,
jakautumattomaan.
Sana silloin puhuu
ja palvelee
tietoisuuden rakkautta
ja
rakkauden tietoisuutta.
Puhu se sana.
Kuule se sana.