Olemme jokainen omalla pyhiinvaelluksellamme olemassaolon ihmeellisessä maastossa, joka on jatkuvan muutoksen, myötä- ja vastoinkäymisten suunnistuskenttä, maasto ilman karttaa.
Tila, olemisen tila, tyhjentyvä tila, antaa meille tilaisuuden yhtyä johonkin sellaiseen, jolla ei ole vastakohtaa vaan ainoastaan tekijöitä, jotka yhdistyvät ja yhdistävät. Tätä ihmettä kutsumme rakkaudeksi, ja syvin kaipuumme on kokea tätä yhteyttä tavalla tai toisella.
Pyrimme usein ohittamaan tämän hetkessä tapahtuvan ihmeen rakentamalla käsitteisiin, oletuksiin, odotuksiin ja pelkoihin perustuvia elämisen malleja ja ihmissuhteita. Oletamme niiden korvaavan alkuperäisen yhteytemme elämään. Luomme riippuvuuksia korvaamaan tämän tärkeimmän elävän yhteyden, joka ei todellisuudessa riipu mistään ulkoisesta kohteesta.
Elämä itse on kuolematon energeettinen, vitaalinen ihme, jonka tarkoitus on elää ja pitää jokainen muotonsa elossa, palvelemassa suurempaa kokonaisuutta toisten osasten joukossa. Kosminen älykkyys, valo, joka valaisee mahdollisuuksien kenttää, pyrkii herättämään sen osaset, jokaisen omaan tarkoitukseensa.
Ihmisihme on kuolematon idea kosmisessa skaalassa. Sen muodot tulevat ja menevät suuressa kompostointiprosessissa. Sitä ovat myös kaikki muut maameren kansan edustajat, mukaanluettuna kaikki näkyvä ja näkymätön. Ja näkymätön, aineeton, on suurempi ja todellisempi kuin näkyvä, joka on vain suhteellisen todellista.
Sen, mikä on elämässämme keskeneräistä, saamme korjata eli loppuunsaattaa elämällä sitä uudelleen, ja sitten vielä uudelleen, eri tavoin, kunnes olemme polttaneet pois vanhan tiedostamattoman osan itseämme; sen missä olemme haavoittaneet toisia tai tukahduttaneet elämän liekkiä itsessämme. Tullaksemme kokonaisiksi meidän täytyy eheyttää, yhdistää jakautumattomaksi elämäksi kaikki se, mikä on meille annettu.
Meillä on mahdollisuus yhdistää näkyvä näkymättömään, todellinen suhteellisen todelliseen, keskeneräinen sen seuraavaan keskeneräiseen vaiheeseen aina uutena, koska jokainen hetki on aina uusi. Elämä kutsuu ja etsii jokaista meitä ryhtymään yhdistäväksi tekijäksi – yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta – omalla ainutkertaisella tavallamme.
Tämä kosminen koreografia on mahtava ja alati muuntuva, sillä ei ole suunnitelmaa eikä lopputulosta. On vai tarkoitus ja suunta ja ääretön vapaus tutkia, luoda ja luopua, jatkuvasti uhrata vähemmän todellinen suuremman todellisuuden hyväksi.
Loppujen lopuksi mikään tästä ei ole henkilökohtaista, henki vain henkilöityy yksilölliseen muotoon tullakseen toimivaksi ja yhdistäväksi tekijäksi toisten yhdistävien tekijöiden plasmassa. Yksilöityminen on tärkeää, kunhan tajuan, että jokainen maamerenkansan pieninkin edustaja olen minä toisessa muodossa, tilassa ja tilanteessa, kokeilemassa tilaisuutta yhtyä tähän elämän monimuotoiseen kuoroon omalla äänelläni, panoksellani, mikä se sitten onkin. Kokonaisuus tarvitsee meitä jokaista ollakseen kaikensisältävä.
On merkittävä siirtymä poistua menneisyydestä ja tulevaisuudesta, ajatusmaailmasta, joka hallitsee pääsääntöisesti koko ihmiskunnan toimintaa. Ainoastaan yksilö voi ottaa vastuun näinä päivinä, ja minä, tätä kirjoittava tai lukeva, olen Hän. Hän on mahdollisuus sisälläni. Yhteydessä Häneen voin olla uusi, elävä, tietoisempi kuin koskaan aiemmin, tässä ainoassa hetkessä. Ja epäonnistumista ei ole, on vain lisääntyvää yhteyttä elämään sen monissa ulottuvuuksissa.
Lauri
Lauri Siirala 