Tervehdys! Olemme vastikään palanneet Sardinian vihreydestä ja valosta, jossa vietimme loppuvuoden kirjoittamassa, kulkemassa rannoilla ja istumassa appelsiini-puun alla. Siellä aamuisin usein lauloi paikallinen tintti, muistuttaen ajoittain meitä siitä, että kotimaani ompi Suomi.

Palattuani Suomeen jatkan jälleen yksityisohjausta nenätysten Tampereella, kuten myös videopuheluiden (Skype, Whatsapp, Messenger, FaceTime) välityksellä. Ajoittain käyn myös Helsingissä, ja ilmoitan siitä etukäteen yleensä ainakin Facebook-sivuillani. Voit varata minulta yksityisaikoja sähköpostilla info@laurisiirala.fi tai puh. 045 671 1303, jos koet kutsua tai tarvetta olla yhteydessä kanssani. Voit myös aina kirjoittaa tai soittaa minulle.

Tulen jatkamaan tätä pyhiinvaellusta maailman kautta ja halki, pysyen yhteydessä siihen yhdistävään voimaan, joka luo jotain elämän itsensä arvoista. Jatkan vaellusta kultaisella keskitiellä, elämän ja kuoleman välillä, sillalla, jolla tutustumme toisiimme läheisesti, rakkaudessamme tähän tietoiseen liittoon, laulaen sen kiitoslaulun viestiä mennen ja tullen. Tule mukaan, jos kutsun kuulet ja siihen vastaat.

Työ on äärettömän yksinkertaista mutta ei helppoa, sillä menneisyys on voima, joka pitää kynsin hampain kiinni omasta mahdottomuudestaan. Se on pelon voimaa. Syvällä alitajunnassamme tiedämme ne kauheudet, joita olemme toisillemme, eli itsellemme, tehneet ja silti selvinneet, joskus nipin napin. Pelko pitää kiinni noista nipeistä ja napeista, sillä ne ovat parempaa kuin ei mitään.

Ei-mitään on kuitenkin mistä kaikki on kotoisin. Palatessani kotiin, sinne, mistä todellisuudessa olen kotoisin, palaan tilaan täynnä elämää, ilman sanoin kuvattavaa muotoa, muotia, aikaa tai ainetta. Pyhiinvaellukseni tarkoitus on kulkea tämän vain suhteellisen todellisen maailman, aineen ja ajan maailman lävitse, luoden siltoja, maamerkkejä, jälkiä todelliseen, kuolemattomaan elämään, rakkauteen. Teen sen rakkauden, kauneuden, totuuden hengen hyväksi, omaksi ja kaikille yhteiseksi.

Pyhiinvaellus on oppimatkaa jälkienlukutaitoon. Jokainen hetki ja tilanne on räätälöity kutakin pyhiinvaeltajaa varten. Juuri tässä, missä olen, nyt, minulla on ainoa ja viimeisin mahdollisuus olla uskollinen tarkoitukselleni, ottaa vastaan se mitä vaelluksellani kohtaan, antaa parhaani, uudelleen ja uudelleen ja parastella antiani. Giving is living, living is giving, now.

Elämä antaa, ja eläminen on tuon annin jatkojalostusta ja jakelua, yhden kautta, kaikkien hyväksi.

Ohjelmamme tulevalle vuodelle ilmenee vähän kerrallaan, kun sen aika on, joten pysy kuulolla. Voit myös liittyä postituslistalleni kotisivuilta www.laurisiirala.fi

Oikeastaan ohjelmani on se, mitä olen. Ohjelma tulee sanasta ohje. Saan jatkuvasti etäohjeistusta siltä suurelta voimalta, jota rakastan, seuraan ja jonka tahtoa toteutan, lähietäisyydellä, käden ulottuvilla, kuten parhaaksi näen ja koen, hetki hetkeltä eespäin teillä maailman, patikoiden käsikynkkää kanssa läheisen ystäväni, rakkaani, kuoleman.

Ja matka jatkuu, niin kauan kuin olen täällä maan päällä. Työni tarkoitus on ilmiselvä: luoda ja auttaa luomaan yhteyksiä siihen elämään, joka on rakkauden itsensä, elämän itsensä, tietoisuuden itsensä arvoista, kun vaellan tätä ihmeellistä patikointimatkaani tällä yhdellä, yhteisellä, hienolla maankamaralla. Mitä teen ja tarjoan, on jotain sellaista, joka ei seuraa ennalta ohjelmoituja polkuja. Tarjoan sen, mitä olen, käytettäväksi hyväksesi.

Tervetuloa patikoimaan kanssani ennemmin tai myöhemmin.
Hyvää uuden vuosikymmenen alkua!

Lauri Siirala

Joka-aamuisella
matkallani leipomoon
kohtaan savupiippuja
niin erilaisia ja monia.

Myös piippu kodin
savut uunist ilmaan
tupruttaa,
ja taivaan tuuliin
savu hajoaa.

Uuni polttaa
pellettejä Mefiston,
jotka mukaan nimensä
palaa tulessa niin kuumassa,
ettei juuri mitään jää
saastuttamaan ilmaa,
maata, jäämillään.

Yksi savupiippu yli muiden
huomioni sai,
ja kuvaan tallentui
se mua muistuttain,
miten kauneuden voima
kaiken puhdistaa,
auttaa piippuakin vanhaa
tulla mukaan
tähän tarinaan.

Sillä piippu omani,
nuohoojan myös
musta tekevi,
kun hengittäessäni
hetkeä näin uutta
ulos puhallan sen
edesmenneen,
vanhentuneen
kautta kierroksensa
uunissani omassa
pois polttavan.

Mun päälaeltain ei
kaktus ilmene,
mut latvustoni näkymättömät,
ilmajuureni niin elävät
ne korkeuksiin
myöskin kohoaa
nuuhkimaan,
mikä hetkestä
ain uudesta voi
vanhenevaa uunia
ja piippuani ravita,

auttaa matkaa jatkamaan
ja nuohouksen
sisäisenkin taitoa
tän matkan varrella,
kisälleille toisille ain
tarpeen tullen jakamaan.

Perinne tuo kiltojen
niin monimuotoisten
on seurausta
pyhiinvaellusten lukuisten.

Oppiminen lukemaan
oman vaelluksen tarinaa,
on matka aina uuteen,
usein outoon, kutsuun,
tutkia ja löytää
tarvittava tieto, taito,
ehkä taiteen lahjakin
tämän matkan varrella,
jonkun toisen avulla.

Tuli uunin, nuotion,
jano tiedon taikka taidon
syttyvä on kipinä,
kutsuun rakkauden,
hetkeen elämän
ain yhtymään.

Sen tietää tääkin sälli
liittyessään kisälliksi
kiltaan toisten samanmoisten,
pyhiinvaeltajain työhön
ikuiseen taas ryhtyissään.

Nuohoojakisälli Lorenzo di Scano

”

O sole mio”,
aurinkoni kultainen,
täällä maalla sardojen
tervehdin sua kiittäen,
linnun lauluun, viserrykseen
niin rikkaan raikkaaseen
oman äänenikin
hieman liittäen.

Istun tässä,
alla taivaan kirkkaan,
kirjon pienten pilvien,
päällä kosteuden maan
aamukahviani siemaillen,
päivän askareisiin moniin
jälleen kohta ryhtyen.

Aamuvarhain, vielä
pimeässä menneen yön
olen herännyt, hiljaa
aamun asuun pukeutunut,
läpi huoneen tassutellut,
nurkkaan kirjoittajan astunut
ja suonen sanojen
mä jälleen avannut.

Työ kirjurin on muinainen.
Joukkoon heidän
kutsuu minut Hän,
joka minut, meidät, heidät,
myöskin teidät,
vielä tuntemattomat,
vaellukseen tähän
ikuiseen ja pyhään
yhdistää ja työhön
tähän meidät ryhdistää.

Iltapäivään mennessä
on tuulet
tilan koostumuksen
uusiks monta kertaa
muokanneet,
osaset niin suuret
kuin myös pienen pienet
mukaan kutsuneet.

Saattaa sadepilvet, ukkoset
valon auringonkin peittää,
kirjurille tälle uutta
kirjattavaa heittää,
kun mukaan
vaelluksen muutoksen,
ikuisen,
kutsuu, käskee Hän,
ken kaiken luo,
ja kutsun
tähän leikkiin suureen
joka hiukkaselle suo.

Lauri Aarnen-ja Kaisanpoika Siira
Scano di Monteferrosta.