”

O sole mio”,
aurinkoni kultainen,
täällä maalla sardojen
tervehdin sua kiittäen,
linnun lauluun, viserrykseen
niin rikkaan raikkaaseen
oman äänenikin
hieman liittäen.

Istun tässä,
alla taivaan kirkkaan,
kirjon pienten pilvien,
päällä kosteuden maan
aamukahviani siemaillen,
päivän askareisiin moniin
jälleen kohta ryhtyen.

Aamuvarhain, vielä
pimeässä menneen yön
olen herännyt, hiljaa
aamun asuun pukeutunut,
läpi huoneen tassutellut,
nurkkaan kirjoittajan astunut
ja suonen sanojen
mä jälleen avannut.

Työ kirjurin on muinainen.
Joukkoon heidän
kutsuu minut Hän,
joka minut, meidät, heidät,
myöskin teidät,
vielä tuntemattomat,
vaellukseen tähän
ikuiseen ja pyhään
yhdistää ja työhön
tähän meidät ryhdistää.

Iltapäivään mennessä
on tuulet
tilan koostumuksen
uusiks monta kertaa
muokanneet,
osaset niin suuret
kuin myös pienen pienet
mukaan kutsuneet.

Saattaa sadepilvet, ukkoset
valon auringonkin peittää,
kirjurille tälle uutta
kirjattavaa heittää,
kun mukaan
vaelluksen muutoksen,
ikuisen,
kutsuu, käskee Hän,
ken kaiken luo,
ja kutsun
tähän leikkiin suureen
joka hiukkaselle suo.

Lauri Aarnen-ja Kaisanpoika Siira
Scano di Monteferrosta.