Tervehdys aamuvarhaisen rauhasta! Aamutulen uunissa hiillos, istun ikkunan edessä katsellen lumiseen maisemaan, lumilyhdyssä elävä tuli vielä palaa. Elävää rauhaa, kauneutta tilassa, jossa ei ole eroa ulkoisen ja sisäisen välillä; ei kaksi vaan ainoastaan tämä yksi ihmeellinen elämä, joka olen, ja joka ilmenee havaintojen kirjona tilassa, täynnä kuhisevaa elämän mahdollisuutta.

Nostin aamulla taas kortin rakkaasta seuralaisestani vuosikymmenten varrelta, tarot- eli tarupakasta, myyttien, symbolien, ihmiskunnan taitotaiteen aarrearkusta. Sieltä eteeni nousi Lanttien prinsessa, maan elinvoiman edustaja, raskaana uudesta elämästä, suuri käärmeennahkaviitta harteillaan, valon sauva kohti maata. Käytännöllisen, käsinkosketeltavan luovuuden äiti; rakastava, rakastettu nainen, tuntosarvet elossa, juuret syvällä maan vihreässä voimassa, yin ja yang tasapainossa. Hänen suora yhteytensä elinvoimaan, maahan, valoon ja voimaan luo aina uutta rakkauden työtä tänne maailmaan, jossa sitä kipeästi tarvitaan. 

Toinenkin symbolikartta vahvistaa samaa viestiä. Astrologisesti Venus, Saturnus ja Pluto ovat kaikki Kauriin merkissä haastamassa meitä katsomaan, mitkä käytännön rakenteet ja asenteet kaipaavat remonttia palvellakseen paremmin yhteistä hyvää. Rakentamamme maailma ei ole kestävällä pohjalla, ei se ole sitä koskaan ollut eikä tule olemaan niin kauan kuin emme osaa yksilöinä, yhteisöinä, kansoina ja elämän muotojen kokonaisuutena olla yhteydessä tähän yhteiseen hyvään, elämän/kuoleman tanssiin, josta olemme joka iikka kotoisin.

Näinä välipäivinä, talvipäivän seisauksen ja uuden vuoden välimaastossa, on hyvä pysähtyä, levätä, tutkia mitä todella arvostan ja olen valmis tuomaan tähän yhteiseen elämään Maa-planeetalla. Olen sekä antaja että vastaanottaja, ja oman elämäni lähipiirissä ovat lähimmäiseni, kukin kerrallaan.

Elämäni koko spiraalin on tarkoitus säilyä yhteydessä  ja nivoutuneena suureen yhdistävään kokonaisuuteen ja voimaan. Tämä tietoisuuden ja oikeudenmukaisuuden spiraali pyrkii sisältämään kaiken, minkä alkuräjähdys hajotti lukemattomiin hiukkasiin. Se pyrkii sisältämään sen astiassa, joka on potentiaalisesti tarpeeksi kaikensisältävä ja suuri ottamaan tämän kaiken vastaan ja huomioon, häiriintymättä siitä lainkaan. Tämän vuoksi universumi laajenee koko ajan.

Homma on loputon, ja tärkein hommaaja olen minä, yksilö, ollessani jakautumaton, yksi, ja samalla yhteydessä siihen tietoon, että jokainen toinen on kotoisin samasta yhdestä elämästä, vain toisessa muodossa, paikassa, kokemuksen vaiheessa.

Takapihamme metsässä lukemattomat puut osaavat olla puiksi ihan sopuisasti. Osaankohan minä olla ihmisiksi, vaikka ensin itseni kanssa, sitten sinun, toisen kanssasi, ja sitten sen laajenevan piirin kanssa, joka juurtuu samaan maaperään, nousee kohti samaa aurinkoa, samoja tähtiä, tuolla äärettömällä taivaan kaarella?

Tervetuloa ihmettelemään tätä kaikkea ja elämäsi kokonaisuutta Ajattoman sylissä – loppiaisretriitissäni Sipoossa, jossa on muutamalle vielä tilaa, tai tammikuun aikana kahdenkeskisissä tarotsessioissa, joko Skypen välityksellä tai kotonani Tampereella.

Lauri

https://laurisiirala.fi/uuden-vuoden-kynnyksella-tarotsessiot/

https://laurisiirala.fi/kurssikalenteri/ajattoman-sylissa/

”Mikä sinut toi tälle pitkälle tielle?” Seppo Tanhua inspiroi minua puhumaan yhteydestä, ajattomuudesta, ei-tietämisestä, nykyhetkestä, luovuudesta, luopumisesta, elämästä, elävyydestä….6.10.2017

Olemme luoneet itsellemme mukavuuskulttuurin. Elämä nykyhetkessä, juuri siellä missä olen, mistä koostun ja mihin olen yhteydessä on aina todellista nyt. Mikä on todellisinta, on aina elävää nyt. Olen elossa, elävä, en mukavuusalueella, vaan juuri siinä paikassa ja tilanteessa, jossa olen valmiina vastaamaan hetken ja olosuhteen tarpeeseen. Hetki voi olla rauhan täyttämä, mutta rauha ei ole mukavaa. Se on rauha tässä elävässä palasessa maata, joka olen ja tämä rauha nyt on hyvää, ei mukavaa. Tästä rauhasta olen mahdollisesti syvästi kiitollinen. Todellinen kiitollisuuskaan ei ole mukavaa.

Mukavuuskulttuurimme on oikeastaan turruttavan tylsää.

Täällä Viron rannikolla, missä olemme Iinan kanssa olleet nämä viime päivät, on paljon luonnollista, siis luontoa, joka elää aina nykyhetken muuttuvaa ikihetkeä. Meri on joko tyyni tai kuohuu. Pilvet ovat joko taivaalla tai poissa. Puut huojuvat tai vaan ovat.
Spa, joka mainostaa luonnonrauhaa, on puolestaan täynnä ostoskeskusmusiikkia. Ainoa musiikiton sauna on Suomalainen puusauna, joka ei ole päärakennuksen sisällä. Julkisissa tiloissa soi monta musiikkia samaan aikaan. Monta televisiota on päällä, eri kanavilla. Mukavaako? Kun huomautin tästä kirjallisesti ja pyysin ainakin jotkin saunat tai jotkin kellonajat musiikittomiksi, joku oli kirjoittanut pyyntöni perään: ”We love it – Perkele”.

Kysyin kohteliaasti myös henkilökunnalta, olisiko mahdollista jättää jotkin saunat hiljaiseksi ainakin osaksi päivää tai ainakin hiljentää musiikkia ja poistaa popmusiikki. Vastaus oli mielenkiintoinen: ”Tietokoneasiantuntija on vastuussa musiikkiohjelmasta, ja hän on niin kiireinen, että häneltä ei kehtaa pyytää”. Ehdotin kuitenkin mahdollisuutta painaa tietokoneen stop-näppäintä…

Kullekin omansa! Voin sulkea paljon pois, voin vetäytyä syvemmälle sisäänpäin, voin poistua paikalta – olen siis vastuussa joka hetki ja vastaan toiminnallani itseni puolesta. Toista tai toisia en voi muuttaa. Voin ehdottaa, jos minulta kysytään. Ja koska Spa on minulta palautetta kysynyt jättämällä palautekirjan pöydälle, vastasin antamalla palautteeni.

Nyt pilvet poistuvat, joten on aika lähteä ulos, sinne missä luonto elää nykyhetkeä luomatta siitä mukavuusaluetta!

Lauri

Oi äiti maa,
sun masun pinnallas
mä tassutella saan;
sua syödä, juoda,
nuuhkia, aisteissani kaikissa
sun ihmettäsi nauttia.

Sun sylistäsi oon mä syntynyt
ja samaan syvään syliin
palaan, kun aikani
täällä päällä maan,
on päättynyt.

Siellä syvyyksissä maan,
jota Manalaksi kutsutaan
mä jälleen lepään, muhin,
maadun, kuoliaaksi kaadun,
jotta uuteen muotoon
vihreään, elävään mä palaan
tätä matkaa maallista,
jatkamaan.

On sadonkorjuun aika, juuri ennen kuin maa menee martaaksi. Kaikki orgaaninen elävä muoto kukoistaa juuri ennen kuihtumistaan. Viljaa puidaan, juurekset kerätään säilöön ja siemenet varastoon. 

Ihmisruumis on avaruuspuku yhdellä ulottuvuudella; toisella se on siemenkota, kompostori.

Se on myös voimala, ydinvoimala, muuttumassa seuraavaan energiatuotannon vaiheeseen, maalämmön, fuusivoiman välineeksi.

Ja syvemmällä ulottuvuudella se on maameri, psyyken ihmeellinen plasma, välittäjäaine ja väylä, osan ja kokonaisuuden synteesi.

Nautinnon, kauneuden ja rakkauden loppumaton keidas on maameremme, jonka lapsi jokainen meistä on.

Sen pienenä osasena olen myös minä, väylänä maan ja kosmoksen välillä.

Minä olen kenno, joka kantaa kaiken eletyn elämän tietotaitoa – elävä Alexandrian kirjasto.

Minä olen myös Tellus-planeetta, avaruuslaiva linnunradalla!

Olemme kaikki yhdessä lähetin-vastaanotin,  luotsaamassa uuteen, vielä tuntemattomaan.

Huimaava maa! Vaikka täriset, järiset, ärjyt ja karjut, niin rikkaasti rakas oot!

Kiittäkäämme maata! 

Nyt on aika olla ruumiillistunut!

 Lauri

P.S. Kokoonnumme yhdessä Martaana olemisen retriittiin 4.-5.11., tervetuloa mukaan!