Suostunko olemaan? Suostunko elämään? Suostunko kuolemaan? 

Marraskuu on täällä esittelemässä meille luonnon vaistomaista viisautta, nöyryyttä ja suostumusta kulkea ikuista vaellusta muodottoman ja muodon ihmeellisessä välimaastossa.

Suostumus on hieno sana; ilman suostumusta muutoksen rytmi takkuilee, sakkaa, kiristää, ahdistaa, tukkeutuu, ummehtuu, mätänee kompostoitumisen ilmavan ja luonnollisen muodonmuutoksen sijasta. 

Olenko kompostori vai tunkio? Elimistöni on mahtava psykofyysinen elävä väylä, pyhän kolminaisuuden työmaa. Älykkyys, rakkaus ja kuolema kulkevat käsikynkkää ikuisen pyhiinvaelluksen maastoissa. 

Otan vastaan ravintoa alati kehittyvillä, muuntuvilla kokemuksen, tiedon ja taidon taajuuksilla, joita perimäni ja kokemukseni evoluutio kauttani eteenpäin kuljettaa. 

Sulattelen sitä koostumuksessani, annan sen vaeltaa suusta suolen kautta ulos, ja muunnan tärkeimmän osan siitä elinvoimaksi. Kokemukseni paljastaessa minulle muuttuvat tarpeeni, opin hylkimään sitä, mikä ei enää minulle sovi, mitä en voi enää sulattaa tai mikä ei enää ravitse. 

Kuolen silloin aikansa eläneille taajuuksilleni ainetta ja elinvoimaa: aikeilleni, haluilleni, tavoilleni, perinteilleni, sanoilleni, lauseilleni, ilmeilleni, eleilleni. Suostuessani päästämään irti siitä, mikä ei enää ole mahdollista tai mikä ei enää sovi, sovellan ja sovitan itseäni kohti uutta. 

Mutta suostunko kuolemaan, kuten kaikki luonnossa kuolee? Ja kestänkö elää välitilassa, jo menneen vaiheen mutta ei vielä uudeksi avautuneen vaiheen välissä, martaana?

Tätä todellisuudessa on zen. Se on ajaton hetki edesmenneen ja vielä saapumattoman välissä. 

Edesmennyt on hieno suomalainen sana, joka kuvaa kuoleman todellisuutta. Se, mikä on edestä mennyt, jolla ei ole aikaa, tulevaisuutta, on siirtynyt kuoleman varjon maastoon. Tämä siirtymä tapahtuu tosiasiassa joka yö ja joka vaiheessa syntymästä kuolemaan ja kuolemasta syntymään. Se tapahtuu myös vaeltaessani suoraa kulkua olemassaolon keskellä, jokapäiväisen elämän välimaastoissa, juuri nyt. 

Ajattelu on leikkiä ajalla. Kuolema on tuon leikin hoputon loppu, nyt. Suostumus siihen riippuu minusta. Suostunko pudottamaan riippuvuuteni ajatteluun, viimeisimmän ajatuksen kutsuun luoda ajatuksista ketju, jana ajassa, joka ei koskaan lopu? Vai suostunko putoamaan elämän virtaavan vanaan ja sen pyörteisiin, jotka kulkevat ikuista matkaansa Lemmenjoen lähteiden ja Tuonelan virran maanalaisten maastojen, muodon ja muodottoman välillä. 


Tätä maastoa ja mahdollisuutta tutkimme yhdessä myös ensi sunnuntain 8.11. Nykyhetken voima – illassa klo 16-19. Tervetuloa yhteiselle matkalle elämä-kuoleman maastoon.

Voin tutkia sitä myös kahden kanssasi, jos haluat tavata minua yksityisesti joko kotonani Tampereella tai videoyhteyden välityksellä. Yksityisajan voit varata: info@laurisiirala.fi tai 045 671 1303.

Lauri