Arjen astrologiaa

Juuri eilen illalla
auringonlaskun aikana
kulki kaksi ihmislasta,
aikuista ja silti nuorta
käsi toisen kädessä,
kohti pizzeriaa läheistä,
taivaan rantaa tutkien,
liittoa Jupiterin, Venuksen
sieltä etsien.

Eivät löytyneet ne
pilvisenä iltana
taivaalta tai sen rannalta,
vaikka tarkkaan katsoimme,
taivaankaaren tutkimme
sen alla kulkeissamme.

Mutta pizzauunin loisteessa
capricciosaa ootellessa
katse eläväinen
välillemme syttyi
Jupiter siis Venukseen,
Venus Jupiteriin, yhtyi.

Pizzojamme syödessämme
jatkui sama yhtymä,
sanat soljui lihaksi,
talon viini punainen
rakkauden vereksi
eläväksi myöskin muuttui
ehtoollisella tällä
tavernassa eräässä
lähes typötyhjässä.

Astrologiaa arkipäivän
onkin tämä lukeminen,
yhtymien näkeminen
tavallisen elämän
elävässä maastossa,
ei vain astrokartalla,
henkisillä poluilla
tai kaukaisina valoina
jossain taivaalla.

Aamuisella
kävelylläin leipomoon
hakemaan lahjaa
leivän, tuoreen
jokapäiväisen,
kävelin lähes
sumupilves kotiin
tietä etsien.

Leipä lähes uunituore
edessäni rapeena,
kävelyni sateisilla
sumuisilla kaduilla,
yhteyden hyvään
huomeneen ne luo,
voimaa päivään
kanssa toisten suo,
kulkemaan aina vaan
läpi talon, huoneiden,
tilanteiden kaikkien,
niin kuin kulkee
jokainen ihminen.

Suora, selvä katsastus
päiväni kun avaa saa,
auttaa turhat
höpötykset sulkemaan
pyhiinvaellusta omaa,
yhteistäkin jatkamaan,
askel, hetki,
ikuinen, kerrallaan.

Nuohoojan tarina

Joka-aamuisella
matkallani leipomoon
kohtaan savupiippuja
niin erilaisia ja monia.

Myös piippu kodin
savut uunist ilmaan
tupruttaa,
ja taivaan tuuliin
savu hajoaa.

Uuni polttaa
pellettejä Mefiston,
jotka mukaan nimensä
palaa tulessa niin kuumassa,
ettei juuri mitään jää
saastuttamaan ilmaa,
maata, jäämillään.

Yksi savupiippu yli muiden
huomioni sai,
ja kuvaan tallentui
se mua muistuttain,
miten kauneuden voima
kaiken puhdistaa,
auttaa piippuakin vanhaa
tulla mukaan
tähän tarinaan.

Sillä piippu omani,
nuohoojan myös
musta tekevi,
kun hengittäessäni
hetkeä näin uutta
ulos puhallan sen
edesmenneen,
vanhentuneen
kautta kierroksensa
uunissani omassa
pois polttavan.

Mun päälaeltain ei
kaktus ilmene,
mut latvustoni näkymättömät,
ilmajuureni niin elävät
ne korkeuksiin
myöskin kohoaa
nuuhkimaan,
mikä hetkestä
ain uudesta voi
vanhenevaa uunia
ja piippuani ravita,

auttaa matkaa jatkamaan
ja nuohouksen
sisäisenkin taitoa
tän matkan varrella,
kisälleille toisille ain
tarpeen tullen jakamaan.

Perinne tuo kiltojen
niin monimuotoisten
on seurausta
pyhiinvaellusten lukuisten.

Oppiminen lukemaan
oman vaelluksen tarinaa,
on matka aina uuteen,
usein outoon, kutsuun,
tutkia ja löytää
tarvittava tieto, taito,
ehkä taiteen lahjakin
tämän matkan varrella,
jonkun toisen avulla.

Tuli uunin, nuotion,
jano tiedon taikka taidon
syttyvä on kipinä,
kutsuun rakkauden,
hetkeen elämän
ain yhtymään.

Sen tietää tääkin sälli
liittyessään kisälliksi
kiltaan toisten samanmoisten,
pyhiinvaeltajain työhön
ikuiseen taas ryhtyissään.

Nuohoojakisälli Lorenzo di Scano

 

Kirjurin tervehdys

fullsizeoutput_3e

O sole mio”,
aurinkoni kultainen,
täällä maalla sardojen
tervehdin sua kiittäen,
linnun lauluun, viserrykseen
niin rikkaan raikkaaseen
oman äänenikin
hieman liittäen.

Istun tässä,
alla taivaan kirkkaan,
kirjon pienten pilvien,
päällä kosteuden maan
aamukahviani siemaillen,
päivän askareisiin moniin
jälleen kohta ryhtyen.

Aamuvarhain, vielä
pimeässä menneen yön
olen herännyt, hiljaa
aamun asuun pukeutunut,
läpi huoneen tassutellut,
nurkkaan kirjoittajan astunut
ja suonen sanojen
mä jälleen avannut.

Työ kirjurin on muinainen.
Joukkoon heidän
kutsuu minut Hän,
joka minut, meidät, heidät,
myöskin teidät,
vielä tuntemattomat,
vaellukseen tähän
ikuiseen ja pyhään
yhdistää ja työhön
tähän meidät ryhdistää.

Iltapäivään mennessä
on tuulet
tilan koostumuksen
uusiks monta kertaa
muokanneet,
osaset niin suuret
kuin myös pienen pienet
mukaan kutsuneet.

Saattaa sadepilvet, ukkoset
valon auringonkin peittää,
kirjurille tälle uutta
kirjattavaa heittää,
kun mukaan
vaelluksen muutoksen,
ikuisen,
kutsuu, käskee Hän,
ken kaiken luo,
ja kutsun
tähän leikkiin suureen
joka hiukkaselle suo.

Lauri Aarnen-ja Kaisanpoika Siira
Scano di Monteferrosta.

 

Hyvä, rakas, pieni ihminen

IMG_8061_2

Hyvä, rakas, pieni ihminen,
olento niin iki-ihmeellinen,
käännä huomiosi sisäänpäin,
ja huomaa, katso, tunnista
ilmastosi tila sisäinen.
Havaitse sen liikkeet, aallot,
virrat, sykkeet, myrskyt,
voimat muutoksen, ikuisen,
jatkuvan ja uuteen
aina suuntaavan.

On vastuuni mun ja sun
ja jokahisen ihmisihmeen
tätä luovaa tilaa rakastaa,
sitä siivota ja hoitaa,
sen painetta ja voimaa
tunnistaa,
ja sisältää,
niin sisälläni mun
kuin maailmassa
kanssas sun.

Juuri näin, juuri nyt.

Niin kuin sisällä,
niin myös ulkona
on laki ikuinen, luova,
viisas, tasavertainen,
ja ihmiselle,
tietoisuuteen suuntaavalle,
tarkoitettu kutsuna,
hallinnoida osuuttani
kaikkeudesta
avulla voiman
suurensuuren,
tahdon ikuisen. 

Herätys

P1030517

Läpi verkkojen,
harsojen näkyvien
kuin myös näkymättömien
kulkee, virtaa, valo,
voima elämän,
sen tiedon välittää
kohti pintaa ihmisen,
sen elävöittää, yhdistää,
havahtumaan, avautumaan,
heräämään voimaan
itse elämän.

Herätyksen tämän
hyväks kaiken elävän,
lahjaks saatuaan
ryhtyy ihmisihme
tätä tyhjää tilaa tilaamaan
tähän yhtymään,
tätä keräämään ja
voimaa, virtaa, yhä hienompaa
kehräämään, punomaan,
jakelemaan, toimittamaan
eteenpäin, hengittämään,
antamaan tilaan, ilmaan,
tänne missä rakkautta
elämään kaivataan, kaivetaan,
ilmaisena, avoimena, vapaana
liikkumaan, koskettamaan
pintoja, valmiita
sitä, tätä välittämään
eteenpäin.

Tyhjäntoimittaja Lauri

 

 

Yhdistävä tekijä

Olemme jokainen omalla pyhiinvaelluksellamme olemassaolon ihmeellisessä maastossa, joka on jatkuvan muutoksen, myötä- ja vastoinkäymisten suunnistuskenttä, maasto ilman karttaa.

Tila, olemisen tila, tyhjentyvä tila, antaa meille tilaisuuden yhtyä johonkin sellaiseen, jolla ei ole vastakohtaa vaan ainoastaan tekijöitä, jotka yhdistyvät ja yhdistävät. Tätä ihmettä kutsumme rakkaudeksi, ja syvin kaipuumme on kokea tätä yhteyttä tavalla tai toisella.

Pyrimme usein ohittamaan tämän hetkessä tapahtuvan ihmeen rakentamalla käsitteisiin, oletuksiin, odotuksiin ja pelkoihin perustuvia elämisen malleja ja ihmissuhteita. Oletamme niiden korvaavan alkuperäisen yhteytemme elämään. Luomme riippuvuuksia korvaamaan tämän tärkeimmän elävän yhteyden, joka ei todellisuudessa riipu mistään ulkoisesta kohteesta.

fullsizeoutput_2596Elämä itse on kuolematon energeettinen, vitaalinen ihme, jonka tarkoitus on elää ja pitää jokainen muotonsa elossa, palvelemassa suurempaa kokonaisuutta toisten osasten joukossa. Kosminen älykkyys, valo, joka valaisee mahdollisuuksien kenttää, pyrkii herättämään sen osaset, jokaisen omaan tarkoitukseensa.

Ihmisihme on kuolematon idea kosmisessa skaalassa. Sen muodot tulevat ja menevät suuressa kompostointiprosessissa. Sitä ovat myös kaikki muut maameren kansan edustajat, mukaanluettuna kaikki näkyvä ja näkymätön. Ja näkymätön, aineeton, on suurempi ja todellisempi kuin näkyvä, joka on vain suhteellisen todellista.

Sen, mikä on elämässämme keskeneräistä, saamme korjata eli loppuunsaattaa elämällä sitä uudelleen, ja sitten vielä uudelleen, eri tavoin, kunnes olemme polttaneet pois vanhan tiedostamattoman osan itseämme; sen missä olemme haavoittaneet toisia tai tukahduttaneet elämän liekkiä itsessämme. Tullaksemme kokonaisiksi meidän täytyy eheyttää, yhdistää jakautumattomaksi elämäksi kaikki se, mikä on meille annettu.

Meillä on mahdollisuus yhdistää näkyvä näkymättömään, todellinen suhteellisen todelliseen, keskeneräinen sen seuraavaan keskeneräiseen vaiheeseen aina uutena, koska jokainen hetki on aina uusi. Elämä kutsuu ja etsii jokaista meitä ryhtymään yhdistäväksi tekijäksi – yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta – omalla ainutkertaisella tavallamme.

Tämä kosminen koreografia on mahtava ja alati muuntuva, sillä ei ole suunnitelmaa eikä lopputulosta. On vai tarkoitus ja suunta ja ääretön vapaus tutkia, luoda ja luopua, jatkuvasti uhrata vähemmän todellinen suuremman todellisuuden hyväksi.
Loppujen lopuksi mikään tästä ei ole henkilökohtaista, henki vain henkilöityy yksilölliseen muotoon tullakseen toimivaksi ja yhdistäväksi tekijäksi toisten yhdistävien tekijöiden plasmassa. Yksilöityminen on tärkeää, kunhan tajuan, että jokainen maamerenkansan pieninkin edustaja olen minä toisessa muodossa, tilassa ja tilanteessa, kokeilemassa tilaisuutta yhtyä tähän elämän monimuotoiseen kuoroon omalla äänelläni, panoksellani, mikä se sitten onkin. Kokonaisuus tarvitsee meitä jokaista ollakseen kaikensisältävä.

On merkittävä siirtymä poistua menneisyydestä ja tulevaisuudesta, ajatusmaailmasta, joka hallitsee pääsääntöisesti koko ihmiskunnan toimintaa. Ainoastaan yksilö voi ottaa vastuun näinä päivinä, ja minä, tätä kirjoittava tai lukeva, olen Hän. Hän on mahdollisuus sisälläni. Yhteydessä Häneen voin olla uusi, elävä, tietoisempi kuin koskaan aiemmin, tässä ainoassa hetkessä. Ja epäonnistumista ei ole, on vain lisääntyvää yhteyttä elämään sen monissa ulottuvuuksissa.

Lauri

Mistä koostuu älykkyys?

Mistä koostuu älykkyys?

Suoruudesta, selkeydestä,

rohkeudesta nähdä uusi hetki,

näkemänsä, kokemansa välittää,

olla kuulolla ja katsoa, kunnolla

asenteettomana ennalta.

 

Läsnäolosta, hetken keskellä,

levosta ja valppaudesta sen ytimessä,

juurtuneena paikkaan, tilaan,

tilanteeseen juuri niin,

juuri näin, katse suoraan eteenpäin.

 

Pää pystyssä, ilmajuuret

avoinna, korkeuksia kohti

väylänä, välittäjänä

voiman maan ja valon taivaan,

yhtenä, olen minä, yksi, yksilö

yhteydessä toiseen, suureen,

voimaan uuden uuteen.

 

Älykkyys on tuo uusi,

tuntematon toinen, toiseen

yhdistävä Hän!

Onhan hän? Hän on!

 

Näkemäänsä, kuulemaansa,

katsomaansa yhdistää Hän

voiman, katseen, liikkeen,

äänen, laulun – sanat, teot,

yhdistyvät, ryhdistyvät,

voimaantuvat, rikastuvat,

rakastuvat.

 

On läsnä yhdistävä tekijä,

olen osaltani Hän.

On läsnä älykkyyden kenno,

palvelija kerääntyneen kokemuksen,

ihmisihmeen elävän, tätä

lahjaa välittämään valmis

aina uutena, valppaana,

luovana, tästä suuresta

tietoisempana, ehkä

jopa tätä ihmettä

rakastavana, sen rakkaana.

 

Tätä lahjaa yhteistä

on hyvä vaalia, tutkia

ja jakaa, antaa ilmaan,

tilaan, joka tätä kantaa

lailla viserryksen lintujen

tuulen vireiden, hienojen,

tuoksun kevään,

värivivahteiden valon

auringon tai kuun,

kuin myös varjojen

pimeyden, syvän yön.

 

Älykkyys on voima elävä,

kaiken kattava ja terävä

voimaan, valoon nykyhetken

yhdistävä näkijä ja tekijä

voima palveleva saapumista

älykkyyden uuden, suuren,

voiman rakkauden tuulen.

Lauri

IMG_5742

Mitä luen ja mitä tarjoan luettavaksi?

Buenavista ihmekasvi2

Olemme kaikki oppineet lukemaan sekä faktaa että fiktiota. Mutta tajuammeko että luemme myös itseämme, toisiamme, elämää ympärillämme, koko ajan, tiedostamattamme tai tietoisesti?

Luenko sitä, mitä arvostan elämässä? Tarjoanko toisille luettavaksi kokemukseni suodattamaa viisautta, rakkautta, iloa, anteliaisuutta?

Kuinka usein luen eilisen uutisia: kuluneita menneen päivän tarinoita, joissa ei ole ravintoa minulle eikä muille?

Tarjoanko valitusta elämäni vaikeuksista: kivuistani, huolistani, ahdistuksistani, katkeruudestani, tai haluistani johonkin muuhun kuin mitä on, tai mitä olen?

Kerronko tarinaa elämäni todellisuudesta nyt, vai jotakin versiota menneisyydestä? Tai kenties tarjoankin viihdettä, fantasiaa tulevaisuudesta?

Nykyhetken maasto tarjoaa minulle ison skaalan vaihtoehtoja tylsimmästä kirkkaimpaan.

Äidinmaitomme ja oppimamme myötä olemme väistämättä omaksuneet itseemme sarjan uskomuksia, tapoja, tottumuksia, velvollisuuksia. Kukaan ei voi välttää näitä piilotajuisia voimia ennen kuin heräämme niiden raskauttavaan painolastiin.

Vaihtoehtona opituille uskomuksille – sille, mitä minun tai toisten pitäisi tai ei pitäisi olla – on pysyä aitona ja todellisena nykyhetkessä, ilman sanaa ”pitäisi”.

Elämme kukin omaa osuuttamme yhdestä elämästä, yhteisen näkymättömän rihmaston osasena, osana yhteisen maailman jokapäiväistä, haastavaa tanssia. Sen koreografia pyrkii kuitenkin luomaan elämästä eheää, korjaamaan menneisyyden valuvikoja, lievittämään kipua, löytämään sen, mikä on todellista kaiken suhteellisen todellisen keskellä, etsimään neulaa heinäsuovasta.

”Lue minua” on kutsu, joskus myös avunpyyntö tai hätähuuto: ”Näe minut sellaisena kuin todellisuudessa olen, varsinkin silloin kun en sitä itse näe! Kohtaa minut, tutki todellisuutta kanssani, ole kanssani!”

”Lue minua” on kutsu tulla näkyväksi, hetken mahdollisuuteen yhtyväksi voimaksi, muuttumaan ja muuttamaan. Tämän lukutaidon avautuminen yhdistää minut voimaan, joka on rakkauden ja tietoisuuden väline.

Käytämme Lue minua – ryhmissä apuna tarotkorttien moniulotteista symboliaineistoa, joka auttaa meitä löytämään helpommin neulan heinäsuovasta. Käytämme myös sovellettuja versioita ns. diadi-harjoituksesta, joka auttaa meitä pysymään omassa kokemuksessamme, nykyhetkessä, ja kommunikoimaan itsestäni toiselle.

Lopulta lukutaidon oppiminen on yksinkertaista kykyä lukea oman olemukseni, oman ruumiini hienovaraisia viestejä, ilman mielen liikettä, ja lakata epäilemästä omaa kokemustani tässä hetkessä.