Mistä koostuu älykkyys?

Mistä koostuu älykkyys?

Suoruudesta, selkeydestä,

rohkeudesta nähdä uusi hetki,

näkemänsä, kokemansa välittää,

olla kuulolla ja katsoa, kunnolla

asenteettomana ennalta.

 

Läsnäolosta, hetken keskellä,

levosta ja valppaudesta sen ytimessä,

juurtuneena paikkaan, tilaan,

tilanteeseen juuri niin,

juuri näin, katse suoraan eteenpäin.

 

Pää pystyssä, ilmajuuret

avoinna, korkeuksia kohti

väylänä, välittäjänä

voiman maan ja valon taivaan,

yhtenä, olen minä, yksi, yksilö

yhteydessä toiseen, suureen,

voimaan uuden uuteen.

 

Älykkyys on tuo uusi,

tuntematon toinen, toiseen

yhdistävä Hän!

Onhan hän? Hän on!

 

Näkemäänsä, kuulemaansa,

katsomaansa yhdistää Hän

voiman, katseen, liikkeen,

äänen, laulun – sanat, teot,

yhdistyvät, ryhdistyvät,

voimaantuvat, rikastuvat,

rakastuvat.

 

On läsnä yhdistävä tekijä,

olen osaltani Hän.

On läsnä älykkyyden kenno,

palvelija kerääntyneen kokemuksen,

ihmisihmeen elävän, tätä

lahjaa välittämään valmis

aina uutena, valppaana,

luovana, tästä suuresta

tietoisempana, ehkä

jopa tätä ihmettä

rakastavana, sen rakkaana.

 

Tätä lahjaa yhteistä

on hyvä vaalia, tutkia

ja jakaa, antaa ilmaan,

tilaan, joka tätä kantaa

lailla viserryksen lintujen

tuulen vireiden, hienojen,

tuoksun kevään,

värivivahteiden valon

auringon tai kuun,

kuin myös varjojen

pimeyden, syvän yön.

 

Älykkyys on voima elävä,

kaiken kattava ja terävä

voimaan, valoon nykyhetken

yhdistävä näkijä ja tekijä

voima palveleva saapumista

älykkyyden uuden, suuren,

voiman rakkauden tuulen.

Lauri

IMG_5742

Mitä luen ja mitä tarjoan luettavaksi?

Buenavista ihmekasvi2

Olemme kaikki oppineet lukemaan sekä faktaa että fiktiota. Mutta tajuammeko että luemme myös itseämme, toisiamme, elämää ympärillämme, koko ajan, tiedostamattamme tai tietoisesti?

Luenko sitä, mitä arvostan elämässä? Tarjoanko toisille luettavaksi kokemukseni suodattamaa viisautta, rakkautta, iloa, anteliaisuutta?

Kuinka usein luen eilisen uutisia: kuluneita menneen päivän tarinoita, joissa ei ole ravintoa minulle eikä muille?

Tarjoanko valitusta elämäni vaikeuksista: kivuistani, huolistani, ahdistuksistani, katkeruudestani, tai haluistani johonkin muuhun kuin mitä on, tai mitä olen?

Kerronko tarinaa elämäni todellisuudesta nyt, vai jotakin versiota menneisyydestä? Tai kenties tarjoankin viihdettä, fantasiaa tulevaisuudesta?

Nykyhetken maasto tarjoaa minulle ison skaalan vaihtoehtoja tylsimmästä kirkkaimpaan.

Äidinmaitomme ja oppimamme myötä olemme väistämättä omaksuneet itseemme sarjan uskomuksia, tapoja, tottumuksia, velvollisuuksia. Kukaan ei voi välttää näitä piilotajuisia voimia ennen kuin heräämme niiden raskauttavaan painolastiin.

Vaihtoehtona opituille uskomuksille – sille, mitä minun tai toisten pitäisi tai ei pitäisi olla – on pysyä aitona ja todellisena nykyhetkessä, ilman sanaa ”pitäisi”.

Elämme kukin omaa osuuttamme yhdestä elämästä, yhteisen näkymättömän rihmaston osasena, osana yhteisen maailman jokapäiväistä, haastavaa tanssia. Sen koreografia pyrkii kuitenkin luomaan elämästä eheää, korjaamaan menneisyyden valuvikoja, lievittämään kipua, löytämään sen, mikä on todellista kaiken suhteellisen todellisen keskellä, etsimään neulaa heinäsuovasta.

”Lue minua” on kutsu, joskus myös avunpyyntö tai hätähuuto: ”Näe minut sellaisena kuin todellisuudessa olen, varsinkin silloin kun en sitä itse näe! Kohtaa minut, tutki todellisuutta kanssani, ole kanssani!”

”Lue minua” on kutsu tulla näkyväksi, hetken mahdollisuuteen yhtyväksi voimaksi, muuttumaan ja muuttamaan. Tämän lukutaidon avautuminen yhdistää minut voimaan, joka on rakkauden ja tietoisuuden väline.

Käytämme Lue minua – ryhmissä apuna tarotkorttien moniulotteista symboliaineistoa, joka auttaa meitä löytämään helpommin neulan heinäsuovasta. Käytämme myös sovellettuja versioita ns. diadi-harjoituksesta, joka auttaa meitä pysymään omassa kokemuksessamme, nykyhetkessä, ja kommunikoimaan itsestäni toiselle.

Lopulta lukutaidon oppiminen on yksinkertaista kykyä lukea oman olemukseni, oman ruumiini hienovaraisia viestejä, ilman mielen liikettä, ja lakata epäilemästä omaa kokemustani tässä hetkessä.

 

Paluu nahkoihini – älykkääksi ikihetkessä

Allaoleva kirjoitukseni ajat sitten, vuonna 2001, on yhä ajankohtainen, tai ajaton.

IMG_3257Hiljeneminen, sellaisena kuin itse sitä harjoitan ja opetan, on ensisijaisesti paluuta nahkoihini, omaan elämän täyttämään ruumiiseeni, sen luonnolliseen aistilliseen tilaan. Aistimus on luonnollista ja paljastaa samanaikaisesti tietoisuuden potentiaalisuuden ihmisolennossa, sillä mitä aistin, sitä minun ei tarvitse ajatella. Aistimus on samaan aikaan puhdasta havaintoa, ja se on silkan älykkyyden eli liikkumattoman mielen paljastumista ajattelun ja tunteiden sumun taustalta.

Oman aistillisen ruumiini sisällä – kun olen irtautuneena pinnallisesta, harhailevasta ja alati ajattelevasta ihmisen itsensä luomasta inhimillisestä mielestä – avautuu Jumalan eli Elämän valtakunta, ihmeiden ja totuuden valtakunta. Ja se on siellä nyt, tässä ihmeellisessä ikihetkessä (ikuisessa nykyhetkessä), minun sisälläni.

Älä usko minua, vaan pysähdy tätä tekstiä lukiessasi: sulje silmäsi hetkeksi, vie huomiosi aistimukseen elämästä sisälläsi. Ole sen kanssa, lepää siinä, nyt. Älä ajattele – vain ole.

—————————————————————————-

Kun palaat tämän tekstin pariin, katsohan onko seuraavassa mitään tuttua. Mitä minä aistin, minä olen jo. Tekemättä mitään, etsimättä mitään, odottamatta mitään, vaatimatta mitään, yrittämättä mitään. Tämä puhdas aistimus elämästä vie minut yhteyteen siihen ongelmattomaan hyvään, siihen luonnolliseen elämän sykkeeseen, väreilyyn, aaltoiluun, joka on airut elämästä. Se minä olen tässä hetkessä ja joka hetki.

Tämän aistillisen tilan sisältä avautuu hiljaisuuden tila, joka hetkittäin tai usein pitkäksi hetkien jatkumoksi poistaa minut ajasta, vie minut niin syvälle tähän siunattuun olemisen tilaan, etten ehkä edes ole yhteydessä tuohon aistilliseen osaan itseäni omassa psyykessäni tai ruumiissani. Voisin sanoa, että poistun olemassaolosta ja olen kasvavasti yhtä elämän itsensä kanssa.

Oli miten oli, aina kun irtaudun pinnallisen mieleni harhailevasta ja tarkoituksettomasta ajattelusta, minusta tulee vähän älykkäämpi. Alan havaita ajattelun sijasta. Alan havaita tuon ihmeellisen lahjan, jonka elämä itse on antanut minulle – kyvyn heijastaa elämän todellisuutta sisälläni tässä ikihetkessä. Tämä on hiljenemisen ensisijainen tarkoitus; se sallii minun yhtyä elämän hyvyyteen ja totuuteen sisälläni, havaita se erehtymättömästi, olla se – nyt ja vain nyt.

 

IMG_3186

Ihmisihme keskellä häiriintynyttä maailmaa

 

IMG_5236

Olen ihmisihme keskellä häiriintynyttä maailmaa, meitä usein häiriintyviä ihmisiä, tarkoituksenani hyvä, häiriötön elämä, hetki kerrallaan.

Häiriintynyt häiritsee, sekä itseään että toisia. Häiriötiloja, epäjärjestyksen tilanteita ei voi välttää. Jokin tekijä aina siirtää, muuttaa tasapainon tilaa suuntaan tai toiseen; osaset syntyvät, muuttuvat, kuolevat, kokonaisuus säilyy. Erilaisia ainesosia, energian ja elinvoiman taajuuksia, niin tunnettuja kuin vielä tuntemattomiakin, on lukematon määrä. Niitä on luonnossa, mielessämme, psyykessämme, fysiikassa, kemiassa – minne hyvänsä katsonkin tähän elämän avautuvaan kenttään, sisälleni, tai alati muuttuviin, usein myös vaikeisiin olosuhteisiin ympärilläni. Täällä on jatkuvaa aaltoilua, muutosta, luomista, luopumista, kaikkialla ja kaikessa. Eikä se lopu koskaan. Kuolemattoman elämän avautuminen on ikuista, ja minä olen osanen sitä, niin kuin olet sinäkin, kuka hyvänsä, mikä hyvänsä toinen.

On ihmeellistä, että jokin elämää mahdollistava tasapaino ja järjestys ylipäätään löytyy – ja nykyhetken todellisuudessa se aina löytyy, kytkeytyessäni siihen yksilönä omakohtaisesti, ainoana varteenotettavana osasena tätä elävää, kaikensisältävää kokonaisuutta.

Varteenotettava tarkoittaa sitä, että olen suostuvainen olemaan läsnä, kuulolla, alttiina ja valmiina ottamaan vastaan, mitä tuleman pitää, ja tekemään parhaani sopeutuakseni ja sovittaakseni kaikki liikkuvat palaset eläväksi, häiriöttömäksi yhtälöksi, siellä missä olen. Se tarkoittaa myös sitä, että olen valmiina tähän, yhdessä toisten, tätä tarkoitusta palvelevien osasten kanssa, uudelleen ja uudelleen, ja sitten vielä uudelleen.

On olemassa voima, elämän voima ja ohjaava älykkyys, jotka luotsaavat kokemukseni myötä avautuvan tietotaitoni kehkeytymistä, sekä näkyvässä että näkymättömässä ulottuvuudessa. Tämä luo omasta elämästäni ja yhteisestä elämästämme elävän tietoisuuden taidetta – bit by bit. Luomme siis yhteydestämme kokonaisuuteen elämisen ja kuolemisen taidetta hetki hetkeltä. Osallistumme siihen osaltamme kukin yksin ja sen kautta väistämättä yhteydessä johonkin toiseen varteenotettavaksi suostuvaan osaseen.Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta.

Olen yksilönä ensisijaisesti vastuussa elämälle itselleen. Elämä itse sisältää kaiken, jokaisen ikuisen alkuhiukkasen. Vastuuni on olla niin paljon kuin mahdollista, ainakin vähän yli puolet ja parhaimmillaan ehkä jopa 80 prosenttia, häiriötön itselleni omassa elävässä palasessani kosmisen ja maallisen elinvoiman ihmeellistä yhtälöä. Näin, ja vain näin, voin olla yhdistävä tekijä tässä lukemattomien ainesosien solusopassa, bittikeitossa.

fullsizeoutput_24edMiten sitten onnistun olemaan häiriötön? Vastaus on liian yksinkertainen ja silti ainoa toimiva ja todellinen menetelmä: päästän irti viimeisimmästä ajatuksestani nyt. Jokainen ajatus on aikaa, ajattelu luo aikaa, yhdistää aikaan, pyörittää aikaa, pohtii aikaa, ahdistuu ajasta ja ajattelusta. Aika ahdistaa ajattelijaa, eikä koskaan saa saaliistaan kiinni. Se on loputon onnettomuuden, häiriöiden oravanpyörä.

Ollessani niin kaikensisältävä kuin mahdollista, juuri sellaisena kuin juuri nyt ilmenen, niin suostuvainen yhtymään tarkoitukseeni olla varteenotettava kuin mahdollista, saan aina, juuri näin, juuri nyt, mahdollisuuden palvella kokonaisuutta itseni kautta, ja myös itseni hyväksi. Teen sen olemalla läsnä nyt, läsnä nykyhetken voimalle, sen ajattomalle todellisuudelle, johon ajatteleva ihmismieli ei koskaan voi yhtyä.

En voi ikinä olla missään muualla kuin täällä, missä olen juuri näin, juuri nyt. Ainoastaan näin ja nyt voin varteenotettavasti osallistua tähän häiriöiden sulattamiseen harmoniaksi ja edesauttamaan tämän metamorfoosin ikuista työtä. Kaikki minussa, kaikki kaikessa, on juuri niin kuin se voi olla juuri nyt.

Näen ja tiedän, miten häiriintynyttä ja häiritsevää vaihetta sekä ihmiskunta, sen osaset, että maaplaneettamme, kosminen kotimme, on läpikäymässä. Vastuuni on vastata siihen omalta osaltani, tilanne tilanteelta, hetki hetkeltä, luomalla uutta luopumalla menneestä, nyt. Se on syntymä-kuoleman ikuisen alkemian ihmeellinen mahdollisuus, suostuessani varteenotettavaksi.

Suostun, sallin, kuuntelen, kuulen, kommunikoin, kerron, välitän tietoni sinulle, toiselle, parhaani mukaan. Se on tarkoitukseni. Mikä on sinun?

Kerro minulle, niin tiedän. Saatamme näin yhdessä luoda avartuvaa, eheyttävää, elävää rihmastoa.

Suunnatkaamme kohti sitä, mikä on eheyttävää ja yhdistävää hyvää, niin omassa tilassamme kuin kohtaamisissamme toisten ihmisihmeitten kanssa.

Hyvää alkavaa vuotta 2019!

Lauri Siirala

 

 

 

 

 

 

 

 

Alkemiaa

IMG_0771

Alkemia-sana viittaa muinaiseen tutkimukseen, aikansa tieteeseen eri puolilla maailmaa. Alkemistit pyrkivät tutkimaan ja todistamaan sekä fyysistä että metafyysistä mahdollisuutta muodonmuutokseen.

Fyysikot ovat todistaneet, että aine ja energia ovat vain saman plasman eri muotoja, taajuuksia, jotka voivat muuttua yhdestä toiseen tai olla molempia samanaikaisesti. Itse tutkin myös tätä mahdollisuutta omassa ruumiillistuneessa muodossani. Mitään muuta kuin muutosta ei maan päällä ole. Muutos on voima itsessään, ja nykyalkemistin työ on lopulta innoittavaa taitoa ja taidetta, joka ei pääty koskaan.

Taistelu muutosta vastaan on turhaa, mutta sen hyväksyminen, sen voimaan yhtyminen on meille mahdollista. Tämä tietoinen suuntaus luo yhteyden fuusiovoimaan, missä näennäisesti yhteensopimattomat ainekset yhtyvät joksikin vielä tuntemattomaksi uudeksi. Tämä on nykyajan alkemiaa.

Olemme luoneet maailman, jossa virikkeiden ja mahdollisuuksien määrä vain kasvaa. Miten osaan erottaa oleellisen epäoleellisesta? Miten voin tulla yksinkertaiseksi uudelleen? Tämä on oman aikamme alkemian haaste ja mahdollisuus: löytää kultahippuset vaskoolin sorasta.

Eilinen versio minusta on jo mennyt. Uusin versioni voi avautua, jos suostun antamaan vanhan itseni menehtyä. Elämäni todellisin maasto on sisälläni. Nykyajan alkemia on jalkautumista kartalta maastoon, laskeutumista kiireestä kantapäähän, siirtymistä periferiasta keskukseen, ainutkertaisen hiukkaseni, koostumukseni ytimeen. Sen elävän plasman keskellä on tila, olemisen tila. Alkemia on tämän yhdistävän keskuksen löytämisen taitoa, sen kuuntelemista ja tottelemista, nyt.

IMG_1193

Elämäni fuusioituminen yhdeksi kaikensisältäväksi kokonaisuudeksi juuri näin, juuri nyt, tässä hetkessä, paikassa ja tilanteessa, jossa ilmenen, on ihmeellisen yksinkertaista, koska mitään muuta mahdollisuutta ei todellisuudessa ole. Olen siis mitä olen, kun hyväksyn sen ilman vastakohtaa nyt.

Nykyihmisen mieli on kuitenkin ohjelmoitu muistamaan kipu ja ahdistus, märehtimään sitä sen poistamisen sijasta. Elän nykyhetken voiman, menneisyyden ja tulevaisuuden ristiaallokossa, ojan ja allikon välissä, syden ja saven vetovoimien kentässä. Kreikan mytologiassa tätä kuvasi Odysseyksen reitti Scyllan ja Kharybdiksen lävitse.

Joskus reitti on helppo, kun ohjaudun kultaista keskitietä hetkestä toiseen, iloiten hyvästä olosta, onnistumisesta, menestyksestä. Ennemmin tai myöhemmin tuulen suunta kuitenkin muuttuu, odotukseni ei toteudu, tekemiseni ei elävöitä tai täytä tavoitetta, jonka oletan olevan niin tärkeä. Petyn, suutun, masennun, annan periksi, syytän tai syyllistyn, turhaudun, tai pinnistän, ponnistan, taistelen.

Sisälleni on iskostunut lukemattomia uskomuksia siitä, miten minun pitäisi navigoida ennalta määriteltyjä polkuja, samastua toisten kartoittamaan uskomusten suohon, rämpiä kykyni mukaan odotusten, oletusten ja ennakkoluulojen maastossa, kuunnellen loppumattomiin asiantuntijoiden näkemyksiä. Miten selviän tästä ristiriidan maastosta ja palaan eläväksi, uudeksi, vapaaksi? Se on jokapäivän alkemiaa. Ristiriitojen kohtaamista en voi välttää. Ihmissuhteemme ovat haastavia, muuttuvien olosuhteiden keskellä eläminen on usein kuin lyijyä.

Ennemmin tai myöhemmin tulee aina vastoinkäymisiä, jotka vain minä voin kohdata uutena, kun olen valmis. Liittyessäni muutoksen ja nykyhetken voimaan voin löytää uusia ratkaisuja, mahdollisuuksia yhdistää ja yhtyä. Minun ei tarvitse olla oikeassa eikä toisen väärässä.

Fuusion alkemistinen voima vaatii paljon ja ei mitään. Ensisijaisesti se on luopumista. Ensimmäinen, mistä luovun, on viimeisin ajatus, joka pyrkii hallitsemaan minua ennaltaopittujen muottiensa mukaisesti. Uskomuksista vaarallisimmat liittyvät usein niin kutsuttuun henkiseen kasvuun. Mitään henkistä kasvua ei todellisuudessa ole, on vain riisuutumista siitä, mikä peittää elämän todellisuuden kaiken opitun, valmiiksi kaavoitetun krääsän alle. Voin kohdata itseni, elämän, todellisuuden ainoastaan nyt.

Alkemistin työ alkaa itsetuntemuksesta. Opi tuntemaan mistä koostut, opi hiljentämään papukaijamielesi, olemaan läsnä nykyhetkessä, aisteissasi, ruumiissasi, valmiina luopumaan menneestä versiostasi. Opi olemaan kuulolla havaintosi tilassa, elinvoimasi kentässä, joka on laajempi kuin pelkät aistisi. Tämän havainnon herättäminen henkiin vaatii luopumista kaikesta vähempiarvoisesta, jota riittää ajassamme.

Työni tässä vaiheessa kutsun sinua tutkimaan ja avaamaan kanssani elävää läsnäoloa nykyhetken voiman ja muutoksen aaltojen keskipisteessä. Kyky olla yhteydessä nykyhetken voimaan, muutoksen voimaan, yhdistää minut tahtoon, joka ei enää anna vaihtoehtoja, enkä niitä myöskään enää halua. Tiedän, mitä tiedän nyt ja se on tarpeeksi. En toivo, en odota. Olen.

Olemisesta kumpuaa tekemiseni, totuuteni, antini, ansioni. Kaikki tämä kumpuaa elämän armollisesta rakkaudesta omaa muotoaan, minua, kohtaan. Näin on ja olkoon.

Artikkeli ilmestyi alunperin Seppo Tanhuan sivuilla syksyllä 2018. 
Laurin alkemia (pdf)

photo-2
Seuraava mahdollisuus alkemiatyöhön kanssani täyden viikonlopun ajan on Loppiaisretriitti Sipoossa 4.-6.1.2019
Valmiina kaikkeen.

info@laurisiirala.fi
tai 045 678 1303.

Minua voit tavata myös yksityisesti kotonani Tampereella, videopuheluiden välityksellä, sekä ajoittain Helsingissä tai muualla Suomessa.

Integer riippukeinussa

Minä olen. Olen integer, kokonainen, eheä, jakautumaton hiukkanen ikuisuutta aineessa, muuttuvassa muodossa. Olen elinvoimankentän hiukkanen, osanen, yhdistävän voiman moniulotteinen taajuus.

Loikoilen tällä hetkellä kahden puun väliin ripustetussa riippukeinussa katsellen sudenkorentojen kirmailua taivaankaarella, tilassa, joka suostuu, sallii, yhdistää kaiken tämän yhdeksi kokonaisuudeksi, juuri nyt. Sudenkorennot ovat ikivanha muodonmuutoksen symboli, joka on tarjolla juuri minulle, todistaen tietoani todeksi, nyt.

Koska aikeeni on olla todellisuuden todistaja, annan nyt asiantuntijalausuntoni jakeluun. Mitä rakastan, sitä kommunikoin ja siihen yhdyn, kutsuen toisia hiukkasia kirmailemaan samassa tilassa, todistamaan omaa tietoaan todeksi. Aikalainen muodonmuuttajaeläinten ikuinen tanssi!

Tervetuloa mukaan, taivaankaaren äärettömyydessä on loputtomasti tilaa ja tilaisuuksia sille, joka on valmis ja avoin tulemaan muutoksen ohjaavan voiman ja tahdon alaiseksi.

Sisäinen tilani on osa tätä ääretöntä, ikuisista hiukkasista koostuvaa avaruutta. Se on Hän, tämä yhdistävä integer, ei henkilökohtainen vaikka onkin henkilöitynyt nykyhetkessä tässä aineen, elinvoiman ja tilan elävässä hetkessä, juuri näin, juuri nyt.

Muut pulinat pois.

L.

fullsizeoutput_243c