Olemisen voimaa tempoilevassa ajassa

Nykyajan ristiaallokot ovat tempoilevia ja samaan aikaan tahmeita kuin etanan liike. Näissä muutospaineissa, olemassaolon muuttuvissa tilanteissa minun tulee olla toisaalta spontaani ja nopea, toisaalta selkeä ja vakaa, niin että en tee elämästäni ongelmaa eikä minusta tule ongelmaa muille.

Voin lukea tilannetta kuin tilannetta paremmin tietäessäni oman tarkoitukseni. Moniin tilanteisiin minulla ei ole mitään annettavaa. Usein pelkkä reagoimaton, odottava läsnäolo onkin avain tilanteen muuntumiseen ja hankalan hetken tai jakson ylittämiseen. En voi tietää, mikä on toiselle oikein, mutta ollessani valppaana ja läsnä nykyhetkessä voin tietää mikä on minulle oikein ja mihin minun täytyy vastata toimimalla. Silloin en saa epäillä tietoani vaan silloin on toiminnan hetki.

Ollessani kenno olemisen voimaa, nykyhetken voimaa, avaan väylän jollekin suuremmalle tuoda voimaa myös tähän pienempään sen osasen kautta. Samalla annan viestin suuremmalle, että olen käytettävissä, kun kutsun kuulen. Avaan väylän etäohjaukselle, havaintokykyni ja elinvoimani yhtälölle, ja se paljastaa ja aktivoi yksilöllisen vastaukseni kokonaisuuden hyväksi. Rakkauden kutsu on yhtyä rakkauteen, tietoisesti mutta ei-henkilökohtaisesti ja silti henkilön, yksilön kautta. Olen silloin hän, jonka kautta tietoisuus, luovuus ja rakkaus saavat mahdollisuuden ohjata tilanteita parempia ratkaisuja kohti.

Minä olen varteenotettava tekijä elämän suuressa kokonaisuudessa. Mihin minä suostun tai en suostu, miten suostun toimimaan tai olemaan toimimatta, eli miten juuri minä vastaan edessäni olevaan haasteeseen hetkessä, se määrittää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen siis vastuussa elämästä maan päällä!

Tarvitsemme samaan aikaan sekä suurempaa, avarampaa kuvaa elämän ja rakkauden tarkoituksesta ja toisaalta myös pienempää kuvaa, joka on aina käden ulottuvilla ja joka aina yhdistää meidät johonkin muuntuvaan tilaan ja tilanteeseen. Jokaisella on rooli tässä elämän suuressa näytelmässä, sen pienessä osassa, siellä missä olen juuri sellaisena kuin olen nyt.

Onko totta, että rakastat jotakin, jonka tunnistat rakkaudeksi jollain sen lukemattomista taajuuksista ja jonka kutsun kuullessasi et voi olla vastaamatta siihen? Oletko valmis olemaan hän, jonka kautta totuus, rakkaus, elämä paljastuu?

Tervetuloa syksyn 2021 tilaisuuksiini zoomilla. Aikeenamme on lisäksi järjestää lisäksi myös kaksi lähtapahtumaa eli pienryhmät Helsingissä että Tampereella, ja mahdollisesti myös muita pieniä sessioita zoomilla. Näistä lisää tietoa pian. Jatkan edelleen yksityisohjausta niin etänä kuin kotonani Hervannassa, ja mahdollisesti ajoittain myös Helsingin suunnalla.

– Lauri

Otan rokotteen

Aikeeni on ottaa rokote heti kun kutsun saan, jollei kuolema rokota minua olemassaolon vuoristorataa vastaan ennen sitä.

Tapahtuma, toiminta on aina hetken todellisuus, nyt. Aie edustaa tarkoitusta, suuntaa. Aikeeni ja tarkoitukseni ohjaa toimintaani. Kokemukseni ohjaa aiettani ja tarkoitustani. 

Rokotteet, joita olen saanut useita viimeisen 76:n vuoden aikana, pelastivat mahdollisesti henkeni isorokolta, poliolta ja useilta muilta vitsauksilta. Kaikista rokotuksista huolimatta olen kulkenut kuoleman varjon maaston lävitse tarpeeksi usein, jotta tiedän kuoleman olevan myös osa elämäni kokonaisuutta. Olen ollut jo ruumiini ulkopuolella, joten tiedän, että maallinen majani on vain maja, ei tämä suuri olohuone, joka sisältää sekä elämän että kuoleman.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat ottaneet vastaan ensimmäisen aallon tätä virusta, sairastuneet ja joko selviytyneet tai kuolleet. Eloon toistaiseksi jääneet eivät soisi kokemusta koronaviruksesta kenellekään toiselle. 

Kaikki edesmenneet ovat saaneet rokotuksen olemassaolon jakautuneisuutta vastaan. Monet kuoleman luokse jo matkanneet ovat tulleet luokseni juuri oikeina hetkinä muistuttamaan minua kuoleman totuudesta, siis siitä, että vain muoto, vain aika, vain pelko, kuolee. 

Elämä itse, rakkaus ja muut todelliset ulottuvuudet ovat kuolematonta, aineetonta pääomaa. Sitä suodatan kulkiessani olemassaolon lävitse omalla pyhiinvaelluksellani nykyhetken todellisuuteen.

Kaikessa olemassaolon piirissä on aina riskitekijänsä; mikään ei ole varmaa, luotettavaa, paitsi tämä hetki, juuri sellaisena kuin tämä on nyt, ja sellaisena kuin minä olen juuri näin, juuri nyt. Oman kokemukseni tulee ohjata kulkuani. En tiedä, mikä on kenelläkään toiselle oikein. Teen mitä teen. Vastaan hetken ja tilanteen haasteisiin omalla vastuullani. Vastaukseni on vastuuni ja palaa luokseni uudelleen ja uudelleen tarkentamaan kulkuani. Pyrin maksimoimaan sen, mikä yhdistää minut jakautumattomaan yksinkertaiseen, todelliseen hyvään, ilman vastakohtaa. Ollessani tässä yhteydessä, olemiseni kutsuu mukaan myös toisen. Kokemukseni kertoo mikä on vastuuni ja vastaukseni, kun katson hetken, tilan ja tilanteen kokonaisuutta havaitsemieni tosiseikkojen ja kokemukseeni kerääntyneen tiedon valossa. 

En kuuntele vainoharhaisia salaliittoteorioita – en omassa mielessäni, muiden mielipiteissä, uskomuksissa enkä somen lööpeissä. Nykyihmisen mieli on pakkomielteinen, vainoharhainen, ahneen ja pelkäävän ihmisen keksintö, jonka aika on minulle ohi. Respondeo, ergo sum – ei cogito ergo sum. Kaikelle on aikansa, nykyihmisen mieli on palamassa poroksi omien turhuuksiensa roviolla. Uusi ihminen, selkeämpi, suorempi, luovempi ja rakastavampi on jo synnytyskanavassa. Olet hän, olethan. Ole! Olé!

Teen mitä teen. En voi kertoa toiselle miten toimia. Voin ehdottaa, varsinkin jos joku sitä kysyy. Moni on kysynyt minulta, otanko rokotteen. Olen toistaiseksi vastannut kyllä, aikeeni on.  

Älä kuitenkaan usko minua. Totuus elämästä, kuten myös kuolemasta, on uskomatonta. Kaikki uskominen sumentaa nykyhetken elävää kosmista voimaa ja Maa-äitimme luovaa elinvoimaa. Kuuntele oman kokemuksesi ääntä. 

Oma aikeeni on myös varmistaa, etten tahattomasti tartuta ketään toista, paitsi sillä, mikä on todellista. Rakkaus on näistä todellisista todellisinta, rakkaus rakkauteen itseensä, siihen kuolemattomaan elämään, jonka osanen olen, samoin kuin sinä, jos ja kun tämän tiedät. Sen tartunnan otan vastaan ja laitan jakeluun aina, kun se tielleni tulee. Ja rakkaus aina tulee, ollessani tyhjä muusta, turhasta ja turhauttavasta.

Ainoa jäämäni rokotepelosta juontaa kansakouluaikaani Tuusulassa noin vuonna 1950. Oli vain yksi neula, joka tarvitsi keittää rokotusten välissä. Sukunimeni alkaa S kirjaimella. Ennen minua jonossa olivat kaikki A:sta S:ään. Parku oli suuri! Mutta soon kaikki menneisyyttä! Pelko pois, jotta tilaa elämälle ois!

Nyt elän täällä elämäntäyteisen metsän reunalla ja saan ihan oman piikin Hervannassa, kun vuoroni tulee, jos silloin hengissä vielä olen. Hengestä en luovu. Olen henki+lö. Lö on olemassaolon lööppikamaa. Henki on mitä olen, elämän kuolematon hiukkanen kuolevaisessa muodossa, toistaiseksi.

Ehkä nähdään terveysasemalla, turvaetäisyydellä ja maski päällä mutta muuten ihan yhtä tyhjän kanssa.

Siis ota tai jätä. Ei jälkipyykkiä.
Elämä liikkuu eteenpäin. 
Minä myös, tuli mikä tuli.
Tuli tulee. Se polttaa turhan
pois, jotta tietoinen elämä jatkua vois.

Lauri valmiina piikkiin

P.S.
Pelko pois, älä silti usko minua. Kokeile. Pelon poisto on mahdollista, jopa yksinkertaista. Kerron lisää tästä kaikesta tulevassa kirjassani ”Pyhiinvaellus nykyhetkeen – juuri näin, juuri nyt” (Basam Books). Julkaisu vuoden sisällä. Ennen sitä ja sen lisäksi kurssikalenterini kertoo seuraavista kujeistani. Tervetuloa seuraavaksi maalis-zetriittiin 6.3. Myös Pääsiäisen aikaan järjestän zoom-retriitin, josta lisää pian.

Reikiä aineesta tilaan

Lumihiutaleet ovat auttaneet minua näkemään, huomaamaan ja havaitsemaan aivan uuden maisemakudoksen, jossa on yhä enemmän tilaa ja vähemmän ainetta. Näiden helmikuun ihmeellisten puuterilumipäivien antia on ollut se, että voin nähdä ja kokea, miten tila syntyy, ja miten siitä avautuu ja avartuu lisää tilaa. Maailmasta tulee todellisuudessa maan ja ilman uusi yhtälö: vähemmän ainetta, enemmän tilaa.

Tilan ja aineen yhtälössä on valtava määrä uutta elinvoimaa, hiukkasten tanssia, joka kulkee vaivatta muodonmuutostaan kiinteän ja vähemmän kiinteän välimaastossa. 

Tiukkapipo muuttuu harsohatuksi, ihon pinta huokoiseksi, hienonhienoksi hengittäväksi pinnaksi, joka yhdistää sisäisen ja ulkoisen tilan aineen ja elinvoiman yhtälöksi. Maa ja ilma, aine ja elinvoima tilassa yhtyvät evoluution painekentässä, omassa ruumispsyykessäni, uudeksi ihmisihmeeksi.

Tämä on reikien syntyä, rei’itystä, jonka avulla lävistän vanhojen aikansa eläneiden uskomusten, tapojen ja tottumusten tiukkapipoiset vanhat myssyt, kuosit ja vaatekerrat. Siten lapsen kaltaisena näen aivan uudella tavalla, ettei keisarilla tarvitse olla mitään uusia vaatteita.

Huokosia täynnä oleva, elämän henkeä hengittävä, elämän täyttämän ruumiini henki huokuu aineeni lävitse tilaan, maa-ilmaan. Se huokuu sinne luomaan sellaista uutta tietoisuuden taajuutta, jota maailma eniten kaipaa; elävää, tietoista rakkautta, yhteyttä rakkauden kaiken yhdistävään voimaan.

Reikien luominen on todellisuudessa yksinkertaista. Lapset osaavat sen hyvin ennen kuin menettävät yhteyden olemassaolon, vanhan maailmamme pukiessa heidät (siis meidät) nykyaikaisen tiukkoihin pukuihin, joissa ei ole tarpeeksi reikiä.

Tervetuloa puhaltamaan ja hengittämään reikiä kanssani omiin vanhoihin vaatekertoihisi! Saatat paljastaa itsestäsi sen hengittävän kerroksen, joka yhdistää toisiinsa aineen ja tilan, maan ja ilman, yhdistää toisistaan erilliset. 

Luomme rei’ittämällä vähitellen uutta maailmaa vanhoista aineksista.

Lauri

P.S. Seuraavaksi rei’ittelemme Zoom-illassamme lauantaina 13.2. ja Maalis-Zetriitissä (zoom-retriitissä) 6.3.

Uudenvuoden tervehdys

Hyvää alkanutta vuotta 2021!

Muinaiset kreikkalaiset asettivat tienristeyksiin kiviröykkiöiden päälle valkosipuleita. Allium sativum on verraton lääkeyrtti, sillä se pitää ihmissudet ja pahat henget loitolla. Hekate puolestaan oli villin luonnon ja synnytyksen jumalatar tälle muinaiselle kansalle.

Olemme tällä hetkellä tienristeyksessä. Villi luonto kutsuu meitä rohkeuteen elää, olla elävä ja elävöittää jokapäiväistä elämäämme luonnon kaltaiseksi, elämän yksinkertaiseksi hyväksi. Synnyttäkäämme uusi ihminen, sillä häntä täällä kaipaamme. Minä voin olla hän, ja sinä voit olla hän. Synnytys on jo käynnissä, ja vanhan kuolema aina edeltää uuden syntymää.

Loppiaisena pidämme pienen retriitin tästä mahdollisuudesta ja valkosipulin hengen suojeluksesta käsin. Ehdit vielä ilmoittautua mukaan, jos kiinnostaa. Kokoonnumme tämän aikakauden uudella väylällä, Zoom-etäyhteydellä. Teemme päivän aikana kolme pientä harjoitussessiota, jotka toimivat rokotuksena aikaa vastaan, astumalla nykyhetkeen, kukin yksin ja kaikki yhdessä, yhteisellä aikeella tukea pyhän yksinkertaisuuden onnistunutta syntymistä. Sillä Loppiainen tarkoittaa jonkin loppua, jotta Uusi voi saada mahdollisuuden syntyä, juuri näin, juuri nyt. 

Omassa puutarhassamme lumen alla lämpöhaudassa muhii kolme riviä valkosipulia. Ne ovat kolmea eri lajiketta, joista jokaisella on oma voimansa. Tammikuun ensimmäisenä 2021, siis tänään, tuosta haudasta nouseekin Allium sativumin henki, luomakunnan elävä kruunukupla, elävöittämään tämän alueen villin luonnon kaikkia edustajia yhteisellä hyvällä. Oravat ovat jo nyökänneet suostumuksensa, talon väki, tintit ja naapuri yhtä lailla. Metsähiirikin jätti oman puumerkkinsä. 

Tähän intiimiin kuplaan saa astua jokainen, joka muistaa suostua yhtymään nykyhetken jakautumattomaan hyvään. Hymy riittää, ja valkosipuli kiittää.

Uuden vuoden puutarhuri
Lauri Silva

Elävöityvä elävöittäjä

Se olkoon viimeisin työnimikkeeni. En ole enää terapeutti, sillä omassa elämässäni ja työssäni terapian aika on ohi, mennyttä aikaa, menneitä metodeja. En myöskään kutsu itseäni kouluttajaksi, sillä kouluni olen käynyt ja opetukseni opettanut. Näen että olen nykyään ensisijaisesti kanssakulkija.

Edelläni kulkee myös aina esi-merkkejä, joita seuraan. Näihin kuuluvat ennen kaikkea elämän itsensä ohjaava älykkyys ja ehtymätön luovuus, jotka luotsaavat minua olemassaolon kurimusten ja kuoleman maastonkin lävitse. Niiden monimuotoiseen ja kehkeytyvään ohjaukseen luotan, niitä kuuntelen ja tottelen, hetki hetkeltä. Ne ohjaavat minua myös juuri tähän tilanteeseen ja hetkeen sopivalla menetelmällä, joka oikeastaan olen ja olen aina ollut, vaikka en aina tietoisena tietäjänä sitä olekaan tajunnut. Tämä elämän ohjaava voima, älykkyys ja rakkaus kuljettaa minut myös oikealla hetkellä maan lepoon Tuonelan virran ystävällisen lautturin, jonkun maaäidin palvelijan, saattamana.

Jokaisen meidän täytyy löytää metodimme ja ainutkertaisuutemme, oman elävöittävän viisautemme ja luovuutemme lähteiltä sisältämme. Matka on lyhyt; se kulkee kiireestä kantapäähän, mutta se opettaa kantapään kautta, ja sen reitti on usein kiemurteleva, pitkä, ja jokaiselle se on elinkautinen.

Metodi kuvaa oikeastaan siltaa elämän ja kuoleman välillä. Kulkijan tie näiden välillä avautuu kuten saamelaisten kuvaus suorasta kulusta; sen tarkoitus ja suunta selkenee todellisuudessa vasta kulkiessani tätä pyhiinvaellusta. Samalla koostumustani muokkaavat monet kohtaamiset ja painekentät olemassaoloni muuttuvissa olosuhteissa. Ne tarkentavat vähitellen sisäistä kompassiani ohjaamaan minua kohti päämäärääni, kotiin-paluu-muuttajaksi.

Joudun elämään tai saan elää (riippuen perspektiivistäni ja kokemukseni annista) jo menneitä mutta osaltani vielä keskeneräisiä kokemuksiani uudelleen ja uudelleen – ja sitten vielä uudelleen. Kaiken muutoksen, muodonmuutoksen, transformaation, uudelleensyntymisen, alkemian, minkä hyvänsä nimen sitten annankin radikaalille, todelliselle, juuriin asti ulottuvalle muutokselle, täytyy perustua omaan kokemukseeni, jotta se kestää vaelluksen elämän ja kuoleman välisen sillan yli eheänä, kauttani ja avullani, niin että se muuntuu yhdeksi jakautumattomaksi voimaksi, eläväksi totuudeksi.

Olemme jokainen alkuperältämme maahanmuuttajia. Saamme alkumme jonkun Lemmenjoen virrassa, jossain. Suuri osa meistä onnistuu pulpahtamaan laskuveden mukana johonkin paikkaan maan päällä ja joidenkin maaäidin palvelijoiden piiriin, joita perheiksi, sukulaisiksi, heimoiksi, ehkä kansoiksikin kutsutaan. Osa ei selviydy syntymään saakka, mutta jokainen syntynyt selviää kuitenkin kuolemaan saakka. Paluumuuton ajankohdan ja metodin määrää jokin suurempi, tuntematon voima, jolle ihmiskunta on löytänyt runsaan määrän nimiä ja määreitä, vaikka noista määreistä on aikojen alusta lähtien ollut ehkä enemmän haittaa kuin hyötyä.

Siteerasin muutama päivä sitten Ursula Le Guin’iä “Only in dark the light. Only in dying life.”, eli “Ainoastaan pimeässä valo. Ainoastaan kuolemassa elämä.” Eräs ystävä kysyi viisaasti, onko se oikeastaan näin.

Minun tietoni mukaan näin on. Kuolema ja elämä kulkevat käsikynkkää olemassaolon maastossa. Maailma, jossa elämme olemassaolomme ajanjakson ja jota kutsumme virheellisesti elämäksi, koostuu alati muuttuvasta aineen ja elinvoiman yhtälöstä. Molemmat muuntuvat ja muovaavat tätä yhtälöä elinkaareni janalla ja vanalla. Oma kulttuurimme käsittelee aikaa janana, jolla on alkupiste ja loppupiste. Useat olemisen ja elämän kulkua eri perspektiivistä tutkineet ihmiset näkevät elämän ihmeen ennemminkin virtana, vanana tai väylänä. Elämä itse ei ole olemassa ajassa, jollen sitä aikaan sulje ja rajoita.

Minulle suomenkielinen sana ihminen on tosite tästä mahdollisuudesta. Ihminen on ensisijaisesti ihme, jolla on kyky ihmetellä elämää sen sijaan, että rajoittaisi elämän mielen rationaalisen ymmärryksen raamien sisään.

Jokainen yksilö, eli muoto, jolle annamme kieliopissamme sanan minä, koostuu yhtälöstä tilaa, elinvoimaa ja ainetta. Aine on eräiltä ulottuvuuksiltaan elinvoimaa, toisilta taas muuttuvaa muotoa tai taajuutta. Nykytieteemme valossa aineen ja energian, eli elinvoiman, kokonaismäärä voi muuttaa muotoaan tai taajuuksiaan, mutta määrä itse ei voi muuttua, ainoastaan sen määreet ja tarkoitus voivat.

Elämä on elämä. Olen elämän yksi ainutkertainen muoto tutkimassa tarkoitustaan, tai toisin päin. Kumpi oikeastaan on ensin, muna vai kana, tarkoitus vai muoto? Kumpi etsii kumpaa vai etsivätkö ehkä molemmat toisiaan?

Tätä tutkii, ja välillä hutkii, jokainen oman metodinsa jossain määrin löytänyt ja toteuttanut yksilö, ehkä myös sinä yhtä lailla kuin minä. Elämän muodot ja taajuudet muuttuvat ja muuttavat aina jotain, missä sitten kohtaavatkin näillä olemassaolevan maa-ilman tantereilla, toreilla ja turuilla.

Kaikki menneisyydessä muuttuu ennemmin tai myöhemmin niin uuteen muotoon tai taajuuteen, että sanomme sen kuolleen. Suurin osa edelläni ilmenevästä muuttuu edesmenneeksi menehtyessään matkalla tuonpuoleiseen, jota olemme pitkään kutsuneet Manalaksi, maanalaiseksi tuntemattomaksi tilaksi, jossa kuoleman valtakunta hallitsee.

Kuljettuani siltaa tämän ja tuonpuoleisen valtakunnan välillä tarpeeksi usein, menneisyys muuttuu, uusiutuu tulevaisuudeksi, vastaan tuleviksi esimerkeiksi mahdollisuudesta ihmetellä, elää ja sanoittaa nykyhetken elävöittävää voimaa uudelleen ja uudelleen. Tätä mahdollisuutta voimme myös tutkia ja ihmetellä yhdessä.

Pidän loppuvuoden aikana vielä 2 iltaa zoom-etäyhteydellä, ja jatkamme niitä myös ensi vuoden puolella. Jossain vaiheessa, jos ja kun epidemiatilanne toivon mukaan hellittää, kokoonnumme myös taas fyysisesti yhteen ainakin Tampereella ja mielellään myös Helsingissä. Pysymme kuulolla ja tiedotamme pienimuotoisista tilaisuuksista mahdollisesti myös lyhyellä varoitusajalla, kun tilanne sen sallii.

Lauri

Miehen mieli

Puhuin taannoin Viljami Lehtosen podcast-haastattelussa muun muassa elämän havahtumisista, käännekohdista, merkittävistä kohtaamisista sekä monista muista (miehen) elämän tärkeistä kysymyksistä.

Haastattelu tehtiin 8.5.2020