Maailman uutiset puhuvat tänäkin syksynä varustautumisesta – maassa, ilmassa, vedessä ja jopa avaruudessa. Rahaa, energiaa ja ihmisiä ohjataan valmistautumaan uhkiin, jotka horjuttavat turvallisuudentunnetta. Se on pois jostain muualta: lapsilta, vanhuksilta, sairailta, sodan tai köyhyyden traumatisoimilta. Aseistariisunnan ääni kuuluu harvoin kabineteissa.
Minun elämänkokemukseni ei kuitenkaan ohjaa valmistautumaan pelkoon tai uhkakuviin, vaan muistuttaa siitä, mikä tekee elämästä elämisen arvoista: rauha, rakkaus, myötätunto, ilo, ja valmius antaa ja ottaa vastaan apua – myös pelkkänä läsnäolona. Meitä, teitä, heitä – kaikkia tarvitaan, ja meitä löytyy aina käden ulottuvilta. Minä olen yksi meistä. Oletko sinä?
Mahdollinen rauha ei ole vain valtioiden neuvotteluissa, vaan siinä hetkessä, kun en itse suostu sotajalalle – en sisäiseen ristiriitaan enkä toista vastaan.
Rauha alkaa aina minussa ja minusta, kuka tahansa olenkin. Kun olen yhteydessä elämän kutsuun – siihen luovaan, alati muuttuvaan voimaan, joka kutsuu kohti yhteistä hyvää – olen osa sitä rauhan verkkoa, joka kannattelee elämää tässä ja nyt.
Olen elämä maan päällä – siis vastuussa elämästä maan päällä. Kun tämän muistan, jää turha melu pois, ja tilaa syntyy sille, mikä on todellista.
Lauri
Tule mukaan jakamaan rauhaa
Hiljentymisen ja rauhan voi löytää myös yhdessä olemalla. Loppuvuoden hiljentymishetket Zoomissatarjoavat mahdollisuuden pysähtyä, hengittää ja palata siihen, mikä on totta juuri nyt.
Samoin vuoden lopun ja ensi vuoden alun Voimala-päivät kokoavat meitä yhteen – vahvistumaan, jakamaan ja ammentamaan uutta voimaa yhteyden ja luovan läsnäolon ilmapiirissä.
Astu mukaan rauhan piiriin – siihen, jonka sinä ja minä voimme joka hetki luoda.
Ihmiskunta on ajamassa maapallon ekosysteemin ja itsensä tuhon partaalle, ja tuho jatkuu ahneuden, sotien, riiston ja väkivallan nimissä. Rationaalisesta näkökulmasta maailman tilanne näyttää toivottomalta ja tuhoon tuomitulta. Tätä viestiä vahvistaa ihmiskunnan kollektiivinen mieli, media ja tiede.
Nykyinen tilanne on kuitenkin vain yksi luku laajemmassa tarinassa ja ihmiskunnan omassa kehityshistoriassa. Olemme osa suurempaa, kosmista ja kuolematonta kertomusta, jossa tietoisuus avaa tien rakkaudelle, luovuudelle ja aistilliselle elämälle maaplaneetalla. Kun tämä toteutuu riittävästi, meillä on annettavaa muulle kosmokselle.
Jokaisella meistä on avainrooli tämän tarinan käännekohdassa.
Näkemykseni on, että ihmiskunnan seuraava kehitysvaihe tapahtuu pääasiassa yksilötasolla, korostaen yksilön merkitystä. Yksilö on kuin pienin jakautumaton hiukkanen, yksi ainutlaatuinen olemus. Englanninkielinen termi ”individual” viittaa jakautumattomuuteen ja yksilöitymiseen.
Tämä yksilö, jakautumaton yksikkö, joka minä olen, pyrkii löytämään oman yksilöllisyytensä hyödyksi kaikelle. Olen vastuussa omasta jakautumattomuudestani ilman kompromisseja. Tämä tarkoittaa, että jokaiselle on annettava oikeus ja vastuu löytää oma totuutensa. Oma henkilökohtainen vastuuni ja toimintani jokaisessa vuorovaikutushetkessä voivat joko auttaa, olla neutraaleja tai vaikeuttaa toisen mahdollisuutta omaan vastuuseensa ja oikeuteensa.
Mitä sitten voimme tehdä yksilöinä muutoksen aikaansaamiseksi?
Kestävän tulevaisuuden kannalta on keskeistä irrottautua omasta reaktiivisuuden kierteestämme, ja sen sijasta luoda elävää kuuntelevaa yhteyttä sisäiseen tilaamme ja tilanteisiin, joissa elämme ja kohtaamme toisia. Tämä on tärkeä avain sekä henkilökohtaisesti että planeettamme hyvinvoinnin kannalta.
Vaikka olen yksilö, yksi ja yksin, olen samalla osa suurempaa kokonaisuutta, yhteydessä muihin ainutlaatuisiin osasiin. Jokainen minä on yksi ainutlaatuinen ilmentymä muuttuvuuden lakien – syntymän, kehityksen ja kuoleman – muodonmuutoksen alaisena. Olen tietoisuudelle avautuva kuolematon hippunen, ikuista elämää väliaikaisessa, muuttuvassa muodossa. Tämä muoto on silti tärkeä. Tällä hetkellä maan päällä olen tätä, olen yksi, en kaksi. Olemukseni moninaiset, vielä tuntemattomat taajuudet ja ominaisuudet paljastuvat vasta, kun aika ’ohenee’ tarpeeksi.
Mitä siis voin tehdä? Voin olla yhteydessä elämään sisälläni tässä hetkessä, elää täydesti ja vapautua menneisyydestä sekä tulevaisuudesta. Voin olla läsnä elämän omalle pulssille ja sykkeelle, aluksi aisteissani ja sitten aistieni tuolla puolen, ohenevassa ajassa ja avartuvassa tilassa. Voin vastata hetkiin ja tilanteisiin antamalla ongelmattoman, vastuullisen läsnäoloni panoksen, edistäen suurempaa hyvää. Jos ei muuten, ainakin voin olla ongelmaton itselleni ja muille.
Voin antaa spontaanin vastaukseni jonkun toisen ihmisen tai tilanteen tarpeeseen oman elinvoimani ja rakkauteni ohjauksessa. Sen muotoa tai laatua en voi ennustaa, mutta tiedän olevani vaihtoehdoton ja täysin vastuussa. Olen mitä olen, teen mitä teen, ja kannan täyden vastuun, joka ilmenee elämäni olosuhteiden muuttuvissa muodoissa.
Näen, miten sisäinen maailmani hallitsee ulkoista, ja miten oma olemiseni luo elämäni puitteet jatkuvasti oman tarpeeni ja kokonaisuuden tarpeen mukaisesti. En aina saa haluamaani, mutta sen sijaan saan osakseni elämän tahdon sovitettuna tähän muotoon, näihin olosuhteisiin ja tapahtumiin. Tämä tapahtuu ihmeellisesti juuri minua varten, mutta samalla se palvelee muita ja tätä suurta, elävää kokonaisuutta.
En voi ennalta tietää olenko oikeassa vai väärässä tai tekoni vaikutuksia hyvään tai pahaan. Uskomukset ja opit eivät voi ennustaa tekojeni seurauksia. Tiedän vain, kun olen läsnä hetkessä ja yhteydessä hetkeen. Sisälläni on tiehyeet kaikkeen elettyyn totuuteen, viisauteen ja tietoon mutta myös keskeneräisyyteen, joka elää hyvän ja ei niin hyvän vaihtelevassa maastossa. Osallistun pakosta kumpaankin kunnes olen jakautumaton, minkä saavutan kuollessani – olipa se kuolemaa menneelle tai ruumiini muodon kuolemaa.
Käyn läpi kuoleman ja uudelleensyntymän kiertoa kerta toisensa jälkeen, mikä on ihmisen kohtalo. Silti olemisen voima odottaa minua aina tilassa sisälläni. Vierailen siellä säännöllisesti, mutta jätän sen uudelleen ja uudelleen, kunnes en enää voi tehdä niin.
Vähemmän ristiriitaa ja enemmän rakkautta tulevaan vuoteen!
Lauri
P.S. Tervetuloa myös vuoden aloitukseksi loppiaisviikonlopun retriittiimme Karjalohjalle, hiljentymään, kuuntelemaan, kokemaan ja kommunikoimaan yhteyttämme kaiken yhdistävään voimaan, elämään ja rakkauteen. Uusi vuosi antaa meille mahdollisuuden uusiutua, luoda yhteyttä sisäänpäin ja toisiimme.
Yhdessä luomamme retriitti tarjoaa meille puitteet ja harjoitukset, joissa jokainen voi tutkia olemisen voimakentän ihmeitä rohkeasti ja rehellisesti. Työskentelemme tosissamme mutta samalla leikkisästi, havainnoiden mitä matkallamme paljastuu kulkiessamme syvemmälle, avarampaan maastoon, huolettomuuteen, yksinkertaisuuteen, joka on pyhää. Matkalla löydämme varmasti haasteita ja hankaluuksia, mutta tarkoituksenamme on vapautua mielemme kiintymyksistä vanhoihin tanssiaskeliin ja – kuvioihin. Kuolemalla teemme tilaa elämälle.
Osana retriittiä myös tanssimme, liikumme, kosketamme, tuomme äänemme tilaan, sekä ulkoilemme rauhallisissa Elontulen maastoissa. Tarvittaessa voit maksaa retriitin kurssiosuuden 2-3: ssa erässä.
Voit vielä ilmoittautua mukaan sähköpostilla: info@laurisiirala.fi tai puh 045 6781303.
Kaikilla luomakuntamme elävillä olennoilla on olemisen lahja. Tämä lahja tarjoaa ainakin meille ihmisille myös läsnäolon mahdollisuuden. Läsnäolo on heräämistä havainnon, kommunikaation ja monenlaisten heijastusten ihmeeseen. Olen, ja samalla tiedän, että olen. Havaitsen ja ihmettelen sisälläni ja ympärilläni avautuvia ilmiöitä: tapahtumia ja toisia olentoja, jotka tarjoavat oman antinsa tilanteisiin, joihin osallistun.
Huomaan, miten kaikki muuttuu hetki hetkeltä sekä sisälläni että minua ympäröivässä tilassa, elämäni kokonaisuudessa ja sen osasissa.
Saatan myös kasvavasti tiedostaa, että olen selvinnyt kaikesta tähän hetkeen saakka. Ihmeellistä, eikö vain?!
Olen oppinut elämän merkkien ja muutoksen lukutaidon askel kerrallaan. Oma kokemukseni kertoo ja paljastaa mihin osallistun, mihin en osallistu, miten vastaan, jos vastaan, ja mihin en vastaa.
Ihmisnisäkkäänä olen oppinut oman heimoni tavat ja perinnön, johon synnyin. Sittemmin oman yksilöllisen kohtaloni kulku on vienyt minut maasta, kulttuurista ja kielestä toiseen ja useampaankin. Olen saanut kokea, miten rikas kulttuurien ja erilaisuuden kirjo on. Oma perimäni on ollut samalla sekä lahja että rasite. Olen kuvannut kirjassani Pyhiinvaellus nykyhetkeen, juuri näin – juuri nyt tarkemmin siitä, kuinka olen oman vaellukseni myötä löytänyt tietoni ja tarkoitukseni.
Olen, kuten jokainen vastasyntynyt olento, ollut aluksi täysin riippuvainen toisten huolenpidosta, ja vähitellen kulkenut monenlaisten kokemusten lävitse niitä ihastellen, niihin suostuen, niitä väistellen tai varoen.
Keräämäni kokemus muuttuu minussa tiedoksi ja taidoiksi, joiden avulla etenen matkallani olemassaolon halki. Seuraan sitä, mikä kutsuu minua luokseen eniten, pyrkien samalla välttämään niitä hukkareissuja ja sudenkuoppia, jotka olen oppinut tunnistamaan. Havahdun ihmettelemään, miten uudet tilanteet suovat minulle mahdollisuuden korjata tai eheyttää jotain menneisyydestä kantamaani traumaa, mikä juuri tässä uudessa tilateessa parantaa ja vapauttaa menneestä, luo tilaa uudelle.
Jossain vaiheessa tajuan, että tämä on minun elämäni, lahja suuremmalta pienemmälle, ja että se voi palvella molempia tasavertaisesti. Helppoa ei homma aina ole, ja on monia, jotka yhä haluavat kertoa, miten minun pitäisi olla tai mitä tehdä. Joudun tai saan löytää voimani ja rohkeuteni ottaa kasvavan vastuun, tietoisen vastuun, omasta elämästäni, sen tarkoituksen kirkastamisesta ja toteuttamisesta. Jokainen elämäni jakso tai kausi, aina vuodenajoista oman kypsymiseni ja vanhenenemiseni viimeisimpään vaiheeseen saakka kutsuu minua johonkin uuteen potentiaalisuuteen läsnäolon tutkimista ja siitä nauttimista, niin yksin kuin yhdessä toisten kanssa.
Luon ja luovun, kokeilen ja tutkin, löydän kumppanuuksia, joista osa kestää, osa ei. Ja matka aina vain jatkuu tällä muutoksen, oppimisen ja poisoppimisen pyhiinvaelluksella.
Koska luet tai kuuntelet tätä viestiäni, olet yhä elossa ja kykenevä tiedostamaan, mistä on kyse. Homma on lopulta ihmeellisen yksinkertaista vaan ei aina helppoa. En lopulta koskaan tiedä mitään muuta kuin tähän hetkeen, tilaan ja tilanteeseen ilmenenevät määreet, jotka nekin muuttuvat hetki hetkeltä ja kutsuvat minua, yksilöä, vastaamaan olemisen ja tekemisen rytmiin omasta perspektiivistäni käsin. En voi olla vastaamatta; vastaus on joko kyllä, ei tai en vielä tiedä.
Pyhä yksinkertaisuus on juuri tätä. Pyhään ei voi uskoa. Pyhä on tietoisuuden taajuus, joka on aina mysteerio, määrittelemätön lahja, kutsu rakkauteen – juuri minulle. Ja kutsun kuullessani olen vastuussa, ja vastaukseni siihen syntyy edesmenneen versioni kuollessa ja luodessa tilaa uuden syntymälle.
Pyhä on aina uutta, aina tuntematonta. Se on mahdollisuus johonkin vivahteeseen, jota en ole aiemmin voinut nähdä, kuulla, koskettaa tai totella ennen tätä elämän viimeisintä kutsua päästää irti ja hypätä tuntemattomaan.
Karman laki, kohtalon räätälin mittatyö juuri minulle vaatii valppautta, rohkeutta, armoa, huumoria ja nöyryyttä myöntyä ja suostua suuremman kutsuun ja kuolla aikansa eläneelle. Tämä tietoisuuden evoluution lahja on tarjolla joka kiireetön hetki, ad infinitum.
Työni on tietoisuuden tarkoitukseen suostumista ja vastuuta sen välittämisestä sille palaselle maata, jota kutsun kodikseni. Kotini on oma ruumis-psyykeni sekä yhtä lailla myös elinympäristöni eli elämäni tilukset, joita puolestaan ympäröi aina myös suuren suuri kokonaisuus, kosminen rihmasto ja elämänvoimaa täynnä oleva tila, avaruus.
Sen syvyyksistä kumpuaa aie, tarkoitus ja voima synnyttää uutta ihmisolentoa palvelemaan tietoisuuden kehitystä maan kamaralla ja maaplaneetan osuudella sitä tähtikuviota, jolla vaellamme avaruudessa.
Se tietoisuuden säie, joka kutsuu minua, tämän tekstin kirjoittajaa, edelleen jatkamaan tutkimista on rakkauden – tietoisen, tasavertaisen, oikeudenmukaisen, ihmeellisen nautinnollisen ja kauniin rakkauden – säie.
Aikalainen homma, joka ei ole koskaan valmis, sillä se kutsuu minua edelleen aika vanhana ja yhä vanhenevana ihmisolentona omistamaan elämäni ja työni juuri tälle rakkaudelle, jota rakastan ja jonka rakastettu tiedän olevani.
Minulle on oleellista, että tiedän oman tarkoitukseni, ja kaikessa, mitä olen ja teen, välitän jotain siitä sinulle, toiselle, siinä risteyksessä jossa tiemme kohtaavat; siinä majatalossa, jossa voimme vaihtaa kuulumisia ja ravita toisiamme tositarkoituksella, leikkivällä luovuudella ja uteliaisuudella.
Jotain tästä pyrin omalta osaltani välittämään tämänkesäisessä Läsnäolon Majatalon retriitissämme Labbnäsin hienossa ja vieraanvaraisessa majatalossa, Kemiönsaarella 20.-23. heinäkuuta tänä armon vuonna 2023.
Nykyajan ristiaallokot ovat tempoilevia ja samaan aikaan tahmeita kuin etanan liike. Näissä muutospaineissa, olemassaolon muuttuvissa tilanteissa minun tulee olla toisaalta spontaani ja nopea, toisaalta selkeä ja vakaa, niin että en tee elämästäni ongelmaa eikä minusta tule ongelmaa muille.
Voin lukea tilannetta kuin tilannetta paremmin tietäessäni oman tarkoitukseni. Moniin tilanteisiin minulla ei ole mitään annettavaa. Usein pelkkä reagoimaton, odottava läsnäolo onkin avain tilanteen muuntumiseen ja hankalan hetken tai jakson ylittämiseen. En voi tietää, mikä on toiselle oikein, mutta ollessani valppaana ja läsnä nykyhetkessä voin tietää mikä on minulle oikein ja mihin minun täytyy vastata toimimalla. Silloin en saa epäillä tietoani vaan silloin on toiminnan hetki.
Ollessani kenno olemisen voimaa, nykyhetken voimaa, avaan väylän jollekin suuremmalle tuoda voimaa myös tähän pienempään sen osasen kautta. Samalla annan viestin suuremmalle, että olen käytettävissä, kun kutsun kuulen. Avaan väylän etäohjaukselle, havaintokykyni ja elinvoimani yhtälölle, ja se paljastaa ja aktivoi yksilöllisen vastaukseni kokonaisuuden hyväksi. Rakkauden kutsu on yhtyä rakkauteen, tietoisesti mutta ei-henkilökohtaisesti ja silti henkilön, yksilön kautta. Olen silloin hän, jonka kautta tietoisuus, luovuus ja rakkaus saavat mahdollisuuden ohjata tilanteita parempia ratkaisuja kohti.
Minä olen varteenotettava tekijä elämän suuressa kokonaisuudessa. Mihin minä suostun tai en suostu, miten suostun toimimaan tai olemaan toimimatta, eli miten juuri minä vastaan edessäni olevaan haasteeseen hetkessä, se määrittää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen siis vastuussa elämästä maan päällä!
Tarvitsemme samaan aikaan sekä suurempaa, avarampaa kuvaa elämän ja rakkauden tarkoituksesta ja toisaalta myös pienempää kuvaa, joka on aina käden ulottuvilla ja joka aina yhdistää meidät johonkin muuntuvaan tilaan ja tilanteeseen. Jokaisella on rooli tässä elämän suuressa näytelmässä, sen pienessä osassa, siellä missä olen juuri sellaisena kuin olen nyt.
Onko totta, että rakastat jotakin, jonka tunnistat rakkaudeksi jollain sen lukemattomista taajuuksista ja jonka kutsun kuullessasi et voi olla vastaamatta siihen? Oletko valmis olemaan hän, jonka kautta totuus, rakkaus, elämä paljastuu?
Tervetuloa syksyn 2021 tilaisuuksiini zoomilla. Aikeenamme on lisäksi järjestää lisäksi myös kaksi lähtapahtumaa eli pienryhmät Helsingissä että Tampereella, ja mahdollisesti myös muita pieniä sessioita zoomilla. Näistä lisää tietoa pian. Jatkan edelleen yksityisohjausta niin etänä kuin kotonani Hervannassa, ja mahdollisesti ajoittain myös Helsingin suunnalla.
Aikeeni on ottaa rokote heti kun kutsun saan, jollei kuolema rokota minua olemassaolon vuoristorataa vastaan ennen sitä.
Tapahtuma, toiminta on aina hetken todellisuus, nyt. Aie edustaa tarkoitusta, suuntaa. Aikeeni ja tarkoitukseni ohjaa toimintaani. Kokemukseni ohjaa aiettani ja tarkoitustani.
Rokotteet, joita olen saanut useita viimeisen 76:n vuoden aikana, pelastivat mahdollisesti henkeni isorokolta, poliolta ja useilta muilta vitsauksilta. Kaikista rokotuksista huolimatta olen kulkenut kuoleman varjon maaston lävitse tarpeeksi usein, jotta tiedän kuoleman olevan myös osa elämäni kokonaisuutta. Olen ollut jo ruumiini ulkopuolella, joten tiedän, että maallinen majani on vain maja, ei tämä suuri olohuone, joka sisältää sekä elämän että kuoleman.
Tunnen ihmisiä, jotka ovat ottaneet vastaan ensimmäisen aallon tätä virusta, sairastuneet ja joko selviytyneet tai kuolleet. Eloon toistaiseksi jääneet eivät soisi kokemusta koronaviruksesta kenellekään toiselle.
Kaikki edesmenneet ovat saaneet rokotuksen olemassaolon jakautuneisuutta vastaan. Monet kuoleman luokse jo matkanneet ovat tulleet luokseni juuri oikeina hetkinä muistuttamaan minua kuoleman totuudesta, siis siitä, että vain muoto, vain aika, vain pelko, kuolee.
Elämä itse, rakkaus ja muut todelliset ulottuvuudet ovat kuolematonta, aineetonta pääomaa. Sitä suodatan kulkiessani olemassaolon lävitse omalla pyhiinvaelluksellani nykyhetken todellisuuteen.
Kaikessa olemassaolon piirissä on aina riskitekijänsä; mikään ei ole varmaa, luotettavaa, paitsi tämä hetki, juuri sellaisena kuin tämä on nyt, ja sellaisena kuin minä olen juuri näin, juuri nyt. Oman kokemukseni tulee ohjata kulkuani. En tiedä, mikä on kenelläkään toiselle oikein. Teen mitä teen. Vastaan hetken ja tilanteen haasteisiin omalla vastuullani. Vastaukseni on vastuuni ja palaa luokseni uudelleen ja uudelleen tarkentamaan kulkuani. Pyrin maksimoimaan sen, mikä yhdistää minut jakautumattomaan yksinkertaiseen, todelliseen hyvään, ilman vastakohtaa. Ollessani tässä yhteydessä, olemiseni kutsuu mukaan myös toisen. Kokemukseni kertoo mikä on vastuuni ja vastaukseni, kun katson hetken, tilan ja tilanteen kokonaisuutta havaitsemieni tosiseikkojen ja kokemukseeni kerääntyneen tiedon valossa.
En kuuntele vainoharhaisia salaliittoteorioita – en omassa mielessäni, muiden mielipiteissä, uskomuksissa enkä somen lööpeissä. Nykyihmisen mieli on pakkomielteinen, vainoharhainen, ahneen ja pelkäävän ihmisen keksintö, jonka aika on minulle ohi. Respondeo, ergo sum – ei cogito ergo sum. Kaikelle on aikansa, nykyihmisen mieli on palamassa poroksi omien turhuuksiensa roviolla. Uusi ihminen, selkeämpi, suorempi, luovempi ja rakastavampi on jo synnytyskanavassa. Olet hän, olethan. Ole! Olé!
Teen mitä teen. En voi kertoa toiselle miten toimia. Voin ehdottaa, varsinkin jos joku sitä kysyy. Moni on kysynyt minulta, otanko rokotteen. Olen toistaiseksi vastannut kyllä, aikeeni on.
Älä kuitenkaan usko minua. Totuus elämästä, kuten myös kuolemasta, on uskomatonta. Kaikki uskominen sumentaa nykyhetken elävää kosmista voimaa ja Maa-äitimme luovaa elinvoimaa. Kuuntele oman kokemuksesi ääntä.
Oma aikeeni on myös varmistaa, etten tahattomasti tartuta ketään toista, paitsi sillä, mikä on todellista. Rakkaus on näistä todellisista todellisinta, rakkaus rakkauteen itseensä, siihen kuolemattomaan elämään, jonka osanen olen, samoin kuin sinä, jos ja kun tämän tiedät. Sen tartunnan otan vastaan ja laitan jakeluun aina, kun se tielleni tulee. Ja rakkaus aina tulee, ollessani tyhjä muusta, turhasta ja turhauttavasta.
Ainoa jäämäni rokotepelosta juontaa kansakouluaikaani Tuusulassa noin vuonna 1950. Oli vain yksi neula, joka tarvitsi keittää rokotusten välissä. Sukunimeni alkaa S kirjaimella. Ennen minua jonossa olivat kaikki A:sta S:ään. Parku oli suuri! Mutta soon kaikki menneisyyttä! Pelko pois, jotta tilaa elämälle ois!
Nyt elän täällä elämäntäyteisen metsän reunalla ja saan ihan oman piikin Hervannassa, kun vuoroni tulee, jos silloin hengissä vielä olen. Hengestä en luovu. Olen henki+lö. Lö on olemassaolon lööppikamaa. Henki on mitä olen, elämän kuolematon hiukkanen kuolevaisessa muodossa, toistaiseksi.
Ehkä nähdään terveysasemalla, turvaetäisyydellä ja maski päällä mutta muuten ihan yhtä tyhjän kanssa.
Siis ota tai jätä. Ei jälkipyykkiä. Elämä liikkuu eteenpäin. Minä myös, tuli mikä tuli. Tuli tulee. Se polttaa turhan pois, jotta tietoinen elämä jatkua vois.
Lauri valmiina piikkiin
P.S. Pelko pois, älä silti usko minua. Kokeile. Pelon poisto on mahdollista, jopa yksinkertaista. Kerron lisää tästä kaikesta tulevassa kirjassani ”Pyhiinvaellus nykyhetkeen – juuri näin, juuri nyt” (Basam Books). Julkaisu vuoden sisällä. Ennen sitä ja sen lisäksi kurssikalenterini kertoo seuraavista kujeistani. Tervetuloa seuraavaksi maalis-zetriittiin 6.3. Myös Pääsiäisen aikaan järjestän zoom-retriitin, josta lisää pian.
Muinaiset kreikkalaiset asettivat tienristeyksiin kiviröykkiöiden päälle valkosipuleita. Allium sativum on verraton lääkeyrtti, sillä se pitää ihmissudet ja pahat henget loitolla. Hekate puolestaan oli villin luonnon ja synnytyksen jumalatar tälle muinaiselle kansalle.
Olemme tällä hetkellä tienristeyksessä. Villi luonto kutsuu meitä rohkeuteen elää, olla elävä ja elävöittää jokapäiväistä elämäämme luonnon kaltaiseksi, elämän yksinkertaiseksi hyväksi. Synnyttäkäämme uusi ihminen, sillä häntä täällä kaipaamme. Minä voin olla hän, ja sinä voit olla hän. Synnytys on jo käynnissä, ja vanhan kuolema aina edeltää uuden syntymää.
Loppiaisena pidämme pienen retriitin tästä mahdollisuudesta ja valkosipulin hengen suojeluksesta käsin. Ehdit vielä ilmoittautua mukaan, jos kiinnostaa. Kokoonnumme tämän aikakauden uudella väylällä, Zoom-etäyhteydellä. Teemme päivän aikana kolme pientä harjoitussessiota, jotka toimivat rokotuksena aikaa vastaan, astumalla nykyhetkeen, kukin yksin ja kaikki yhdessä, yhteisellä aikeella tukea pyhän yksinkertaisuuden onnistunutta syntymistä. Sillä Loppiainen tarkoittaa jonkin loppua, jotta Uusi voi saada mahdollisuuden syntyä, juuri näin, juuri nyt.
Omassa puutarhassamme lumen alla lämpöhaudassa muhii kolme riviä valkosipulia. Ne ovat kolmea eri lajiketta, joista jokaisella on oma voimansa. Tammikuun ensimmäisenä 2021, siis tänään, tuosta haudasta nouseekin Allium sativumin henki, luomakunnan elävä kruunukupla, elävöittämään tämän alueen villin luonnon kaikkia edustajia yhteisellä hyvällä. Oravat ovat jo nyökänneet suostumuksensa, talon väki, tintit ja naapuri yhtä lailla. Metsähiirikin jätti oman puumerkkinsä.
Tähän intiimiin kuplaan saa astua jokainen, joka muistaa suostua yhtymään nykyhetken jakautumattomaan hyvään. Hymy riittää, ja valkosipuli kiittää.
Lauri Siirala 