Le chanson d’amour – l’amour, mon amour!
Aamyön tunteina Unenkertojani usein lähettää tärkeitä viestejä elävän psyyken syvyyksistä. Hän ollut ahkera monina aamuna antaen usein hämmentäviä viestejä, jotta näkisin uudesta perspektiivistä uusin silmin, syvemmän tietoisuuden avautumisen tarpeen.
Tänä aamuna hyvän, syvän, pitkän yön jälkeen sain tämän nähdäkseni ja välitettäväksi. Olin suuressa huoneessa, jossa oli minua suurempia, vanhempia hahmoja, joiden sukupuolta tai kasvoja en voinut nähdä.
Marmorilattialla oli myös pieni musta, vilkas koiranpentu. Olin itse nelinkontin lattialla, kun tämä vilkas pentu alkoi leikkiä kanssani häntäänsä heiluttaen. Päälläni oli myös tumma kaapu, ja koiranpentu livisti sen alle ja taas ulos. Leikki tuntui jatkuvan vaikka kuinka pitkään. Huomasin laulavani laulua ranskan kielellä, vaikka en sitä oikein edes osaa. ”Le chanson d’amour” olivat sanat, joita kertasin uudelleen ja uudelleen. Heräsin kumppanini viereen ja aloin laulaa samaa laulua, saaden kohtalaisen suloisen hymyn juuri heräävältä puolisoltani.
Olin myös edellisenä iltana sattumoisin törmännyt vanhan Raamatun sananlaskuun, käännös vuodelta 1861:”Säilytä sydämmesi enemmin kuin kaikkea varjeltavaa, sillä siitä käy elämä ulos”.
Aamulla muististani nousi tieto, että seinälläni oli 70-luvulla ostamani maalaus, jossa oli teksti: ”Be of love more careful than of everything”, eli varjele rakkautta enemmän kuin mitään muuta. Taulu on nyt jonkun toisen seinällä, mutta se elää selvästi yhä sisäisellä seinälläni ja muistuttaa, mikä on oleellista tämän viimeisimmän maankansaa horjuttavan vitsauksen keskellä.
Käytän tarkoituksella myös tuota menneen ajan sanaa, sillä tämä vallitseva pandemia ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen. Kulkutautien, ruttojen, vitsausten, pandemioiden historia on yhtä pitkä kuin evoluution vana, joka ei ole ohi. Ne usein edeltävät siirtymää uuteen vaiheeseen ihmiskunnan tietoisuudessa.
Minulle tuo aamuinen viesti kertoo rakkaustarinasta, pyhiinvaelluksesta, alati uudistuvasta tietoisuudesta, rakkauden avautumisesta, niin omasta kuin yhteisestä elämästämme ja tarkoituksestamme maaplaneetalla. Se on tarkoitettu kaikelle elävälle maan alla, yllä ja ympärillä. Sen avautuminen on aina ensisijaisesti minusta, yksilöstä, kiinni – tai auki – siis sulkeutumassa, tai avautumassa, kaiken kattavaksi tietoisuudeksi omasta ja yhteisestä tarkoituksestamme.
Tarkoitus ei ole sama kuin päämäärä, ja rakkauden, kuten tietoisuuden suhteen lopputulosta ei oikeastaan ole. Ihminen on elämän väline luomaan tietoa, kokemusta luovasta voimasta ja älykkyydestä, jota kutsumme rakkaudeksi.
Tässä evoluutiomme vaiheessa rakkauden avautuminen kattamaan koko luomakunnan ja sen kaikki osaset on vielä kovin alkutekijöissään. Rakkaus pyrkii yhtymään siihen, missä rakkauden tietoista taajuutta löytyy. Se on rakkauden tarkoitus. Rakkaus siis rakastaa rakkautta. Ei niin kuin kuvittelemme, uskomme tai toivomme, vaan niin kuin rakkaus ja elämä itse sen tietää, avautuessaan aina uudeksi, joka hetki. Rakkaus on metodi, jota kosminen elämä ja älykkyys käyttää luomaan lisää rakkautta maaplaneetan koostumukseen.
Olen osa tätä kuolematonta alati uudelleen kompostoituvaa koostumusta, kuten on jokainen tämän tiedostava yksilö. Tellus-planeetta on se, missä tätä suurta harjoitusta läpikäydään, uudelleen ja uudelleen ja sitten vielä uudelleen.
Kun tämän totean ja tiedän, miksi en tämän tiedon ja tietoisuuden alaisena myös toimisi, juuri näin, juuri nyt?
Rakkaudelle on tilaa minussa, olen siis rakkauden tilus, rakkauden haltija, ja kutsun näille tiluksille, rakkauden tilalliseksi, jokaisen tätä tilaa arvostavan ja kaipaavan, siis sinut, kuka hyvänsä oletkin. Ole hyvä. Olet hyvä.
Tila on ilmainen eli ilmava, avara, rajaton ja rajoittamaton. Tätä ilmaista, rajoittamatonta rakkauden tilaa kutsun kutakin meistä kasvavasti haltuunottamaan.
Sinua, rakkautta, halajan, odotan ja kutsun luokseni. Tule, tule, tule – oveni on auki, kulje sydämeni lävitse!
Lauri, yhteistyössä Iinan kanssa
”
Lauri Siirala 