Miten minä, 75-vuotias riskiryhmään kuuluva mies, tottelen viisasta kutsua karanteeniin?

Ensiksikin, täällä Hervannassa on aamu, linnut laulavat iloisesti ja noukkivat aamiaistaan kannon päältä, minne sitä aamukävelylläni vein. 

Kellonsoittaja siis sanoo: kello on yhdeksän, ja kaikki on hyvin, NYT.

Suurin karanteeni, johon olen itseni asettanut jo, on karanteeni ajatusten maailmasta, vetäytyminen olemiseen ja elämään nyt. Puhdas havainto, välitön yhteys elävään elämään sisälläni ja minua ympäröivän luonnon elämää pursuavat heijastuspinnat eivät vaadi yhtä ainoata mielenliikettä, pois nykyhetken voimasta. Saan jatkuvasti viestin, että kaikki on hyvin NYT.

Kipua en voi välttää, jos ja kun se ilmenee. Voin tehdä ja teen parhaani kokemukseni tietotaitopakin avulla kuunnellakseni vanhenevan elimistöni viestejä pysyä kuulolla sen tuntemuksien suhteen, levätä tarpeeksi, laittaa omat ’liike on lääke’ -taitoni käyttöön ja nauttia tämän maaliskuun aamun kauneudesta, tehdä sen mitä voin ja mikä on hyväätekevää NYT.

Jos tarve tulee, tiedän, että elän yhteisössä, jossa on mahdollisuus saada pätevää, välittävää ammattiapua. Olen siitä kiitollinen.

Suurin terveyteni vastustaja on hätä, paniikki, kaikki ahdistuksen aallot, jotka pyrkivät viruksen tavoin löytämään elollisen isännän,  koska ilman otollista elollista maaperää virus ei voi elää.

Olen elävä palanen maata, ihmiskuntaa maan päällä. Niin ovat myös kaikki muut elävät palaset, hiukkaset, hippuset tätä valtavaa luomakuntaa.  Käyn siis metsässä, heti pihapiiriäni ympäröivässä puutarhassa, lähisukulaisteni hiljaa humisevassa seurassa. Olen yksi, yksin ja syvässä, hyvässä yhteydessä metsän sinfonian sointiin ympärilläni, kuten myös sisälläni.

Tämä kaikki virpoo varpoo minut tuoreeks terveeks ja antaa minulle parhaan mahdollisen suojan, sekä itseni että koko maan kansan voimaannuttamiseksi yhden kautta, kaikkien hyväksi. Kohtaloani en voi välttää, kukaan ei voi. Olen selvinnyt toistaiseksi kaikista kohdalleni tulleista vitsauksista. 

Näin tehden en osaltani rasita itseäni enkä tätä parastaan tekevää yhteisöä.

Luottamukseni elämän itsensä hyvään tahtoon omaa muotoaan kohtaan ei horju, nytkään.

Tästä voin pitää huolen, en huolehtia.

Lauri metsän laidalla Hervannassa