Pyrin tuomaan pyhän yksinkertaisuuden ulottuvuuksia yhä enemmän elämääni ja työhöni, siis elämäntyöhöni. Ihmettelen sen erehtymätöntä ohjaavaa luovuutta ja voimaa mielellään myös sinun kanssasi.
Kyky pysyä läsnä nykyhetkessä on avain elämän yksinkertaisuuteen, elävyyteen, muutokseen, iloon ilman erityistä syytä. Läsnäolo ja oleminen on yhteyttä, suostumista, yhtymistä siihen muutoksen voimaan ja luovuuteen, jota ajatteleva ihmismieli on liian tylsä ja hidas havaitsemaan. Se tarkoittaa samalla uutta alkua ja kuolemaa jo edesmenneelle, sille mikä on turhaa nyt.
Oleminen on elävän yhteyden odotusta, lepäämistä, mahdollisuutta rakkauden tilan tai uusien oivallusten avautumiseen ilman ennakoivaa ajattelua. Kun elävöidyn olemisesta, se tyhjentää minut turhasta, jota ihmismieli aina kerää tajuamatta sen sumentavaa vaikutusta omaan selkeyteeni.
Missä kaksi tai kolme kokoontuu ja hiljentyy olemisen äärelle, tilaan ilmenee myös Hän, jonka kautta yhteys avautuu, kirkastuu, paljastuu. Hän ei ole henkilö, ei henkiolento, vaan kaiken muuntava tila ja voima, joka tuo joskus mukanaan jonkinlaisen kokemuksen pyhästä. Tämä tapahtuu ainoastaan hetkessä ilman mitään jatkumoa, kiinnittymättä mihinkään ulkoiseen muotoon tai persoonaan.
Olemisesta nousee myös kommunikaatiota. Se on suoraa, spontaania yhteyden luomista toiseen äänen, sanojen, liikkeen, kuulolla olemisen ja kosketuksen kautta.
Tämän hullun maailmamme sortuvien kulissien keskellä on hyvä pysähtyä yksinkertaisesti olemaan tässä hetkessä ilman ajatuksia, tässä missä olen ja mitä olen, ja joskus myös odottamaan, kunnes löydän selkeyden siitä, mikä on tarkoituksenmukaisinta elämäni arjen tilanteissa, muuttuvien olosuhteiden ja tapahtumien keskellä, aina vain nyt. Tämä on todellinen vastuuni. Vastaan tilanteeseen, jos tilanne siihen minua kutsuu, palvellen mahdollisuuksieni mukaan sen tarkoitusta, samalla tietoisena omasta tarkoituksestani olla yhdistävä tekijä palvelemassa jotain itseäni suurempaa.
Minulle tuo suurin on lopulta rakkauden ihme. Voin rakastaa rakkautta ja edistää sen ilmenemistä maaplaneetalla olemalla itse yhteydessä sen viimeisimpään kutsuun. Voin kutsua myös toisia palvelemaan sen ohjaavaa voimaa kanssakäymisemme kautta, hetkessä. Työtä riittää, ja rakkaus kiittää.
Se miten olen ja elän, kutsuu luokseni sen, mitä kulloinkin tarvitsen, mukaanluettuna kaiken mitä pyrin välttelemään ja ohittamaan huolimattomasti tai itsekkäästi, usein muiden luomakunnan jäsenten kustannuksella.
Vain olemalla tässä nyt voin antaa läsnäoloni myös toiselle ja ottaa vastaan sen kaiun, joka tulee minua kohti ulkopuoleltani. Olemalla läsnä vaikutan kaikkeen ja kaikkiin, ja kaikki vaikuttaa minuun. Parhaimmillaan se on kommuuniota, syvää yhteyttä rakkauteen.
Lauri Siirala 