Tää aamu elokuun!
Mä melkein pakahdun
kun kauneuden aamun tään
mä nään, sen kauneutta nuuhkin,
ääniä sen kuuntelen,
kosteutta kosketan
ja kaikkeen tähän
jälleen kerran uutena,
taas rakastun,
siis yhdyn.

On luonnon voima
voima puhtaan psyyken,
koti kaiken eläväisen,
myös miehen, naisen.

Kun annan sen,
mua koskettaa
tällä puolla ihmismielen,
kutkuttaa ja kutsua,
sen iloon, rauhaan,
ihmeeseen yhtyä
niin jotain uutta,
kuin aamun kastetta,
alkaa suonissani virrata.

Voima tämä Elämän,
kuin myöskin Tuonelan,
eläväisen kuoleman
on lähde, keidas
ikuisen, kaksoisvirtain
muutoksen.

Se kutsu on yhtyä ja olla
yhteydessä virtaan syvään,
lähteeseen, ikuiseen,
kaiken muuntavaan,
uusivaan, syntymästä
kuolemaan kulkevaan,
aina uudestaan ja uudestaan,
ja sitten vielä uudestaan,
siis loppumattomaan, jota
ikuiseksi kutsutaan.