Kaikilla luomakuntamme elävillä olennoilla on olemisen lahja. Tämä lahja tarjoaa ainakin meille ihmisille myös läsnäolon mahdollisuuden. Läsnäolo on heräämistä havainnon, kommunikaation ja monenlaisten heijastusten ihmeeseen. Olen, ja samalla tiedän, että olen. Havaitsen ja ihmettelen sisälläni ja ympärilläni avautuvia ilmiöitä: tapahtumia ja toisia olentoja, jotka tarjoavat oman antinsa tilanteisiin, joihin osallistun.  

Huomaan, miten kaikki muuttuu hetki hetkeltä sekä sisälläni että minua ympäröivässä tilassa, elämäni kokonaisuudessa ja sen osasissa.

Saatan myös kasvavasti tiedostaa, että olen selvinnyt kaikesta tähän hetkeen saakka. Ihmeellistä, eikö vain?!

Olen oppinut elämän merkkien ja muutoksen lukutaidon askel kerrallaan. Oma kokemukseni kertoo ja paljastaa mihin osallistun, mihin en osallistu, miten vastaan, jos vastaan, ja mihin en vastaa. 

Ihmisnisäkkäänä olen oppinut oman heimoni tavat ja perinnön, johon synnyin. Sittemmin oman yksilöllisen kohtaloni kulku on vienyt minut maasta, kulttuurista ja kielestä toiseen ja useampaankin. Olen saanut kokea, miten rikas kulttuurien ja erilaisuuden kirjo on. Oma perimäni on ollut samalla sekä lahja että rasite. Olen kuvannut kirjassani Pyhiinvaellus nykyhetkeen, juuri näin – juuri nyt  tarkemmin siitä, kuinka olen oman vaellukseni myötä löytänyt tietoni ja tarkoitukseni.

Olen, kuten jokainen vastasyntynyt olento, ollut aluksi täysin riippuvainen toisten huolenpidosta, ja vähitellen kulkenut monenlaisten kokemusten lävitse niitä ihastellen, niihin suostuen, niitä väistellen tai varoen. 

Keräämäni kokemus muuttuu minussa tiedoksi ja taidoiksi, joiden avulla etenen matkallani olemassaolon halki. Seuraan sitä, mikä kutsuu minua luokseen eniten, pyrkien samalla välttämään niitä hukkareissuja ja sudenkuoppia, jotka olen oppinut tunnistamaan. Havahdun ihmettelemään, miten uudet tilanteet suovat minulle mahdollisuuden korjata tai eheyttää jotain menneisyydestä kantamaani traumaa, mikä juuri tässä uudessa tilateessa parantaa ja vapauttaa menneestä, luo tilaa uudelle.

Jossain vaiheessa tajuan, että tämä on minun elämäni, lahja suuremmalta pienemmälle, ja että se voi palvella molempia tasavertaisesti. Helppoa ei homma aina ole, ja on monia, jotka yhä haluavat kertoa, miten minun pitäisi olla tai mitä tehdä. Joudun tai saan löytää voimani ja rohkeuteni ottaa kasvavan vastuun, tietoisen vastuun, omasta elämästäni, sen tarkoituksen kirkastamisesta ja toteuttamisesta. Jokainen elämäni jakso tai kausi, aina vuodenajoista oman kypsymiseni ja vanhenenemiseni viimeisimpään vaiheeseen saakka kutsuu minua johonkin uuteen potentiaalisuuteen läsnäolon tutkimista ja siitä nauttimista, niin yksin kuin yhdessä toisten kanssa. 

Luon ja luovun, kokeilen ja tutkin, löydän kumppanuuksia, joista osa kestää, osa ei. Ja matka aina vain jatkuu tällä muutoksen, oppimisen ja poisoppimisen pyhiinvaelluksella.

Koska luet tai kuuntelet tätä viestiäni, olet yhä elossa ja kykenevä tiedostamaan, mistä on kyse. Homma on lopulta ihmeellisen yksinkertaista vaan ei aina helppoa. En lopulta koskaan tiedä mitään muuta kuin tähän hetkeen, tilaan ja tilanteeseen ilmenenevät määreet, jotka nekin muuttuvat hetki hetkeltä ja kutsuvat minua, yksilöä, vastaamaan olemisen ja tekemisen rytmiin omasta perspektiivistäni käsin. En voi olla vastaamatta; vastaus on joko kyllä, ei tai en vielä tiedä.

Pyhä yksinkertaisuus on juuri tätä. Pyhään ei voi uskoa. Pyhä on tietoisuuden taajuus, joka on aina mysteerio, määrittelemätön lahja, kutsu rakkauteen – juuri minulle. Ja kutsun kuullessani olen vastuussa, ja vastaukseni siihen syntyy edesmenneen versioni kuollessa ja luodessa tilaa uuden syntymälle. 

Pyhä on aina uutta, aina tuntematonta. Se on mahdollisuus johonkin vivahteeseen, jota en ole aiemmin voinut nähdä, kuulla, koskettaa tai totella ennen tätä elämän viimeisintä kutsua päästää irti ja hypätä tuntemattomaan.

Karman laki, kohtalon räätälin mittatyö juuri minulle vaatii valppautta, rohkeutta, armoa, huumoria ja nöyryyttä myöntyä ja suostua suuremman kutsuun ja kuolla aikansa eläneelle. Tämä tietoisuuden evoluution lahja on tarjolla joka kiireetön hetki, ad infinitum.

Työni on tietoisuuden tarkoitukseen suostumista ja vastuuta sen välittämisestä sille palaselle maata, jota kutsun kodikseni. Kotini on oma ruumis-psyykeni sekä yhtä lailla myös elinympäristöni eli elämäni tilukset, joita puolestaan ympäröi aina myös suuren suuri kokonaisuus, kosminen rihmasto ja elämänvoimaa täynnä oleva tila, avaruus. 

Sen syvyyksistä kumpuaa aie, tarkoitus ja voima synnyttää uutta ihmisolentoa palvelemaan tietoisuuden kehitystä maan kamaralla ja maaplaneetan osuudella sitä tähtikuviota, jolla vaellamme avaruudessa.

Se tietoisuuden säie, joka kutsuu minua, tämän tekstin kirjoittajaa, edelleen jatkamaan tutkimista on rakkauden – tietoisen, tasavertaisen, oikeudenmukaisen, ihmeellisen nautinnollisen ja kauniin rakkauden – säie.

Aikalainen homma, joka ei ole koskaan valmis, sillä se kutsuu minua edelleen aika vanhana ja yhä vanhenevana ihmisolentona omistamaan elämäni ja työni juuri tälle rakkaudelle, jota rakastan ja jonka rakastettu tiedän olevani.

Minulle on oleellista, että tiedän oman tarkoitukseni, ja kaikessa, mitä olen ja teen, välitän jotain siitä sinulle, toiselle, siinä risteyksessä jossa tiemme kohtaavat; siinä majatalossa, jossa voimme vaihtaa kuulumisia ja ravita toisiamme tositarkoituksella, leikkivällä luovuudella ja uteliaisuudella.

Jotain tästä pyrin omalta osaltani välittämään tämänkesäisessä Läsnäolon Majatalon retriitissämme Labbnäsin hienossa ja vieraanvaraisessa majatalossa, Kemiönsaarella 20.-23. heinäkuuta tänä armon vuonna 2023. 

Tervetuloa, ovemme ovat avoinna!

Lauri (ja Iina)