KESÄKUUN KESKIVIIKKOMEDITAATIOT ZOOMILLA

2.6., 9.6., 16.6., 23.6. ja 30.6. 

Meditaation tarkoitus on yksinkertainen, yksiselitteinen, mutta sen menetelmä on aina uusi ja muuntuva ’väylänruoppaus’. 

Tarkoitus on oppia pysäyttämään ajatteleva mieleni ja tietää että minulla on kyky tehdä se milloin hyvänsä. Sen myötä voin avata itsessäni muita eläviä ulottuvuuksia, joihin levottomalla ja analysoivalla mielelläni ei ole pääsyä. Lujitun vähitellen kasvavasti oman läsnäoloni voimaan ja nykyhetken todellisuuteen. 

Kutsun sinua hiljentymään kanssani viitenä peräkkäisenä keskiviikkona aamuin ja/tai illoin:

  • Aamumeditaatiot klo 8.00 
  • Iltameditaatiot klo 20.30

Ohjatun meditaatiosession pituus on yhteensä 30-40 minuuttia kahdessa jaksossa. Kannattaa varata lisäksi 10-15 minuuttia ennen meditaation alkua Zoomiin kirjautumiseen, jotta aloitusaika ei viivästy.

Meditaatiozoomit eivät ole vuorovaikutteisia vaan pelkkää meditaation ohjausta, lukuunottamatta mahdollisesti pientä hetkeä session lopussa kysymyksiä varten.

Joitakin keskeisiä teemoja, joita käymme läpi aina erilaisin tavoin:

  • Pysähtyminen ja laskeutuminen nykyhetkeen
  • Asenteettoman elävän asennon tutkiminen 
  • Huomio hengitykseen meditaation apuvälineenä 
  • Rentoa valppautta – oman havaintokyvyn herättäminen
  • Irti ajatuksista – irtautumista mieleni haittaohjelmista, jotta selkeän olemisen alati syvenevä tila voi elävöittää minut siten kuin se on mahdollista tässä hetkessä. 

Harjoituksen jälkeen voit lähettää minulle sähköpostitse kysymyksiä tai omia havaintojasi, jos haluat.   

Osallistumismaksut

  • Koko kesäkuun sarja eli 5 aamu- ja 5 iltameditaatiota 65€ 
  • Aamu- tai iltameditaatiot 5kpl 45€. Voit osallistua myös vaihdellen aamuun ja iltaan.
  • Yksittäin 12€/sessio

Meditaatiot järjestetään mikäli sarjaan ilmoittautuu vähintään 5 osallistujaa. 

Ilmoittautumiset:
info@laurisiirala.fi
P. 045 678 1303


P.S. Mikäli keskiviikko ei sinulle sovi mutta ohjattu meditaatio zoomilla kiinnostaa, voit tiedustella säännöllistä ohjausta myös yksityisesti, tai voit koota itse ryhmän, jolloin voimme sopia kellonajat yksilöllisten tarpeiden mukaan.