INARI

Inari2017

”Olen tutkinut yhdessä lukuisten toisten kanssa työelämän ja elämäntyön yhdistelmää, luonnoksia sekä elämän että työn tarkoituksesta, Inarinjärven rannalla yli 25 vuoden ajan. Tämän vuoden Inari-sikermä on yhteenveto ja koostuma näiden luonnosten ja teemojen tällä hetkellä ajankohtaisista ’parhaista paloista’. Kokoonnumme perjantai-iltana klo 18 vanhan opiston tiloissa Inarijärven rannalla ja sovimme tarkemman kurssiaikataulun lauantaille, sunnuntaille ja maanantai-illalle. Tämän lisäksi kurssiin osallistuvien on myös mahdollisuus jatkaa yhdessäoloa vielä tiistai-iltana 5.12. yhteisellä illanvietolla, joka ei kuulu varsinaiseen kurssiohjelmaan”. L.S.

Kurssilla tutkimme miten luoda uutta työkulttuuria omassa elämässämme elinkaaremme eri vaiheissa. Kurssi sopii myös täydennyskoulutukseksi kaikille työelämässä oleville, joita työelämä haastaa jatkuvaan muutokseen. Teemme yhteistä tutkimusmatkaa yksinkertaisisiin ja samalla syvällisisiin läsnäoloharjoituksiin, toistemme suoraan ja selkeään kohtaamiseen sekä oman elinkaaremme, tilanteidemme ja voimavarojemme kartoittamiseen.

Kurssin järjestää Saamelaisalueen koulutuskeskus. Lennot Ivaloon kannattaa hankkia jo aikaisin, kun hinta on vielä edullinen. Norwegian airlines lentää torstaisin, sunnuntaisin ja tiistaisin, sekä lisäksi Finnairin lennot.

Kurssimaksu 80€ maksetaan käteisellä kurssin alkaessa. Kurssin hinta ei sisällä majoitusta eikä ruokailuja. Majoituksia voi tiedustella: Inarin kultahovi, inarin.kultahovi@co.inet.fi ,puh 016 511 7100 ja Hotelli Inari info@hotelliinari.fi, puh 016 671 026 sekä Lomakylä Inari inari@visitinari.fi  puh 040 1796069 ja Nuorisokeskus Vastatokka (n. 10 km:n päässä Inarissa) vasatokka@inari.fi puh. 0400 670561. SAKK:n opiskelija-asuntolassa on todennäköisesti myös joitain huoneita vapaana, yhteys suoraan asuntolaohjaaja Virpi Valle-Perätaloon virpi.valle(at)sogsakk.fi p. 0400 290758..

Kurssi alkaa perjantaina 1.12. klo 18 SAKK:n asuntola Jeeran tiloissa Inarissa osoitteessa Sarviniementie 180. Lauantaina ja sunnuntaina työskentelemme koko päivän ja maanantaina vielä illan. Kurssi siis päättyy maanantai-iltana. Tarkemmat kellonajat sovimme yhdessä kurssin alkaessa. Koulutuksen kokonaiskesto 24 tuntia.

Ruokailua varten voit ottaa omat eväät tai osallistua lounasruokailuun ’kylällä’. Välipalaevästä ja juomaa on hyvä olla mukana joka tapauksessa. Työskentely on vaihtelevaa joten huomioi se vaatetuksessa (kiristämättömät vaatteet). Rentoutustuokioiden ajaksi on hyvä ottaa mukaan retkipatja ja huopa. Kurssi tarjoaa teet ja kahvit.

ILMOITTAUTUMISET JA TIEDUSTELUT:  kanslia(at)sogsakk.fi tai p. 040 723 7319

IMG_1315