Äänestin tänään kunta- ja aluevaaleissa klo 13.47. Taivaalla Kuu oli Ravussa, yhtymässä Marsiin – keskitaivaalla, aivan kuten syntymäkartallanikin. Se enteili hyvää vaalipäivää.

Olen aina käyttänyt äänioikeuttani – kaikissa vaaleissa, kaikissa maissa ja tilanteissa, joissa se on ollut mahdollista. Mutta vielä tärkeämpää: olen käyttänyt ääntäni muutenkin, päivittäin, syntymästäni saakka. Ja aion tehdä sen vastakin, niin kauan kuin voin.

Ääni on valtava luova voima – se on tietoisuuden, yhteyden ja rakkauden väline.

Tänäänkin äänestäessäni pyrin ilmaisemaan periaatteitani. Raaputin numerot kahteen täsmällisesti täytettyyn kuoreen, suljin ne itse ja näin, kuinka ne pudotettiin virallisiin laatikoihin – todistajana ja osallistujana.

Ensimmäinen periaatteeni on yksinkertainen: annan ääneni sen puolesta, minkä elämä on opettanut tärkeäksi ja todeksi.

Minulla on takana yli 80 vuotta elämää monissa maissa ja kulttuureissa. Olen maahanmuuttaja, kuten me kaikki. Rajat ovat ihmisten keksimiä; avaruudesta katsottuna niitä ei näy. Olen saanut elää, työskennellä, oppia kieliä, kulttuureja ja kohdata ihmisiä yli kymmenessä maassa. Vanhempani, sisareni ja entinen puolisoni lepäävät kaikki saman maaäidin mullassa – siinä yhteisessä, joka yhdistää meidät syntymästä kuolemaan.

Tämä kokemus on opettanut minulle, että monimuotoisuus on todellisuutta, ja ääneni kuuluu ihmisyyden ja yhdenvertaisuuden puolesta – riippumatta alkuperästä, kielestä, kulttuurista tai sukupuolivariaatiosta.

En usko rotuihin. En tarvitse uskontoa. Tiedän, mitä tiedän, ja tutkin avoimesti sitä, mitä en vielä tiedä. Luotan kokemukseen – siihen, minkä koen todeksi. On olemassa voima, joka on itseäni suurempi, tietoisuutta ja yhteyttä kantava. Sitä rakastan yli kaikkien rajojen.

Nykyinen poliittinen kulttuuri on miesvaltainen ja rahaohjautuva. Siksi olen aina äänestänyt ensisijaisesti naisehdokkaita, joiden arvot suuntautuvat enemmän kohti kohti ihmisyyttä, ei valtaa.

Usein olen myös tavannut ehdokkaani henkilökohtaisesti – niin nytkin. En tunne heitä, mutta olen kuullut äänen ja tunnistanut siinä resonanssin.

Resonanssi on kuuntelemista, yhteensointumista – kuin kuorolaulua. On sanottu, että ennen puhetta oli laulu. Ehkä siksi laulan aina kun voin – tänä vuonna laulan Rauhankuorossa, joka kutsuu rauhaan myös äänen tasolla.

Olen saanut elämänlahjan, joka alkoi sodan varjossa ja jatkuu nyt vaalien hiljaisessa arjessa. Äänestäminen on yksi tapa asettua elämän puolelle – valita, mihin suuntaan yhteinen tarinamme kallistuu.

Tänään annoin ääneni. Näin, miten se laskettiin talteen. Nyt jään kuulostelemaan: kutsutaanko minut vielä uudelleen vaaliuurnille – vai saanko vain jatkaa laulamista?

— Lauri